Avaa päävalikko

Japanin naisten jalkapallomaajoukkue edustaa Japania naisten jalkapallon kansainvälisissä otteluissa. Se on ollut mukana neljä kertaa olympiakisoissa ja kahdeksan kertaa MM-kisoissa. Ainoat mitalinsa joukkue on saavuttanut 2010-luvulla: MM-kultaa 2011, olympiahopeaa 2012 ja MM-hopeaa 2015.

Japani
Japanin jalkapallomaajoukkueen logo.svg
Lempinimi なでしこジャパン (Nadeshiko Japan)
Liitto Japanin jalkapalloliitto
Maanosaliitto AFC
Valmentaja Asako Takakura
Kapteeni Saki Kumagai
Eniten otteluita Homare Sawa (205)
Eniten maaleja Homare Sawa (83)
FIFA-ranking 7. (maaliskuu 2019)[1]
Kotipeliasu
Vieraspeliasu
Ensimmäinen ottelu

Intian lippu 1–0 Japanin lippu
(Jakarta, Indonesia; 21. tammikuuta 1986)

Suurin voitto

Japanin lippu 21–0 Guamin lippu
(Kanton, Kiina; 5. joulukuuta 1997)

Suurin tappio

Yhdysvaltain lippu 9–0 Japanin lippu
(Charlotte, Yhdysvallat; 29. huhtikuuta 1999)

MM-kilpailut
Esiintymiset 8 (ensimmäiset 1991)
Paras MM-sijoitus Mestaruus (2011)
AM-kilpailut
Esiintymiset 16 (ensimmäiset 1981)
Paras sijoitus Mestaruus (2014, 2018)

Vuosien 1991, 1999, 2003 ja 2007 MM-kisoissa Japanin pelit päättyivät alkulohkon jälkeen. Vuoden 1995 MM-kisoissa se hävisi puolivälierissä Yhdysvalloille 0–4. Atlantan 1996 ja Ateenan 2004 olympialaisissa se sijoittui seitsemänneksi. Pekingin 2008 olympialaisissa se pääsi neljän joukkueen alkulohkostaan jatkoon oltuaan omissa lohkoissaan kolmanneksi sijoittuneista paras, voitti puolivälierissä emäntämaan Kiinan 2–0 sekä hävisi välierissä Yhdysvalloille 2–4 ja pronssiottelussa Saksalle 0–2. Täten Japani sijoittui turnauksessa neljänneksi.

Vuoden 2007 MM-kisoissa Kiinassa Japani pelasi alkulohkossaan Englannin kanssa tasapelin 2–2, voitti Argentiinan 1–0 ja hävisi Saksalle 0–2. Se sijoittui alkulohkossa kolmanneksi eikä selviytynyt puolivälieriin. Hiroshi Ohashin valmentaman joukkueen maalintekijät olivat Aya Miyama (2 maalia) ja Yuki Nagasato (1 maali). Joukkueen kapteeni oli Hiromi Isozaki.

Vuoden 2011 MM-kisoissa Saksassa Japani voitti alkulohkossaan Uuden-Seelannin maalein 2–1 ja Meksikon 4–0 sekä hävisi Englannille 0–2. Joukkueen kapteeni Homare Sawa teki Meksiko-ottelussa hattutempun. Puolivälierissä Japani voitti yllättäen emäntämaa Saksan 1–0 Karina Maruyaman tekemällä jatkoaikamaalilla. Välierissä Japani voitti Ruotsin 3–1. MM-finaalissa Japani voitti Yhdysvallat rangaistuspotkukilpailussa maalein 3–1. Varsinainen peliaika päättyi 1–1, ja ottelun 117. minuutilla kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu ja maalikuninkuuden voittanut Homare Sawa tasoitti pelin 2–2:een. Maailmanmestarijoukkueen valmentaja oli Norio Sasaki.[2]

Lontoon 2012 olympialaisten alkulohkossa Japani voitti Kanadan 2–1 sekä pelasi maalittoman tasapelin Ruotsin ja Etelä-Afrikan kanssa. Puolivälierissä Japani voitti Brasilian 2–0 ja välierissä Ranskan 2–1. Loppuottelussa Japani hävisi Yhdysvalloille 1–2 ja saavutti hopeaa. Japanin paras maalintekijä oli Yūki Ōgimi (ent. Nagasato), joka teki maalin niin puolivälierässä, välierässä kuin loppuottelussakin. Joukkueen kapteeni oli Aya Miyama ja valmentaja Norio Sasaki.[3]

Vuoden 2015 MM-kisoissa Japani selviytyi loppuotteluun voittamalla kaikki sitä edeltävät ottelunsa yhden maalin erolla. Alkulohkossa se voitti Sveitsin 1–0, Kamerunin 2–1 ja Ecuadorin 1–0. Japani voitti neljännesvälierässä Alankomaat 2–1, puolivälierässä Australian 1–0 sekä välierässä Englannin 2–1. Loppuottelussa Japanin vastustaja Yhdysvallat teki jo 16 ensimmäisen minuutin aikana neljä maalia, ja Japani hävisi lopulta ottelun maalein 2–5 ja saavutti kisoissa hopeaa. Joukkueen valmentajana toimi edelleen Norio Sasaki.[4]

Vuoden 2019 MM-kisoissa Japani pelasi alkulohkossa Argentiinan kanssa tasan 0–0, voitti Skotlannin 2–1 ja hävisi Englannille 0–2. Japani selviytyi lohkonsa kakkosena neljännesvälieriin, joissa se hävisi viime hetken rangaistuspotkun myötä Alankomaille 1–2. Japain maalintekijät olivat Mana Iwabuchi, Yuika Sugasawa ja Yui Hasegawa. Joukkuetta valmensi Asako Takakura.[5]

Aasian-mestaruuskilpailun Japani on voittanut vuosina 2014 ja 2018. Molempien kisojen loppuotteluissa Japani voitti Australian 1–0.

Sisällysluettelo

KokoonpanojaMuokkaa

Kaikkien pelaajien ottelut ja maalit, katso Luettelo Japanin maajoukkueessa A-maaotteluita pelanneista jalkapalloilijoista‎.


MM-kultamitalijoukkue 2011Muokkaa

Maalivahdit:

Puolustajat:

Keskikenttäpelaajat:

Hyökkääjät:

Valmentaja: Norio Sasaki

Olympiahopeamitalijoukkue 2012Muokkaa

Maalivahdit:

  • 01 Miho Fukumoto
  • 18 Ayumi Kaihori

Puolustajat:

  • 02 Yukari Kinga
  • 03 Azusa Iwashimizu
  • 04 Saki Kumagai
  • 05 Aya Sameshima
  • 12 Kyōko Yano

Keskikenttäpelaajat:

  • 06 Mizuho Sakaguchi
  • 08 Aya Miyama
  • 09 Nahomi Kawasumi
  • 10 Homare Sawa
  • 16 Asuna Tanaka

Hyökkääjät:

  • 07 Kozue Andō
  • 11 Shinobu Ōno
  • 13 Karina Maruyama
  • 15 Megumi Takase
  • 16 Mana Iwabuchi
  • 17 Yūki Ōgimi

Valmentaja: Norio Sasaki

LähteetMuokkaa

  1. FIFA/Coca-Cola Women's World Ranking FIFA. Viitattu 4.6.2019. (englanniksi)
  2. Japani MM-kisoissa 2011
  3. http://www.fifa.com/womensolympic/teams/team=1883723/index.html
  4. Japani MM-kisoissa 2015
  5. Japan FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Viitattu 26.6.2019. (englanniksi)
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.