Kaarlo Kurki

Tämä artikkeli käsittelee näyttelijää ja teatterinjohtajaa. Kaarlo Kurki oli myös muusikko Klaus Salmen käyttämä salanimi.

Kaarlo Kurki (alk. Karl Edvard (Kaarlo Eetu) Limnell, myös Kaarlo Laurila, 4. heinäkuuta 1862 Tampere8. helmikuuta 1918 Kemi[1]) oli suomalainen näyttelijä ja teatterinjohtaja, joka vaikutti muun muassa Rovaniemen Työväen Näyttämön johtajana. Näyttelijänä hän käytti aluksi ristimänimeään ja sen jälkeen taiteilijanimeä Kaarlo Laurila, kunnes vaihtoi viralliseksi sukunimekseen Kurki vuonna 1910.[2] Rovaniemen punakaartin päällikkönä toiminut Kurki kuoli valkoisten teloittamana sisällissodan aikana vuonna 1918.

ElämäMuokkaa

NäyttelijänäMuokkaa

Tampereella syntynyt Limnell työskenteli aluksi paperitehtaalla,[3] kunnes näyttämötaiteesta innostuneena muutti Helsinkiin ja liittyi Ruotsalaiseen Teatteriin vuosiksi 1885–1887.[4] Tämän jälkeen hän perusti oman lyhytaikaiseksi jääneen kiertueteatterin. Se ehti esiintymään Tampereella ja Hämeenlinnassa, mutta näyttelijät siirtyivät nopeasti Kurjen johdolla August Aspegrenin kiertueen matkaan.[5] 1890-luvun alussa Kurki työskenteli aluksi Kansallisteatterin edeltäjässä Suomalaisessa teatterissa. Syksyllä 1891 hän perusti uudelleen oman teatteriseurueen, joka esiintyi alkuvuoden 1892 eri puolilla Itä-Suomea nimellä Kotimainen Teatteri. Ryhmä kuitenkin hajosi seuraavana kesänä Kurjen lähtiessä omille teilleen ja jättäessä ryhmänsä Virolahdelle.[6] Vuodenvaihteen jälkeen seurue kuitenkin kiersi jälleen Länsi-Suomessa.[7]

Syksyllä 1893 hän lähti mukaan näyttelijä Ida Aalbergin suomenkieliseen kiertueteatteriin, joka kuitenkin toimi vain yhden näyttämökauden ajan. Kurki esiintyi Eugène Scriben näytelmässä Adrienne Lecouvreur, jossa Aalberg oli itse pääroolissa.[8] Seuraavaksi hän tutustui metodistiliikkeeseen, päätyen lopulta Ruotsin metodistilähetyksen työntekijäksi Kiinaan. Marraskuussa 1902 suomalaiset sanomalehdet uutisoivat, että lähetyssaarnaaja Limnell olisi kuollut laivapalossa Kiinan rannikolla paluumatkallaan Eurooppaan, mutta tieto ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.[3] Kurki työskenteli vuosina 1901-1905 USA:n länsirannikolla todennäköisesti merimiehen ammatissalähde?.

Vuodesta 1906 lähtien Kurki kiersi Kaarlo Karin johtaman Suomalaisen Teatteriseurueen mukana ja esiintyi sen tilaisuuksissa myös laulajana.[9][10] Hänen kerrottiin olleen varustettu ”kiitettävillä säveltaiteellisilla luonnonlahjoilla ja vahvalla mehevällä bassoäänellä”.[11]

Sisällissodan aikaMuokkaa

Elokuusta 1917 alkaen Kurki vaikutti Rovaniemellä, jonne hänet oli valittu työväennäyttämän johtajaksi. Lokakuussa 1917 Kurki oli perustamassa Rovaniemelle työväen järjestyskaartia yhdessä paikallisen työväenyhdistyksen johtajan Aleksi Tuorilan ja radikaalisosialisti Ville Kallion kanssa. Sisällissodan syttyessä tammikuun lopulla 1918 Kurki toimi Rovaniemen punakaartin johtajana. Kaarti pakeni Kemiin 29. tammikuuta, ja osa miehistä jatkoi Kurjen johdolla Ouluun tarkoituksenaan hankkia venäläisiltä sotilailta jääneitä aseita. Hän yritti myös agitoida Oulun punakaartia liittymään kapinaan. Seuraavana päivänä Rovaniemen punakaarti palasi Kemiin saatuaan kolmisenkymmentä kivääriä Oulusta. Kemistä pääasiassa kemiläisistä, keminmaalaiskuntalaisista, simolaisista ja rovaniemeläisistä koostunut punaisten joukko lähti 2. helmikuuta junalla kohti Rovaniemeä aikomuksenaan matkalla vallata myös Tervolaan perustettu valkoisten tukikohta. Punaiset, joita oli noin 160, joutuivat väijytykseen hieman ennen Tervolaa. Syntyneessä taistelussa sai surmansa kymmenkunta punaista. Suurin osa punaisista palasi junalla Kemiin, mutta Kurki jäi siitä pois ja tuli Kemiin omia teitään. Eräässä Kemin suojeluskunnan kuulustelupöytäkirjassa mainitaan, että Kurki olisi paluumatkalla ampunut pistoolillaan punaisten Paakkolasta vangiksi ottaman vanhan maanviljelijä Pekka Kotajärven, joka oli päässyt taistelun aikana pakoon. Punakaartin hajotessa Kemissä 5.-6. helmikuuta Kurki pakeni kotiinsa Rovaniemelle, jossa hänet vangittiin ja tuotiin Kemiin. Hänet ammuttiin 8. helmikuuta Kemin torilla järjestetyssä näytöstyylisessä teloituksessa.[12] Kemissä kulkeneen tarinan mukaan häntä ei kuitenkaan saatu torilla hengiltä, vaan hän kuoli vasta haustausmaalle tuotaessalähde?.

LähteetMuokkaa

  1. Limnell, Karl Edvard Suomen sotasurmat 1914–1922. Viitattu 14.4.2016.
  2. Allekirjoittaneet Helsingistä kotoisin olevat henkilöt. Suomalainen Wirallinen Lehti, 27.5.1910, nro 119, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2016.
  3. a b Kuolleita. Päivälehti, 25.11.1902, nro 274, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2016.
  4. Kysy museolta 22.11.2013. Teatterimuseo. Viitattu 14.4.2016.
  5. Uusi kiertelewä suomalainen teatteriseura. Hämäläinen, 30.7.1887, nro 60, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2016.
  6. Muita kotimaan uutisia. ”Kotimainen teaatteri”. Tampereen Uutiset, 26.8.1892, nro 129, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2016.
  7. Kaarle Laurilan johtama kotimainen teatteriseura. Rauman Lehti, 4.1.1893, nro 1, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2016.
  8. Tournée Isa Aalberg-Kiwekäs. Tampereen Uutiset, 13.10.1893, nro 156, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2016.
  9. Suomalainen Teatteriseurue. L:rannan Palokunnan talolla. Itä-Suomen Sanomat, 22.12.1906, nro 147, s. 1. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2016.
  10. Suomalainen teatteriseurue. Kaleva, 28.11.1908, nro 277, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2016.
  11. Lappeenrannasta. Konsertin antaa herra K. Laurila. Lappeenrannan Uutiset, 20.6.1891, nro 68, s. 2. Kansalliskirjasto Viitattu 14.4.2016.
  12. Aatsinki, Ulla: Tukkiliikkeestä kommunismiin : Lapin työväenliikkeen radikalisoituminen ennen ja jälkeen 1918, s. 130, 181–185, 216. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. ISBN 978-951-44-7574-0. Teoksen verkkoversio.