Jarno Liski

suomalainen toimittaja

Jarno Liski (s. 1984[1]) on suomalainen toimittaja ja tietokirjailija, joka työskentelee Iltalehdessä. Hänet tunnetaan tutkivana journalistina, joka käsittelee jutuissaan usein taloussotkuja ja korruptiota, mikä on poikinut useita skuuppeja.[2]

Ura muokkaa

Toimittajana muokkaa

Koulutukseltaan Liski on humanististen tieteiden kandidaatti Jyväskylän yliopistosta. Hän oli Jyväskylän Ylioppilaslehden päätoimittaja vuosina 2011–2013. Vuonna 2013 Liski työskenteli Ylen Suora linja -ohjelman toimittajana. Lisäksi hän oli Ylen palveluksessa vuosina 2016–2017. Tämän jälkeen Liski vaikutti freelance-toimittajana, kunnes hänet palkattiin joulukuussa 2020 Iltalehteen.[3]

Liski tunnetaan paljastusjutuistaan, jotka käsittelevät erityisesti taloussotkuja ja valtiollisia toimijoita.[4]

Paljastusjuttujen aiheita ovat olleet muun muassa:

Tietokirjailijana muokkaa

Liski on kirjoittanut yhdessä Salla Vuorikosken ja Jussi Erosen kanssa Ylegate-paljastuskirjan (2017), jossa puidaan vuonna 2016 tapahtunutta silloisen pääministerin Juha Sipilän ja Yleisradion toimintaa koskevaa kohua.[19][20]

Vuonna 2019 julkaistiin Liskin ja Jyri Hännisen kirjoittama kirja Keskustan valtakunta: kertomus rahasta, vallasta ja korruptiosta, joka käsittelee Suomen Keskusta -puolueen, Juha Sipilän ja suomalaisen politiikan korruptiota.[21]

Palkinnot muokkaa

Liski palkittiin vuonna 2015 vuoden freelance-journalistina.[1] Vuonna 2018 hän voitti Journalistiiiton sananvapauden miekka -palkinnon. Liski oli ehdolla Lumilapio-palkinnon saajaksi vuonna 2016 ja Suuren journalistipalkinnon vuoden juttu -palkinnon saajaksi yhdessä Karoliina Paanasen kanssa vuonna 2021.[2][22] Liski valittiin vuonna 2021 myös tutkivan journalismin Lumilapio-finalistiksi peräti kahdella jutulla. Hän kirjoitti Suomen Kuvalehteen Huoltovarmuuskeskuksen maskikaupoista ja samaan lehteen yhdessä Karoliina Paanasen kanssa Katri Kulmunin (kesk) konsulttikuluista.[23] Näistä Kulmuni-juttu palkittiin Lumilapio-palkinnolla.[24]

Lähteet muokkaa

  1. a b Vuoden 2015 freelancer Jarno Liski penkoo verosuunnittelua 8.4.2016. freet.fi: Suomen freelance-journalistit. Viitattu 2.4.2021.
  2. a b Iltalehden toimitus: Jarno Liski Iltalehden toimittajaksi 6.11.2020. iltalehti.fi: Iltalehti. Viitattu 2.4.2021.
  3. Marttinen, Manu: Jokainen yritysjohtaja on rötösherra, Jarno Liski (Kyseessä on Journalisti-lehden satiirinen Näinkö on -palsta. Palstan yhteydessä on tietolaatikko, jonka tietoja on hyödynnetty tässä Wikipedia-artikkelissa.) journalisti.fi: Journalisti-lehti. Arkistoitu 18.12.2020. Viitattu 2.4.2021.
  4. Sarjanto, Ari Pekka: Jarno Liski on sohinut muurahaispesiä ja pöllyttänyt hilsettä valtakunnan korkeimmilla paikoilla – Mikä hän on miehiään? 14.11.2018. hämeensanomat.fi: Hämeen Sanomat. Viitattu 2.4.2021.
  5. Liski, Jarno; Varho, Esko & Hänninen, Jyrki: Vaalirahakohussa ryvettyneellä Nuorisosäätiöllä ja sen johdolla vaiettuja kiinteistöbisneksiä 24.8.2016. yle.fi: Yle. Viitattu 2.4.2021.
  6. Liski, Jarno: IL paljastaa: Nuorisosäätiötä kaatava puolalaisrahasto on itse keskellä KRP:n rahanpesututkintaa 3.12.2020. iltalehti.fi: Iltalehti. Viitattu 2.4.2021.
  7. Liski, Jarno: IL paljastaa: Keskustalaiset ovat pyrkineet kaappaamaan Nuorisosäätiön asunnot takaisin puolueen lähipiiriin 16.12.2020. iltalehti.fi: Iltalehti. Viitattu 2.4.2021.
  8. Liski, Jarno: Seuran selvitys: Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla 8.6.2017. seura.fi: Seura. Viitattu 2.4.2021.
  9. Liski, Jarno: Näin Suomea leikkauksiin piiskaava Juha Sipilä piilotti miljoonansa vakuutusjärjestelyillä seura.fi: Seura. Viitattu 2.4.2021.
  10. Liski, Jarno: Näin hövelisti armahduslaki palkitsee ökyrikkaat verorikolliset: Mätkyjen sijaan veronpalautukset ja syytesuoja 19.10.2015. seura.fi: Seura. Viitattu 2.4.2021.
  11. Liski, Jarno: Veroveteraani: ”Verohallinto päästää väärintekijät pälkähästä” 3.12.2015. seura.fi: Seura. Viitattu 2.4.2021.
  12. Paananen, Karoliina & Liski, Jarno: Kallista konsultointia 2.6.2020. suomenkuvalehti.fi: Suomen Kuvalehti. Viitattu 2.4.2021.
  13. Paananen, Karoliina & Liski, Jarno: Avustaja myöntää: Konsultti valmensi Kulmunia Rinteen eropäivänä A-studiota varten – ohjelma ei liittynyt ministeritehtävään 4.6.2020. suomenkuvalehti.fi: Suomen Kuvalehti. Viitattu 2.4.2021.
  14. Valtio osti kiinalaiset hengityssuojat ulosotto­velkaiselta liikemieheltä – Tiina Jylhä sanoo miljoona­kaupan kuuluneen itselleen Suomenkuvalehti.fi. 8.4.2020. Viitattu 10.4.2020.
  15. Liski, Jarno & Lehtonen, Marko-Oskari: Lentopisteitä kymmenissä virastoissa tarkastanut Valtiontalouden tarkastusvirasto ei pystynyt selvittämään pääjohtajansa lentopisteiden käyttöä 29.1.2021. iltalehti.fi: Iltalehti. Viitattu 2.4.2021.
  16. Liski, Jarno: Työntekijät kertovat: Näin Tytti Yli-Viikari on ajanut tarkastusviraston tarkastustoiminnan alas – epäkohtia hyssytellään, raportteja sensuroidaan 2.4.2021. iltalehti.fi: Iltalehti. Viitattu 2.4.2021.
  17. Lehtonen, Marko-Oskari: Näin Tytti Yli-Viikari käytti virkamatkoistaan kertyneet lentopisteet – osti matkoja myös perheelleen 15.12.2021. iltalehti.fi: Iltalehti. Viitattu 10.1.2022.
  18. Liski, Jarno: Analyysi: Pääministerin maineen varjeleminen ajoi hyvän hallinnon ja julkisuusperiaatteen edelle www.iltalehti.fi. 01.06.2021. Iltalehti. Viitattu 10.1.2022.
  19. Saari, Tiina: Ylegate-kirja paljastaa, millaista on Ylen tutkivien journalistien arki - "Pääministeri suuttuu ja Ylen päätoimittaja menee pitkin seiniä" 16.5.2017. iltalehti.fi: Iltalehti. Viitattu 2.4.2021.
  20. Pyrhönen, Kari: Kommentti: Ylegate-kirja paljastaa jättimäisen mediatalon ylivarovaisuuden 16.5.2017. mtvuutiset.fi: MTV Uutiset. Viitattu 2.4.2021.
  21. Vuorelma, Johanna: Tuore tietokirja näyttää, millaisia verkostoja keskustan ympärille on muodostunut, ja katsoo eritoten Juha Sipilän suuntaan 9.6.2019. hs.fi: Helsingin Sanomat. Viitattu 2.4.2021.
  22. Vuoden juttu -ehdokas: Karoliina Paananen ja Jarno Liski: Kallista konsultointia 5.3.2021. areena.yle.fi: Yle Areena. Viitattu 2.4.2021.
  23. Helsingin Sanomat: Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon finalistit julkistettiin, HS:n Paavo Teittisen artikkeli yksi ehdokkaista
  24. Lumilapio-palkinto ministeri Kulmunin koulutusepäselvyydet paljastaneelle jutulle Tutkivan journalismin yhdistys, 2021

Aiheesta muualla muokkaa