Julius Immanuel Bergh
Julius Immanuel Bergh (30. maaliskuuta 1810 Suonenjoki – 27. helmikuuta 1878 Liminka) oli suomalainen teologian tohtori, kirkkoherra, pedagogi ja herännäispappi. Bergh toimi opettajana ja rehtorina muun muassa Kuopiossa sekä Limingan kirkkoherrana. Hän osallistui valtiopäiville ja oli aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Hän oli Paavo Ruotsalaisen ystävä ja herännäisyyden keskeisiä pappisvaikuttajia. Bergh oli Johan Fredrik Berghin veli ja Mimmi Bergh oli hänen tyttärensä.
Elämänvaiheet muokkaa
Julius Immanuel Bergh syntyi Suonenjoella 30. maaliskuuta 1810. Hänen vanhempansa olivat Suonenjoen kappalainen Karl Fredrik Bergh ja tämän toinen vaimo Juliana Bergh. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1832 Bergh ryhtyi opiskelemaan vanhoja kieliä ja keskittyi etenkin hepreaan, johon liittyi hänen Joelin kirjaa käsittelevä dosentinväitöskirjansakin (1839). Väitöskirjan julkaisun jälkeen hänet nimitettiin dosentiksi. Teologian kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1844. Samana vuonna hänet vihittiin papiksi ja hän siirtyi Kuopion lukioon opettajaksi. Kuopion hiippakuntahallituksen jäsenenä hän toimi vuodesta 1851 vuoteen 1861, jolloin hän siirtyi Limingan kirkkoherraksi.[1] Limingan seurakuntaan kuuluivat tuolloin Lumijoen, Tyrnävän, Temmeksen ja Kempeleen kappeliseurakunnat.[2] Bergh hoiti virkaansa Limingassa kuolemaansa saakka. Raamatunsuomennoskomitean jäsen hän oli vuodesta 1861 alkaen. Hän sai teologian tohtorin arvon 1864. Julius Immanuel Bergh kuoli Limingassa 27. helmikuuta 1878.[1]
Opetus- ja koulutyö muokkaa
Opettajan uransa Julius Immanuel Bergh aloitti 1835, aluksi Gripenbergin naisopistossa ja 1836 Helsingin yksityislyseossa. Tästä toimesta hänet erotettiin, koska hän oli joutunut Porvoon piispan Carl Gustaf Ottelinin epäsuosioon erään sanomalehtiväittelyn johdosta. Vuonna 1844 hän tuoreena teologian kandidaattina ja pappina siirtyi Kuopion lukion uskonnon ja heprean opettajaksi. Aluksi hän oli virkaa tekevä lehtori, mutta sai pian vakituisen viran. Hän toimi lukion rehtorina vuosina 1850–1853. Kuopiossa ollessaan hän kannatti tyttökoulun perustamista ja piti koulun vihkiäisjuhlassa puheen opettajille. Limingan kirkkoherraksi siirryttyään hän huolehti lukutaidon leviämisestä ja perusti lisää kiertokouluja kirkkoherrakuntansa seurakuntiin.[3] Hän edisti suomenkielisten oppikoulujen perustamista muun muassa toimiessaan pappissäädyn edustajana valtiopäivillä.[4]
Herännäispappi muokkaa
Julius Immanuel Berghin uskonnollisuus ilmeni jo varhain. Hän liittyi herännäisyyteen opiskellessaan Helsingissä. Vieraillessaan veljensä, Nurmijärven kappalaisen Johan Fredrik Berghin luona, hän tutustui sikäläiseen herännäisyyteen. Myös loma-aikoina Suonenjoella hän seurasi herännäisyyden leviämistä.[5] 1830-luvulla hän oli Helsingin heränneiden ylioppilaiden, niin sanottujen yliopistopietistien, johtomiehiä Lars Stenbäckin ja Carl Gustaf von Essenin kanssa.[4] Hän osallistui Jonas Laguksen julkaiseman lehden Tidningar i andeliga ämnen – Hengellisiä Sanomia (1836–1838) toimitustyöhön veljensä kanssa. Tämän jälkeen hän toimitti Lars Stenbäckin ja C. G. von Essenin kanssa lehteä Evangeliskt Veckoblad (1839–1841).[6][4] Hän osallistui myös J. L. Runebergin ja Lars Stenbäckin väliseen kirjalliseen väittelyyn Runebergia vastaan suunnatulla kirjoituksella (Helsingfors Tidningar 1838). Siirryttyään Kuopioon 1844 hän päätyi kosketukseen Pohjois-Savon herännäispiirien ja Paavo Ruotsalaisen kanssa.[4]
Kun herännäisliike oli hajoamassa Paavo Ruotsalaisen ja Fredrik Gabriel Hedbergin ja heidän kannattajiensa riitoihin, Bergh oli aktiivisesti mukana osapuolten välisissä keskusteluissa ja väittelyissä. Herännäisyyden suuressa skismassa 1850-luvun alussa, jolloin suurin osa papeista irtaantui liikkeestä ja etenkin N. G. Malmbergista, Bergh säilytti välinsä Malmbergiin. Hänen oppineisuutensa ja pyrkimykset sivistyksen edistämiseen aikaansaivat kuitenkin vieroksuntaa herännäisyyden talonpoikaispiireissä.[1][4] Limingassa Jonas Lagukselta vaikutteita saaneet heränneet vieroksuivat muun muassa Berghin pappilan tuvassa pitämien seurojen muotoja, kuten Raamatun lukua perinteisen postillojen ja hartauskirjallisuuden luvun asemesta sekä virsikirjan käyttöä Siionin virsien asemesta. Eripura tuli ilmeiseksi, kun kappalaiseksi 1868 tullut Emil August Wichmann alkoi pitää omassa pappilassaan vanhan perinteen mukaisia seuroja samaan aikaan kuin Bergh isossa pappilassa. [7]
Berghin suhde herännäisyyteen oheni hänen ollessaan Limingan kirkkoherrana, ja hän alkoi tuntea J. T. Beckin niin sanotun raamatullisen teologian eli biblisisminä tunnetun beckiläisyyden läheiseksi samoin kuin monet 1850-luvulla herännäisyydestä eronneet papit. Näistä poiketen hän katsoi löytävänsä Beckiltä Paavo Ruotsalaisen opin piirteitä.[8]
Teologinen toiminta muokkaa
Bergh kuului herännäisyyden alkuvaiheen merkittävimpiin teologeihin, vaikka hänen tuotantonsa tällä saralla oli suppea. Hänen Vanhan testamentin Joelin kirjaa käsittelevä dosentinväitöskirjansa Vaticinia Joelis sacri vatis Fennice versa notisque philologicis illustrata (1839) julkaistiin kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa oli tekstin runomuotoinen, Kalevalan tyyliin tehty käännös ja toisessa osassa selitykset. Vuonna 1847 hän julkaisi Kuopion lukiossa pitämäänsä virkaanastujaisesitelmään perustuvan kirjasen Försök till framställande af kyrkans förhållande till verlden i närvarande tid, joka käsitteli kirkon suhdetta maailmaan. Kirjasessa Berghin arvostelu kohdistui toisaalta kirkon ja valtion toimivaltojen sekoittamiseen ja toisaalta teologiseen rationalismiin ja intellektualismiin. Berghin mielestä protestanttiset valtiokirkot olivat joutuneet vallanpitäjien herruuteen, mistä oli seurannut kirkon sisäisen vapauden katoaminen. Kuopion kautenaan Bergh kirjoitti myös lyhyen johdannon luterilaisiin tunnustuskirjoihin (1849) sekä kirjasen Hos hvem finnes den heliga ande? (1859). Berghin viimeinen teologinen julkaisu oli Kuopion hiippakunnan synodaalikokousta varten laadittu synodaaliväitöskirja Försök till granskning af det kyrkliga inspirationsbegreppet (1864), joka perustui saksalaiseen aineistoon.[9]
Yhteiskunnallinen toiminta muokkaa
Bergh valittiin 1862 Tammikuun valiokuntaan, joka valmisteli valtiopäivien koollekutsumista. Hän ei kuitenkaan voinut ottaa tehtävää vastaan. Bergh oli valtiopäivillä pappissäädyn jäsen 1863–1864, 1867 ja 1877–1878 ja osallistui muun muassa kirkkolakia ja suomalaisten oppikoulujen perustamista koskevien asioiden käsittelyyn. Suhteessa esivaltaan hän edusti lojaalia kantaa. Esimerkiksi valtiopäivillä vuonna 1878 hänen ehdotuksensa miljoonan markan määrärahasta Turkin sodassa haavoittuneiden venäläisten sotilaiden avustamiseksi hyväksyttiin.[1] Kirkolliskokouksen jäsen hän oli 1876 ja raamatunkäännöskomitean jäsen 1861–1878.[4]
Lähteet muokkaa
- Ruuth, Martti: Bergh, Julius Immanuel. Kansallinen elämäkerrasto I. WSOY, 1927.
- Murtorinne, Eino: Suomalainen teologia autonomian kautena. Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-408-1.
- Murtorinne, Eino: ”Bergh, Julius Immanuel (1810 - 1878)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio.
- Rosendal, Mauno: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla I. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Herättäjä, 1902.
- Rosendal, Mauno: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla II. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Herättäjä, 1905.
- Rosendal, Mauno: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla IV. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Herättäjä, 1915.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d Ruuth, Martti: Bergh, Julius Immanuel. Kansallinen elämäkerrasto I. WSOY, 1927
- ↑ Enbuske, Matti: Kuntahallinnon vaiheet Pohjois-Pohjanmaalla Pohjois-Pohjanmaan ympäristöhistoria. Pohjois-Pohjanmaan ELY. Viitattu 10.8.2011.
- ↑ Rosendal 1915: 100, 347.
- ↑ a b c d e f Murtorinne, Eino: Bergh, Julius Immanuel. Suomen kansallisbiografia I. SKS, 2003.
- ↑ Rosendal 1902: 392–395.
- ↑ Rosendal 1905, s. 3, 243
- ↑ Rosendal 1915: 347.
- ↑ Rosendal 1915: 351.
- ↑ Murtorinne, Eino: Suomalainen teologia autonomian kautena, s. 76–79.
Aiheesta muualla muokkaa
- Remes, Viljo: Herännäisyyden nousu ja hajoaminen. Herättäjä-Yhdistys, 1995.