Jukka Lankila
Johan (Jukka) Aleksander Lankila (5. huhtikuuta 1881 Raahe – 15. huhtikuuta 1919 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1917–1918.[1] Lankila oli yksi kuudesta sisällissodan jälkeen vankeudessa kuolleesta kansanedustajasta.[2] Sodan aikana hän toimi muun muassa punaisten agitaattorina ja sai myöhemmin kuolemantuomion, joka kuitenkin muutettiin elinkautiseksi. Lankila kuoli vankilassa huhtikuussa 1919.
| Jukka Lankila | |
|---|---|
 |
|
| Kansanedustaja | |
|
1.11.1917–25.9.1918
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Mikkeli |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. huhtikuuta 1881 Raahe |
| Kuollut | 15. huhtikuuta 1919 (38 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | toimittaja, luennoitsija |
Elämä
muokkaaVarhaisvuodet
muokkaaJukka Lankila syntyi kalajokilaisen Stiina Liisa Lankilan (myöh. Nissilä, 1855-1891) aviottomana lapsena.[3] Työläisnaiseen vuonna 1913 kirjoittamassaan jutussa Lankila kertoo isänsä olleen nuori raahelainen merikapteeni, jonka varakkaitten vanhempien luona äiti työskenteli palvelijattarena. Häntä nimiteltiin usein "huoranpenikaksi" tai "äpäräksi". Lankilan ollessa kuusivuotias äiti avioitui Pyhäjoen Yppärissa asuneen miehen kanssa. Uudessa kodissaan he joutuivat toistuvasti perheväkivallan uhriksi.[4] Äitinsä kuoltua Lankila kaupattiin yhdeksänvuotiaana huutolaiseksi ja viisi vuotta myöhemmin hän lähti maalarin oppiin.[3][4] Joidenkin lähteiden mukaan Lankila olisi joutunut huutolaiseksi jo kuusivuotiaana ja karannut 14-vuotiaana merille, josta hänet parin vuoden kuluttua palautettiin kotiseudulleen.[1][5] Maalarin pätevyyden hankittuaan Lankila työskenteli eri puolilla Pohjois-Suomea. Hän kertoi olleensa myös metsätöissä ja kalastajana sekä vajaan vuoden ajan merillä. Lankilä kävi lapsena ainoastaan kiertokoulua, mutta suoritti myöhemmin kansakoulukurssin Peräpohjolan opistossa ja kartutti tietojaan ahkeralla itseopiskelulla.[3]
Työväenliikkeessä
muokkaaLiittyi liittyi SDP:n jäseneksi vuonna 1906.[3] Kotipitäjässään hänellä oli merkittävä rooli paikallisen työväenliikkeen syntyvaiheissa. Lankila toimi muun muassa Kalajoen työväenyhdistyksen puheenjohtajana ja oli pitkään Kansan Tahdon kirjeenvaihtajana.[5] Vuonna 1914 Lankila muutti Helsinkiin, jossa hän työskenteli aluksi linnoitustöissä ja myöhemmin kenkätehtaalla. Joulukuussa 1915 Lankila palkattiin Kuopiossa ilmestyneen Sanantuojan toimittajaksi Varkauteen. Vuoden kuluttua hän siirtyi Mikkeliin sosialidemokraattisen piirijärjestön luennoitsijaksi ja Vapauden toimittajaksi. Vuonna 1917 Lankila työskenteli lehden väliaikaisena päätoimittajana Kalle Hakalan ollessa eduskunnassa.[3] Pääkirjoituksissaan hän käytti usein provosoivaa ja hyökkäävää retoriikkaa.[6] Lankila ajoi itsenäisyysasiaa, kritisoi voimaakkaasti Venäjän väliaikaisen hallituksen porvareita ja syytti Suomen porvaristoa elintarvikepulan ja nälänhädän aiheuttamisesta.[6] Hän suhtautui myötämielisesti myös aseelliseen vaalnkumoukseen.[7] Lankilan kirjoituksia julkaistiin myös useissa muissa työväenlehdissä. Hän käytti sanomalehtikirjoituksissaan nimimerkkiä ”J. A. -la” ja kirjoitti myös nimimerkillä ”Jukka L.” julkaistun näytelmän.[3][8] Elokuussa 1917 Lankila siirtyi Suomen Paperityöntekijäin Liiton kiertäväksi asiamieheksi Tampereelle.[3] Lankila ehti olla toimessaan vain pari kuukautta ennen kuin hänet lokakuussa valittiin kansanedustajaksi.[1]
Sisällissota ja kuolema
muokkaaSisällissodan käynnistyttyä Lankela työskenteli helmikuun ajan punaisten postineuvoston palveluksessa.[3] Maaliskuustä lähtien hän toimi kiertävänä puhujana eri puolilla Etelä- ja Itä-Suomea. Punaisten tappion häämöttäessä Lankila kiersi agitaaattorina rintamajoukkojen parissa Savon ja Karjalan rintamilla.[5] Hänellä oli Kasperi Tantun myöntämä valtakirja, joka oikeutti vapaaseen liikkumiseen punaisten hallitsemalla alueella.[9] Sodan viime päivinä Lankila oli Kotkassa. Hän laati J. K. Karin ja August Vesan kanssa julkisesti jaetun julistuksen, jossa kehotettiin vielä aseissa olevia punakaartilaisia antautumaan.[3] Sotatoimien päätyttyä Lankila piileskeli Kotkan lähistöllä, kunnes palasi 16. toukokuuta Helsinkiin osallituakseen eduskunnan istuntoon. Lankila pidätettiin ja toimitettiin lääninvankilaan, josta hänet siirrettiin heinäkuun lopussa Sörnäisten kuritushuoneeseen muiden vangittujen kansanedustajien tavoin.[3] Lokakuussa Lankila sai kuolemantuomion valtiopetoksesta ja maanpetoksesta. Sodanaikaisen toimintansa ja kiihottavina pidettyjen sanomalehtikirjoitusten ohella Lankilan katsottiin syyllistyneen kiihotukseen myös 1917 allekirjoittamalla sosialidemokraattien Sorron yöstä nouskaa ja Me vaadimme -julistukset.[10] Tammikuussa 1919 Valtiorikosylioikeus alensi tuomion elinkautiseksi yllytyksestä valtiopetokseen.[11] Lankila kuoli Sörnäisten kuritushuoneessa huhtikuussa 1919 espanjantautiin.[12] Hänen sellitoverinsa Eetu Salin oli menehtynyt yhdeksän päivää aikaisemmin.[5]
Kalajoen kirkkomaalla on muistomerkki, johon kaiverrettiin vuonna 2018 Lankilan ja seitsemän muun sodan seurauksena kuolleen paikkakunnan punaisen nimet.[13]
Perhe
muokkaaJukka Lankilan puoliso oli Kuopion maaseurakunnassa syntynyt ompelija Josefiina (Fiina) Pasanen (myöh. Korhonen 1882-1965). Koska kumpikaan ei hyväksynyt kirkollista vihkimistä, niin he solmivat niin sanotun omantunnon avioliiton vuonna 1908.[14] Pariskunnalla oli kolme lasta.[3] He erosivat vuonna 1913.[15] Fiina Lankila oli mukana Suomen sosialidemokraattisen naisliiton toiminnassa jo ennen sisällissotaa.[16] 1920-luvulla hän vaikutti kommunistisessa liikkeessä. Lankila oli pitkään Suomen Vaatetustyöntekijäin Liiton Oulun osaston puhhenjohtaja[17] ja kuului muun muassa Valtiollisten vankien huoltoyhdistyksen Oulun paikallisosaston johtokuntaan.[18]
Teokset
muokkaa- Iloitse morsian eli kun kaikki ovat syyllisiä : huvinäytelmä yhdessä näytöksessä. Työväen näytelmäkirjasto n:o 42. Nimimerkillä ”Jukka L.”. Tampere: Tampereen työväen sanomalehti, 1915.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Jukka Lankila Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 7.9.2007.
- ↑ Krekola, Joni: Kansanedustajien sisällissota ja sen seuraukset 6.4.2018. Parlamenttikirjasto. Viitattu 18.7.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j k Valtiorikosylioikeuden akti 25069 – Lankila, Juho Aleksander (s. 12–31) Valtiorikosylioikeuden aktit. 27.11.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 17.7.2024.
- ↑ a b Lankila, J. A.: Äitini ja minä. Työläisnainen, 19.6.1913, nro 23–24, s. 184–186. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.7.2024.
- ↑ a b c d Pulakka, Pentti: Keskipohjalaisia elämäkertoja, s. 161. Kokkola: Keskipohjanmaa-säätiö, 1995. ISBN 951-97331-0-8.
- ↑ a b Purhonen, Simo: Mustat papat, musta sisar : poliittinen uutisointi ja retoriikan käyttö mikkeliläislehdistössä 1.1.1917 – 28.1.1918, s. 52. Pro gradu -tutkielma. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2019. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Purhonen 2019, s. 59-60, 68.
- ↑ Ellilä, E. J.: ”Kirjallisia salanimiä ja nimimerkkejä”, Miscellanea bibliographica VI, s. 196. Helsingin yliopiston kirjaston julkaisuja XXIII. Helsinki: Helsingin yliopisto, 1952. Kansalliskirjasto.
- ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 303. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
- ↑ Valtiorikosylioikeuden akti 25069, s. 3-5.
- ↑ Sos.-dem. kansanedustajain tuomiot. Kansan Sana, 20.1.1919, nro 2, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.7.2024.
- ↑ † Jukka Lankila. Suomen Sosialidemokraatti, 19.4.1919, nro 90, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.7.2024.
- ↑ Sillanpää, Tapani: Menehtyneiden Kalajoen punaisten nimet muistopaateen 7.12.2018. Kansan Tahto. Viitattu 18.7.2024.
- ↑ Siviiliavioliittokuulutus. Kansan Tahto, 10.10.1908, nro 234, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.7.2024.
- ↑ Ilmoitus. Kansan Tahto, 19.8.1914, nro 189, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.7.2024.
- ↑ Sosialidemokratisen naisliiton kuudes edustajakokous. Työläisnainen, 7.9.1911, nro 34, s. 266. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.7.2024.
- ↑ Vaatetustyöntekijäin liiton Oulun osasto n:o 46. (Ompelijatar osasto) 20 vuotias. Pohjan Voima, 28.1.1928, nro 22, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.7.2024.
- ↑ Oulun valtiollisten vankien huoltoyhdistys. Liitto, 16.4.1930, nro 87, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.7.2024.