Pellervo Takatalo
Ahti Pellervo "Peuhu" Takatalo (2. huhtikuuta 1914[1] – 1976[2]) oli suomalainen kommunisti, joka jatkosodan aikana toimi sotaa vastustaneessa maanalaisessa vastarintaliikkeessä. Takatalon Tampereella johtama vastarintaryhmä toimi myöhemmin esikuvana Hannu Salaman romaanille Siinä näkijä missä tekijä. Kalevi Seilonen kirjoitti myöhemmin samoista tapahtumista haastattelukirjan Vastarintaryhmä.[3]
Takatalo oli talvisodassa taistellut JR 8:n riveissä Summassa ja Viipurissa,[1] mutta kieltäytyi poliittisista syistä lähtemästä jatkosotaan. Valpo piti häntä Tampereen seudun sodanvastustajien pääorganisaattorina ja johtajana, vaikka Takatalo oli paennut Tampereelta jo puoli vuotta sodan alkamisen jälkeen, ennen kiivaimman vastarintatoiminnan alkamista. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli automekaanikko.[4]
Toiminta jatkosodan alettua muokkaa
Talvisodan jälkeen Takatalo oli mukana käynnistämässä Työläisrintamamiesten järjestön Tampereen osaston toimintaa ja kuului myös sen johtokuntaan.[1] Jatkosodan sytyttyä kesällä 1941 hän perusti natsi-Saksan rinnalla käytävää sotaa vastustavan nuorisoryhmän, johon kuului aluksi vajaa kymmenkunta henkilöä. Toiminta käsitti aluksi muun muassa lentolehtisten painamista ja levittämistä, mutta laajeni myöhemmin sabotaaseiksi.[5] Takataloa yritettiin ensimmäisen kerran pidättää tammikuussa 1942, jolloin hänet noudettiin työpaikaltaan. Takatalo onnistui kuitenkin pakenemaan Valpon miehiltä heidän tehdessään kotietsintää hänen asunnollaan. Tämän jälkeen Takatalo painui maan alle, piileskellen aluksi muun muassa Ylöjärvellä sekä myöhemmin lopputalven ja kevään ajan Parkanossa, jossa hänellä oli metsäleiri yhdessä Sakari Selinin kanssa. Poliisi sai selville piilopaikan sijainnin kesäkuun alussa, mutta miehet onnistuivat pakenemaan ennen pidättäjien saapumista. Tämän jälkeen Takatalo piileskeli Tampereella.[6]
Pidätys ja tuomio muokkaa
Takatalo jäi kiinni, kun aiemmin pidätetty Selin ilmiantoi hänen piilopaikkansa valtiollisen poliisin väkivaltaisessa kuulustelussa. Takatalo pidätettiin 31. lokakuuta 1942 Lamminpään kaupunginosassa sijainneen kirvesmies Kalle Valkaman talon kellarista, jossa hänellä oli ollut piilopaikka. Poliisit tunkeutuivat kellariin ja saivat Takatalon vangituksi lyhyen tulitaistelun jälkeen. Hän haavoittui vakavasti ja oli pitkään tajuttomana Hatanpään sairaalassa, josta Takatalo siirrettiin Pitkänimen mielisairaalan kautta Hämeenlinnan lääninvankilaan.[7] Hän sai kesäkuussa 1943 kuolemantuomion maanpetoksesta,[8] mutta Korkein oikeus muutti sen myöhemmin elinkautiseksi. Takatalon asianajajana toimi Eino Pekkala, jonka ansiota tuomion lieventäminen oli.[9] Samassa yhteydessä Takatalon kanssa pidätettiin parin päivän aikana eri puolilla Tampereen seutua yhteensä 30 epäiltyä sodanvastustajaa, joista 16 oli varsinaisia "sabotöörejä". Syytteeseen asetettiin 24 henkilöä, joista kahdeksan oli alle 18-vuotiaita. Joukossa oli myös useita naisia. Kolme syytetyistä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ja muut saivat 4–10 vuoden pituisia vankeusrangaistuksia.[10]
Takatalo vapautettiin muiden vangittujen tavoin jatkosodan päätyttyä, jonka jälkeen hän oli mukana SKP:n Tampereen piirijärjestön toiminnassa. Takatalo piti muun muassa puheen piirinjärjestön ensimmäisessä sodanjälkeisessä kokouksessa tammikuussa 1945. Siinä hän kertoi poliisin käsissä kokemastaan kidutuksesta sekä syytti häntä hoitaneita lääkäreitä erilaisista lääketieteellisistä kokeista, joita Takatalolle ilmeisesti tehtiin sairaalassa. Puheen seurauksensa Valpon toimintaa ryhdyttiin tutkimaan ja Takataloa kuulustellut poliisi Frans Valoma joutui eroamaan. Takatalo sen sijaan palkattiin niin sanotun Punaisen Valpon palvelukseen, jossa hän työskenteli joulukuuhun 1948 saakka.[11][12]
Lähteet muokkaa
- Selin, Sakari: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko – Nuoret sodassa Hitleriä vastaan. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Kansan Arkisto, 2011. ISBN 978-952-99991-6-3. Teoksen verkkoversio.
- Ylikangas, Mikko: ”Sabotaasiryhmä Tampereella”, Sota-ajan rikokset: kotirintaman rötökset, s. 272-301. Helsinki: Crime Time, 2019. ISBN 978-952-289-541-7.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Selin, s. 126–127.
- ↑ Kulttuurivihkot s. 54
- ↑ Selin, s. 13–14, 336–337.
- ↑ Selin, s. 161.
- ↑ Selin, s. 162–177.
- ↑ Selin 178–179, 247–250.
- ↑ Selin, 261–267.
- ↑ Aatsinki, Ulla & Lampi, Mika & Peltola, Jarmo: "Hirmuvallan huolena vankilat ja tuonela – Luokka, liike ja yhteiskunta 1918–1944, vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla 2" s. 326. Tampereen yliopisto, 2007. ISBN 951-44698-7-9.
- ↑ Räjähdyksiä punaisesta Pispalasta 2.6.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 30.4.2014.
- ↑ Selin, 272–275.
- ↑ Selin, 275–276.
- ↑ Levä, Ilkka: "Kansallisesti toimimattomien jäsenten irrotus – Poliisin nurinkääntö 1945" (Arkistoitu – Internet Archive) III kulttuuritutkimuksen päivät -aineisto. Viitattu 30.4.2014.