Jussi Jääskeläinen
Jussi Albert Jääskeläinen (s. 19. huhtikuuta 1975 Mikkeli) on uransa päättänyt suomalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän pelasi uransa aikana vuosina 1997–2015 436 Valioliiga-ottelua Boltonin ja West Hamin maalilla. Viimeiset kaksi kautta hän edusti Wigania Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, mestaruussarjassa. Jääskeläisen viimeiseksi otteluksi seurassa jäi tammikuussa 2017 pelattu ottelu Huddersfieldiä vastaan. Tämän jälkeen jalkavammasta kärsinyt maalivahti ei enää pelannut.lähde? Hän lopetti hetkeksi uransa, kunnes elokuussa 2017 hänen ilmoitettiin siirtyvän intialaiseen Atlético de Kolkataan.[2] Hän ilmoitti tammikuussa 2018 päättävänsä uransa.[3] Jääskeläinen pelasi myös Suomen maajoukkueessa 56 ottelua.
Henkilötiedot | |||
---|---|---|---|
Koko nimi | Jussi Albert Jääskeläinen | ||
Syntymäaika | 19. huhtikuuta 1975 | ||
Syntymäpaikka | Mikkeli, Suomi | ||
Pelipaikka | maalivahti | ||
Pituus | 191 senttimetriä[1] | ||
Paino | 81 kilogrammaa[1] | ||
Lempinimi | Jässi | ||
Seurat | |||
Vuodet | Seura | O | (M) |
1992–1995 | MP | 64 | (0) |
1996–1997 | VPS | 54 | (0) |
1997–2012 | Bolton Wanderers | 474 | (0) |
2012–2015 | West Ham United | 57 | (0) |
2015–2017 | Wigan Athletic | 44 | (0) |
2017–2018 | Atlético de Kolkata | 1 | (0) |
Yhteensä | 694 | (0) | |
Maajoukkue | |||
Suomi U18 | 7 | (0) | |
Suomi U21 | 21 | (0) | |
1998–2010 | Suomi | 56 | (0) |
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. |
Palloliitto ja urheilutoimittajat valitsivat Jääskeläisen Suomen vuoden jalkapalloilijaksi vuonna 2007.[4] Vuonna 1998 hänet palkittiin Kultaisella hanskalla.[5]
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä häntä pidettiin yhtenä Valioliigan parhaista maalivahdeista.[6]
Seurajoukkueura
muokkaaJääskeläinen edusti juniorina Mikkelin Kissoja ja Mikkelin Palloilijoita.[7] Hän debytoi Veikkausliigassa MP:n edustusjoukkueessa 17-vuotiaana vuonna 1992 ja nousi joukkueen ykkösmaalivahdiksi vuonna 1994. Vuonna 1996 Jääskeläinen siirtyi Vaasan Palloseuraan, jota hän edusti kahden kauden ajan. Jälkimmäisellä kaudella VPS voitti SM-hopeaa Jääskeläisen pelatessa kauden kaikki ottelut.[8]
Vuonna 1997 Jääskeläinen siirtyi englantilaiseen Bolton Wanderersiin, joka pelasi tuolloin 1. divisioonassa. Hän nousi nopeasti Boltonin ykkösmaalivahdiksi. Jääskeläinen on ollut tärkeässä roolissa, kun Bolton on 2000-luvulla sijoittunut Valioliigassa kahdesti UEFA Cup -paikkaan oikeuttaville sijoituksille. Seuran kannattajayhdistys valitsi hänet vuoden 2007 pelaajaksi.[9]
Jääskeläinen pelasi uransa 500. Bolton-ottelun, kun hänen joukkueensa kohtasi Birminghamin Englannin cupin puolivälierissä 12. maaliskuuta 2011. Bolton voitti 3–2 ja eteni välieriin. 1887 aloittaneen Boltonin historiassa vain kahdeksan pelaajaa on pelannut 500 ottelua tai enemmän ennen Jääskeläistä.lähde?
Kausi 2011–2012 oli Jääskeläisen viimeinen Boltonissa. Hän aloitti kauden Boltonin ykkösmaalivahtina, mutta hänen kärsittyä alkukaudesta loukkaantumisista ja oltua sivussa otteluista nousi nuori unkarilaismaalivahti Ádám Bogdán pelaavaksi maalivahdiksi. Jääskeläinen pelasi kaudella 18 ottelua ja Bolton putosi Valioliigasta 2012.[10]
Kauaa Jääskeläinen ei kuitenkaan ollut ilman seuraa sillä hänen entisen valmentajansa Sam Allardycen komennossa ollut West Ham United hankki Jääskeläisen riveihinsä.[11] Kun Valioliiga kautta oli pelattu 4 ottelua, Jääskeläinen oli pelannut West Hamin maalilla kaikissa otteluissa sekä hankkinut kolme nollapeliä. Vuonna 2015 hän siirtyi Wiganiin. Vuonna 2016 hänestä tuli kuluneen kauden vanhin neljällä ylimmällä seuratasolla joukkuetta edustanut pelaaja.[12]
Jääskeläinen siirtyi syyskuussa 2017 intialaiseen Atletico de Kolkataan,[13] jossa päätti uransa 2018.[14]
Maajoukkueura
muokkaaJääskeläisen ensimmäinen maaottelu oli alle 18-vuotiaiden ottelu Belgiaa vastaan 13. elokuuta 1992. hän pelasi seitsemän poikien ja 14 nuorten maaottelua. Hänet valittiin nuorten maajoukkueen parhaaksi pelaajaksi vuonna 1997.[5]
Ensimmäisen A-maaottelunsa Jääskeläinen pelasi 25. maaliskuuta 1998 Maltaa vastaan. Hän oli maajoukkueessa pitkään Antti Niemen varamiehenä, mutta nousi ykkösmaalivahdiksi vuonna 2005 Niemen vetäydyttyä maajoukkueesta. Hän pelasi Suomen kaikissa otteluissa EM 2008- ja MM 2010 -karsinnoissa.[5] Jääskeläinen ilmoitti loka–marraskuussa 2009, että jälkimmäiset karsinnat olisivat todennäköisesti hänen viimeisensä maajoukkueessa.[15][16]
6. lokakuuta 2010 Jääskeläinen ilmoitti palaavansa maajoukkueeseen 12. lokakuuta 2010 pelattavan Unkari-ottelun ajaksi,[17] joka jäi hänen viimeiseksi maaottelukseen. Hän pelasi urallaan 56 A-maaottelua.[5]
Yksityiselämä
muokkaaJääskeläinen on naimisissa suomalaisen Tessan kanssa.[18] Heillä on kolme poikaa; William, Emil ja Robin, jotka kaikki pelaavat jalkapalloa, William englantilaisessa Wokingissa, Emil yliopistojalkapalloa Long Islandin yliopistossa Yhdysvalloissa ja Robin HJK:n akatemiassa.[19][20][21][22] Vuonna 2021 Jääskeläinen muutti takaisin Suomeen 23 vuoden jälkeen.[23]
Jääskeläinen on koulutukseltaan sähköasentaja. Hänet tunnetaan myös innokkaana raviharrastajana. Jääskeläisen omistamista hevosista menestyksekkäin on ollut hänen pelinumeronsa mukaan nimetty Lucky Twotwo.[24]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Bolton Wanderers | Team | First-Team Profiles | Jussi Jaaskelainen Bolton Wanderers. Arkistoitu 30.9.2011. Viitattu 1.10.2011.
- ↑ Jussi Jääskeläinen pyörsi lopettamispäätöksensä – jatkaa uraansa todella yllättävässä osoitteessa yle.fi. Viitattu 19.11.2017.
- ↑ Jussi Jääskeläinen lopettaa pelaajauransa! | SuomiFutis SuomiFutis. 18.1.2018. Viitattu 21.3.2018.
- ↑ Finland – Player of the Year Awards RSSSF. Viitattu 11.11.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c d Jussi Jääskeläinen Suomen Palloliitto. Arkistoitu 1.11.2009. Viitattu 11.11.2009.
- ↑ Jussi Jaaskelainen ESPN Soccernet. Arkistoitu 19.2.2008. Viitattu 8.1.2008. (englanniksi)
- ↑ Jussi Jääskeläinen/Kissat ja MP Etelä-Savon Liikunta. Arkistoitu 18.10.2007. Viitattu 7.10.2008.
- ↑ Liigapelaajat Veikkausliiga. Viitattu 8.1.2008.
- ↑ Jussi grabs another Bolton Wanderers. Viitattu 8.1.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Bolton tarjoaa Jääskeläiselle jatkosopimusta yle.fi. Viitattu 21.3.2018.
- ↑ West Ham United to sign Jussi Jaaskelainen from Bolton BBC Sport. 13.6.2012. Viitattu 21.3.2018. (englanti)
- ↑ Jussi Jääskeläinen torjui voiton ja nousi ennätysmieheksi mtv.fi. Arkistoitu 24.3.2018. Viitattu 23.3.2018.
- ↑ ATK on Twitter Twitter. Viitattu 23.3.2018.
- ↑ Jussi Jaaskelainen retires bwfc.co.uk. Viitattu 23.3.2018. (englanti)
- ↑ Jääskeläinen jättämässä maajoukkuepelit? 29.10.2009. Yle Urheilu. Arkistoitu 2.11.2009. Viitattu 11.11.2009.
- ↑ Nyt se on varmaa: ”Jässi” ei jatka maajoukkueessa 11.11.2009. Yle Urheilu. Viitattu 11.11.2009.
- ↑ http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=174362 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Jääskeläiset kotiutuneet hyvin uudelle asuntoalueelle
- ↑ Jussi Jääskeläisen jälkikasvu kulkee isänsä jäljillä - Suomesta vauhtia uralle
- ↑ Will Jääskeläinen - Player profile 23/24 www.transfermarkt.com. Viitattu 22.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Emil Jääskeläinen - Player profile www.transfermarkt.com. Viitattu 22.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Robin Jääskeläinen - Player profile 2023 www.transfermarkt.com. Viitattu 22.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Tarjoilijan temppu Intiassa hämmästytti – 23 vuotta ulkomailla asunut Jussi Jääskeläinen palasi Suomeen www.iltalehti.fi. Viitattu 22.11.2023.
- ↑ Bolton-vahti Jääskeläisen hevonen ravasi arvovoiton KouvolassaIlkka 6.11.2010
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jussi Jääskeläinen Wikimedia Commonsissa
- Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Jääskeläiselle 400 peliä Boltonissa
- Esittely Bolton Wanderersin sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Esittely Suomen Palloliiton sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
- Jussi Jääskeläinen Transfermarkt- sivustolla