Avaa päävalikko

Kaarlo Kalliala

suomalainen pappi
Tämä artikkeli kertoo piispasta. Kaarlo Kalliala voi tarkoittaa myös pankinjohtaja K. J. Kallialaa.

Kaarlo Lauri Juhani Kalliala (s. 3. marraskuuta 1952 Helsinki) on suomalainen teologi ja Turun arkkihiippakunnan piispa vuodesta 2011.[1]

Kaarlo Kalliala
Kaarlo Kalliala.jpg
Turun arkkihiippakunnan piispa
6.1.2011–
Edeltäjä Kari Mäkinen
Henkilötiedot
Syntynyt 3. marraskuuta 1952 (ikä 67)
Helsinki
Puoliso Eija Kalliala
Muut tiedot
Uskonto evankelis-luterilainen

Elämä ja uraMuokkaa

Kalliala valmistui ylioppilaaksi Vaasan lyseosta vuonna 1971 ja teologian kandidaatiksi (vastaa nykyistä teologian maisteria) Helsingin yliopistosta 1977. Hänet vihittiin samana vuonna papiksi Vaasassa. Teologian lisensiaatiksi Kalliala valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 1982.[1] Hän on tutkinut roomalaiskatolisen teologin Karl Rahnerin ajattelua ja erityisesti Rahnerin käsitystä sakramentaalisesta todellisuudesta.

Vuonna 1977 Kalliala toimi seurakunnan virallisena apulaisena Alahärmässä ja vuonna 1978 vt. kirkkoherrana Kaskisissa. Vuosina 1979–1982 hän toimi Helsingin yliopistossa vs. dogmatiikan assistenttina. Kalliala työskenteli merimiespastorina Rotterdamin suomalaisessa merimieskirkossa 1983–1989. Hän oli Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniajohtaja 1989–1998.[1] Näihin vuosiin osui myös Suomea kohdannut lama, joka teki diakoniatyöstä erityisen tärkeää ja haastavaa. Vuodesta 1998 Kalliala toimi Turun tuomiokapitulin hiippakuntadekaanina. Kalliala valittiin Turun arkkihiippakunnan piispaksi lokakuussa 2010, ja silloinen arkkipiispa Kari Mäkinen vihki hänet piispanvirkaan loppiaisena 2011 (6. tammikuuta 2011).[1][2] Kalliala on jäämässä eläkkeelle vuoden 2020 aikana.[3]

Kallialalla on useita luottamustehtäviä. Hän on toiminut muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonian ja sielunhoidon toimikunnan puheenjohtajana 2012-2016, Kirkko ja islam -työryhmän puheenjohtaja 2014-2016 ja Herättäjä-Yhdistyksen varapuheenjohtaja 2014-2016. Lisäksi hän on ollut Kirkon vankilasielunhoidon neuvottelukunnan puheenjohtaja vuodesta 2012, Kirkon diakonian neuvottelukunnan puheenjohtaja vuodesta 2017, Kirkon uskontojen kohtaamisen toimikunnan puheenjohtaja vuodesta 2017, uskontojenvälistä vuoropuhelua edistävän Euroopan uskontojohtajien neuvoston (ECRL) jäsen vuodesta 2011 sekä Uskontojen yhteistyöfoorumi Suomessa – USKOT ry:n hallituksen varapuheenjohtaja 2013-2017 ja puheenjohtaja 2017[1]-2019[4].

Kalliala on naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista lasta.[1]

TuotantoMuokkaa

  • Muukalaisuuden aika. Helsinki: Suomen merimieskirkko, 1995. ISBN 952-90-6871-9.
  • Heinimäki, Jaakko & Kalliala, Kaarlo & Norkola, Tero & Sisättö, Vesa: Napapaju. Sekovartisia selityksiä. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21068-9.
  • Heinimäki, Jaakko & Kalliala, Kaarlo & Sisättö, Vesa: Pihlajanorsu. Selkärangattomia selityksiä. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22297-2.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Piispa Kaarlo Kalliala Turun arkkihiippakunta. Viitattu 4.7.2019.
  2. Kaarlo Kalliala vihittiin Turun piispaksi
  3. Emilia Karhu: Piispa Kaarlo Kalliala: Mennyt aikamuoto on perusteltu, kun puhutaan kansankirkosta Kotimaa24. 14.03.2019. Kotimaa Oy. Viitattu 14.3.2019.
  4. Yaron Nadbornik USKOT-foorumin puheenjohtajaksi www.uskot-resa.fi. Viitattu 14.3.2019. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muuallaMuokkaa


  Edeltäjä:
Kari Mäkinen
Turun arkkihiippakunnan piispa
2011–2020
Seuraaja:
-