Avaa päävalikko
K. H. Seppälä 1956

Kaarle Heikki Seppälä (8. maaliskuuta 1881 Kuhmalahti11. kesäkuuta 1959 Tampere) oli aikanaan eräs Suomen tunnetuimmista papeista ja sananjulistajista. Seppälä toimi 1926–1956 Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana ja oli samalla tuomiorovastina Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin varapuheenjohtaja. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta myönsi hänelle 1942 teologisista ja kirkollisista ansioista kunniatohtorin arvon.

Elämä ja uraMuokkaa

K. H. Seppälän vanhemmat olivat vuokraaja Simo Seppälä ja Henrika Hukkila. Hän oli kotoisin vaatimattomista oloista, mutta pääsi opintielle. Tultuaan ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta Seppälä kirjoittautui 1900 teologiseen tiedekuntaan. Hänet vihittiin papiksi 1905. Toimintaa ylimääräisenä pappina Hämeen maalaispitäjissä seurasi määräys Tampereelle 1909 ja valinta seurakunnan 4. kappalaiseksi 1917 ja kirkkoherraksi 1925. Seppälä solmi 1921 avioliiton musiikinopettaja Anna Karolina Levónin kanssa. Avioliitosta syntyi viisi lasta, joista vanhin, Heikki Seppälä (diplomiurkuri, director musices, 1922–1990), toimi Tampereen tuomiokirkon urkurina 1957–1974. Muut lapset: Elina (Laustela, 1924–), lääketieteen lisensiaatti, Antti (1926–1927), Simo (1926–1956) ja Anna (Kautto, 1930–), valtiotieteen maisteri, kirjastonhoitaja.[1]

Tamperelaisten sielunhoitajana Seppälä joutui kohtaamaan aikakauden suuret onnettomuudet: sisällissodan 1918, elokuvateatteri Imatran palon 1927 (21 kuollutta), Kuru-laivan haaksirikon 1929 (138 hukkunutta) ja sotavuodet 1939–1945.

Seppälä toimi kirkolliskokousedustajana 1928–1953. Tampereella hän vaikutti monissa kaupungin, kirkollisten järjestöjen ja talouselämänkin luottamustehtävissä. Seppälä toimitti 1918–1939 Kaupunkilähetyksen viikoittain julkaisemaa Sunnuntaitervehdys-lehteä. Hän julkaisi kolme kokoelmaa saarnojaan ja hartauspuheitaan, yliopistollisena kurssikirjanakin käytetyn tutkielman Paavalin kristologiasta ja muistelmateoksen.

Vaikuttavimman osan elämäntyöstään Seppälä teki saarnaajana. Hänen puhetaidollisesti korkeatasoiset ja sisällöllisesti puhuttelevat saarnansa tekivät hänestä tamperelaisten halukkaasti kuunteleman mutta myös valtakunnallisesti arvostetun julistajan. Seppälän maanlaajuista mainetta lisäsivät myös 1920-luvulla aloitetut jumalanpalvelusten radioinnit, jotka lähetettiin usein Tampereen tuomiokirkosta, sekä sadat eri lehdissä julkaistut saarnat ja hartauskirjoitukset.

K. H. Seppälästä on lukuisia juttuja, jotka todistavat hänen sanavalmiuttaan. Toisinaan Seppälä oli varsin teräväsanainen. Niinpä hän sanoi nuoremmalle tyttärelleen impulsiivisen Eelis Gulinin ollessa Tampereen hiippakunnan piispa: ”Kun Aleksi Lehtonen oli täällä piispana, minä toivoin, että Lehtonen edes jonakin päivänä unohtaisi olevansa piispa. Nyt minä joudun toivomaan, että Gulin edes joskus muistaisi olevansa piispa.”

TeoksiaMuokkaa

  • Onnellinen mies : puhe. Sotavankien kasvatustoimi, Helsinki 1918
  • Piirteitä apostoli Paavalin kristologiasta. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 12. Jyväskylä 1922
  • Autuutta ja iloa : saarna Pyhäinpäivänä 1926. Tekijä, Helsinki 1926
  • Jaakko Gummerus Tampereen hiippakunnan piispana teoksessa Tampere. Tutkimuksia ja kuvauksia 2. Tampere 1934
  • Kanssamme on Jumala : saarnoja ja hartauspuheita. Otava 1935
  • Kallis on armosi, Jumala : saarnoja ja puheita. Otava 1938
  • Sisun ja uskon sankareita : kertomuksia rintamalta ja kotoa sotatalvelta 1939-1940 ; kirj. K. H. Seppälä, Jussi Sinnemäki, A. P. Tanskanen, Alli Valli ym. Kotimaa, Helsinki 1940
  • Valo loistaa pimeässä : puheita. Otava 1941
  • Muistot jäivät : elämäni varrelta talletettua. Tampere-seuran julkaisuja 21. Tampere 1958, 3. painos 1972

LähteetMuokkaa

  • Seppälä, K. H.: Muistot jäivät (Tampere-seura 1958)
  • Silfverhuth, Voitto: Seppälä, Kaarle Heikki. Kansallisbiografia 8 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006)
  • Syntisen kaunis ja pyhä. Sata vuotta Tampereen tuomiokirkon elämää (Kirjapaja 2007)