Tervolan taistelu
Tervolan taistelu oli Suomen sisällissodan alkuvaiheessa 2. helmikuuta 1918 Tervolassa käyty taistelu, jossa valkoiset pysäyttivät Rovaniemelle matkalla olleen punaisten junan. Taistelu pysäytti punaisten etenemisen Rovaniemelle ja turvasi näin valkoisten selustan pohjoisen suunnalta. Samalla Tornion, Kemin ja Oulun punakaartilaiset jäivät mottiin Pohjanlahden rannikolle ja Länsi-Lapin sotatoimet päättyvät muutaman päivän kuluttua, kun valkoiset saivat paikkakunnat haltuunsa.[1]
| Tervolan taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Suomen sisällissotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
n. 110 |
160 (n. 70 aseistettua) | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
– |
10–23 kaatunutta | ||||||
Taustaa muokkaa
Venäläisten sotajoukkojen poistuttua Rovaniemeltä 27. tammikuuta, he myivät aseensa suojeluskuntalaisille. Kun kaupunkiin kaksi päivää myöhemmin saapui vielä aseistautunut Kemin suojeluskunnan osasto, päätti huonosti varustautunut Rovaniemen punakaarti hakea lisää aseistusta Kemistä ja Oulusta, tarkoituksenaan sen jälkeen palata valtaamaan kaupunki. Rovaniemen punakaartin pääjoukko saapui Kemiin 30. tammikuuta. Matkalla he olivat ilmeisesti saaneet jonkin verran aseita Keminmaan Laurilassa majailleilta venäläisiltä. Osa kaartilaisista jatkoi vielä Kaarlo Kurjen johdolla Ouluun, josta he palasivat seuraavana päivänä.[2]
Rovaniemelle kokoontuneet Peräpohjolan suojeluskuntalaiset puolestaan seurasivat punakaartilaisia aina Laurilaan saakka, jonne saapui junalla myös Haaparannan kautta Tornioon tulleita jääkäreitä K. M. Walleniuksen johdolla. Laurilasta he päättivät 31. tammikuuta vetäytyä noin 35 kilometriä pohjoiseen Tervolaan, jonne majuri M. F. Jacobssonin johtama toinen jääkäriryhmä saapui vuorokautta myöhemmin. Jacobsson otti suojeluskuntalaiset komentoonsa ja laati suunnitelman Länsi-Lapin sotatoimista.[1] Tervolassa oli yhteensä noin 100 suojeluskuntalaista ja kymmenkunta jääkäriä.[2]
Taistelu muokkaa
Oulun taistelun alkaessa 2. helmikuuta, Kemin ja Rovaniemen punakaartit eivät Tornion punakaartin tavoin osallistuneet siihen, vaan suuntasivat kohti Rovaniemeä. Matkalla oli tarkoitus vallata myös Tervola.[2] Kemistä lähti matkaan noin 160 punakaartilaista, joilla kuitenkin oli vain 70 kivääriä.[1] Mukaan liittyi myös Rovaniemeltä saapunut Leo Pekkalan johtama pieni punakaartin osasto, joka oli onnistunut kiertämään Tervolassa olleet valkoiset.[2]
Valkoiset saivat kuitenkin Tervolaan tiedon, että punakaartilaiset olivat ennen puoltapäivää nousseet Kemissä junaan ja matkasivat nyt kohti pohjoista. He päättivät katkaista radan Kaisajoen kohdalta, noin puoli kilometriä ennen Tervolan rautatieasemaa ja yllättää punakaartilaiset väijytyksellä. Radan katkaisusta vastasi Walleniuksen komentama pieni osasto, kun taas Jacobsson johti väijytykseen osallistuvaa pääjoukkoa. Yllätys onnistui lähes täydellisesti, kun punaiset eivät matkallaan käyttäneet tiedustelijoita, vaan ajoivat iltahämärissä kymmenen vaunun junallaan suoraan valkoisten ansaan.[1] Punaisten puolelta oli Paakkolasta joku nainen soittanut Tervolan asemalle ja kysynyt, "joko ne perkeleen lahtarit on lähteneet", jolloin valkoisten miehittämältä asemalta oli vastattu, että ovat lähteneet.
Punaiset huomasivat rikotun radan ja onnistuivat pysäyttämään junan edellä kulkevan tiedusteluveturin niin, ettei se suistunut kiskoilta. Myös varsinainen juna saatiin pysäytettyä. Tällöin valkoiset avasivat tulen kahdelta suunnalta; Jacobssonin miehet Kemijoen puolelta ja Walleniuksen ryhmä radan länsipuolella sijaitsevan metsikön suojasta. Punakaartilaiset yrittivät levittäytyä ratapenkalle, mutta kiivas tulitus lannisti heidät eikä suunnitellusta hyökkäyksestä tullut mitään. Kaiken lisäksi tiedusteluveturi peruutti pahki junaan ja veturit takertuivat toisiinsa. Junaa kuljettanut kemiläinen August Koivisto sai kuitenkin veturit irrotetuksi toisistaan (ja samalla kuulan takamukseensa). Vajaan puolen tunnin taistelun jälkeen punaiset nousivat pimeän turvin uudelleen junaan, joka lähti peruuttamaan takaisin Kemin suuntaan. Valkoiset puhdistivat tämän jälkeen radan varren. Punaisilta jäi Tervolaan kaatuneina yhdeksän miestä; junassa palasi kaksi vainajaa. Lisäksi kuoli edellä kulkeneen veturin kuljettaja. Useita haavoittui, ja heistä ainakin kaksi oli mukana seuranneita naisia. Tervolassa valkoisten vangiksi jäi kymmenkunta punakaartilaista. Paluumatkalla punaiset surmasivat Paakkolan pysäkiltä menomatkalla vangiksi ottamansa maanviljelijä Kotajärven. Yllätyshyökkäyksen tehneet valkoiset eivät kärsineet miestappioita.lähde?
Taistelun jälkeen muokkaa
Kemiin saavuttuaan punakaartilaiset päättivät jatkaa matkaansa Ouluun, osallistuakseen kaupungissa käytävään taisteluun. Haukiputaalle saavuttuaan he kuitenkin saivat tiedon punaisten antautumisesta myös Oulussa ja totesivat tilanteensa toivottomaksi. Osa palasi kotiinsa tai jäi piileskelemään, kun taas toiset pakenivat itärajan ylitse liittyäkseen myöhemmin punaisten pohjoiseen rintamaan tai Muurmannin legioonaan ja osa Ruotsiin, jossa suurin osa joutui Morajärven internointileirille. Sotatoimet Länsi-Lapissa jatkuivat vielä muutaman päivän, kunnes ne päättyivät valkoisten Tornion valtaukseen 6. helmikuuta.[2] Tervolan taisteluun osallistuminen oli merkittävin perustelu punaisten teloituksiin Kemissä helmi-huhtikuussa 1918.
Muistomerkki muokkaa
Valkoisten pystyttämä muistomerkki sijaitsee taistelupaikalla Kaisajoen koulun läheisyydessä.[3]
Muuta muokkaa
Vuonna 2013 ilmestyi kirjailija Mauri Hastin historiallinen romaani Kymmenen virran maa, joka kertoo myös Tervolan taistelusta.[4]
Kirjallisuutta muokkaa
- Hast, Mauri: Kymmenen virran maa. Rovaniemi: Väyläkirjat, 2013. ISBN 978-952-58235-9-2.
- Wegelius, Karl Albert: ”Tervolan taistelu”, Aikain muistot. Lapin kuvauksia neljältä vuosisadalta. Helsinki: Edita, 2000. ISBN 951-37324-0-1.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Lehtola, Veli-Pekka: Wallenius: kirjailijakenraali Kurt Martti Walleniuksen elämä ja tuotanto, s. 53–57. Oulu: Kustannus Pohjoinen, 1994. ISBN 951-74919-80. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d e Aatsinki, Ulla: Tukkiliikkeestä kommunismiin. Lapin työväenliikkeen radikalisoituminen ennen ja jälkeen 1918, s. 178–188. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. ISBN 978-951-44757-4-0. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Itäpalo, Jaana: Kaisajoen ja Korpelan kyläasemakaavojen arkeologinen inventointi (s. 24–25) 8.12.2015. Keski-Pohjanmaan ArkeologiaPalvelu. Viitattu 21.11.2016.
- ↑ Korhonen, Jorma: Uusi kirja vie kaksi tervolalaista sukua sisällissodan pyörteisiin 18.12.2013. Yle Uutiset. Viitattu 21.11.2016.