Jatkosodan vastarinta

Jatkosodan vastarintaa suoritettiin Suomessa jatkosodan aikana vuosina 1941–1944. Toimijat koostuivat lähinnä kommunisteista, mutta myös joistakin sosiaalidemokraateista, jotka vastustivat Suomen natsi-Saksan aseveljenä käymää sotaa. Vastarinta perustui pääasiassa infrastruktuurin sabotoimiseen ja vakoiluun Neuvostoliiton hyväksi.

Vastarinta oli löyhästi organisoitunutta, eikä sillä ollut yhtenäistä keskusjohtoa.

ToimintaMuokkaa

Vastarinnan toiminta käsitti aluksi lähinnä erilaisten lentolehtisten painattamista ja jakelua, mutta laajeni myöhemmin erilaisiksi tihutöiksi ja sabotaaseiksi, joilla oli tarkoitus vaikeuttaa Saksan ja Suomen sotaponnisteluja. Iskut kohdistuivat armeijan kohteisiin sekä esimerkiksi sähkönjakeluun ja rautateihin. Osaa voidaan pitää pelkästään symbolisina ja niiden tarkoituksena oli osoittaa, etteivät kaikki hyväksyneet sotaa.[1] Vastarintaliike ei kohdistanut toimiaan ihmisiä vastaan, mutta pidätysten yhteydessä käydyissä tulitaisteluissa sai kuitenkin surmansa vastarintaliikkeen jäsenten lisäksi myös viranomaisia. Aktiivisinta toiminta oli Tampereella, jossa vaikutti noin puolentoista vuoden ajan Pellervo Takatalon kesäkuussa 1941 kokoama nuorista muodostunut vastarintaryhmä.[1][2] Tampereen vastarintaliikkeen toiminnasta kertoo myös Hannu Salaman tunnettu romaani Siinä näkijä missä tekijä. Vastarintaliike harjoitti myös vakoilua ja teki yhteistyötä Neuvostoliiton lähettämien desanttien kanssa, joista osa oli alun perin suomalaisia kuten Väinö Niilo-Rämä ja Arvo Lamminen.[3]

MetsäkaartilaisetMuokkaa

Pääartikkeli: Metsäkaarti

Jatkosodan vastarintaliikkeeseen voidaan katsoa kuuluvaksi myös niin sanotut metsäkaartilaiset, jotka olivat rintamapalveluksesta kieltäytyneitä reserviläisiä.[4] Suurin osa heistä oli vakaumuksellisia kommunisteja. Joukossa oli runsaasti talvisodan veteraaneja, jotka kieltäytyivät lähtemästä uuteen sotaan natsi-Saksan rinnalla ja valitsivat sen sijaan piileskelyn metsiin rakentamissaan piilopaikoissa. Metsäkaartilaisten suurimpia keskittymiä oli muun muassa Satakunnan ja nykyisen Pirkanmaan alueilla kuten Hämeenkyrössä sekä Länsi-Lapin Kolarissa ja Kittilässä.[5] Hämeenkyrössä metsäkaartilaisia oli noin 100, mikä edusti lähes 10% osuutta paikkakunnan reserviläisistä.[6] Rintamalta kieltäytyneitä piileskeli myös joissakin kaupungeissa, kuten Tampereella ja Helsingissä.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Rislakki, Jukka: Maan alla – Vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941–1944, Love-kirjat 1985. ISBN 951-835-099-X.
  • Selin, Sakari: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko – Nuoret sodassa Hitleriä vastaan. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2011. ISBN 978-952-99991-6-3. Teoksen verkkoversio Kansan Arkisto.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Tampereen vastarintaliike puolusti rauhaa dynamiitilla 19.7.2011. Yle Uutiset. Viitattu 6.5.2014.
  2. Niemi, Leena: Vakoilu ja vastarinta Koskesta voimaa. Viitattu 31.3.2020.
  3. Rislakki 1985, 68–94
  4. Selin 2011, s. 7.
  5. Manninen, Ohto: "Suomi toisessa maailmansodassa", teoksessa "Suomi 75 – Itsenäisen Suomen historia 3", s. 94. Weilin & Göös, 1992. ISBN 951-35-5160-1.
  6. Selin 2011, s. 14.

KirjallisuuttaMuokkaa

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.