Charlotte
Charlotte on kaupunki Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinan osavaltion eteläosassa. Sen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 731 424 ja suuremman metropolialueen 1 758 038. Nykyisin kaupunki on esimerkiksi huomattava pankkialan keskus ja tukkukaupan jakelukeskus.
Charlotte | |
---|---|
Charlotten taivaanrantaa |
|
lippu |
vaakuna |
Charlotte |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Yhdysvallat |
Osavaltio | Pohjois-Carolina |
Piirikunta | Mecklenburg |
Väkiluku (2010) | 731 424 |
– Metropolialue | 1 758 038 |
Maantiede
muokkaaCharlotte sijaitsee Pohjois-Carolinan osavaltion keskiosan eteläosassa Mecklenburgin piirikunnassa hieman Catawbajoesta itään. Ympäröivä maantieteellinen alue tunnetaan nimellä Piedmont.[1] Appalakit sijaitsevat Charlottesta noin 135 kilometriä länteen ja Atlantin valtameri 290 kilometriä itään. Lähellä kaupunkia sijaitsee Pohjois-Carolinan Etelä-Carolinan vastainen raja.[2]
Charlotten alueella vallitsee lauhkea ilmasto. Läheiset vuoret tasoittavat suurimpia heittelyjä sään suhteen. Talvet ovat viileitä, mutta vain harvoin erityisen kylmiä. Talvet ovat lämpimiä, mutta lämpötilat tippuvat öisin. Kesäisin alueella tavataan ukkosmyrskyjä ja talvisin saadaan jonkin verran lumisadetta.[2]
Historia
muokkaaNykyisen Charlotten alueen alkuperäisasukkaita eli intiaaneja olivat catawbat.[2] Siirtolaisia alkoi saapua vuoden 1750 paikkeilla.[1] Hedelmällinen maaperä houkutteli siirtolaisia, jotka kuninkaalta maavaatimuksilleen tukea saadakseen nimesivät paikan Charlotteksi Yrjö III:n vaimo kuningatar Charlotte von Mecklenburg-Strelitzin mukaan. Catawbat joutuivat siirtymään Etelä-Carolinan puolelle vuoteen 1761 mennessä ja Charlotten kaupunki perustettiin hallinnollisesti vuonna 1768. Myöhemmin perustettu piirikunta sai samasta syystä nimen Mecklenburg.[2]
Yhdysvaltain vapaussodan alettua Charlottessa annettiin brittivastainen Mecklenburgin itsenäisyysjulistus 20. toukokuuta 1775. Sodan jälkeen vuonna 1799 muutaman kymmenen kilometrin päässä kaupungista sijainneelta kaivokselta löydettiin kultaa, mikä johti kaupungin kasvuun kullanetsijöiden rynnätessä paikalle. Paikallisten kaivosten merkitys väheni vasta Kalifornian kultaryntäyksen myötä vuonna 1849. Cotton gin-koneen keksinnän myötä Charlottesta tuli puolestaan tekstiiliteollisuuden keskus. Teollisen kehityksen tueksi Vatawbajoelle rakennettiin vesivoimala Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen.[2] Itse sodan aikana Charlotte oli tärkeä Konfederaation tukikohta. Konfederaation neuvoston viimeinen täysistunto pidettiin Charlottessa 15. huhtikuuta 1865.[1]
1900-luvun alussa lähes puolet koko Yhdysvaltojen tekstiiliteollisuudesta sijaitsi hieman alle parin sadan kilometrin säteellä Charlottesta. Maantieverkon kehittyminen teki siitä myös huomattavan jakelukeskuksen. Kaupunki kasvoi huomattavasti ensimmäisen maailmansodan aikana. Kasvu jatkui toisen maailmansodan aikana 1940-luvulla ja sodan jälkeen 1950-luvulla. Sittemmin kaupunki on kehittynyt etenkin pankkitoiminnan ja jakelun keskuksena.[2]
Talous
muokkaaCharlotten kaupungilla on monipuolinen taloudellinen pohja. Kaupunki on erityisen tärkeä tukkumyynnin logistinen keskus. Kaupungissa on myös esimerkiksi tekstiili-, kone-, metalli- ja elintarviketeollisuutta. Kaupunki on myös pankkitoiminnan keskus.[1] Charlottessa sijaitsee Bank of American päätoimisto ja Wells Fargon itärannikon toimintojen päätoimisto.[3] Monilla eri yhtiöillä on päätoimisto tai sivutoimisto Charlottessa. Esimerkiksi autourheilujärjestö NASCAR:illa on useita toimistoja kaupungissa ja huomattava osa sen työtekijöistä asuu Charlottessa tai lähialueella. Kaupungissa toimii myös useita aseteollisuuden yrityksiä.[2]
Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Charlottessa aikavälillä 2014–2018 olivat 60 886 Yhdysvaltain dollaria ja henkilöä kohden 36 426 dollaria. 14,9 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[4]
Väestö
muokkaaCharlotten asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 731 424 ja vuoden 2019 arvion mukaan 885 708.[4] Suuremman metropolialueen asukasluku oli vuonna 2010 1 758 038.[1] Kaupungin asukkaista 50 % oli taustaltaan valkoisia, 35 % afroamerikkalaisia, 0,3 % intiaaneja, 14 % latinoja mistä tahansa rodusta ja 6,2 % aasialaisia. 21,2 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä kuin englantia ja 16,4 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[4]
Koulutus ja kulttuuri
muokkaaCharlottessa sijaitsevia korkeamman asteen oppilaitoksia ovat esimerkiksi Queens College, Pohjois-Carolinan yliopiston paikallinen haara, Johnson C. Smith University, King’s College ja Central Piedmont Community College.[1]
Charlotte esiintyy useissa kirjoissa etenkin liittyen sen historiaan. Esimerkkeinä Inglis Fletcherin teos Raleigh’s Eden (1940) ja Burke Davisin teos Ragged Ones (1951). Mint Museum of Art on paikallinen taidemuseo, joka toimii entisen rahapajan tiloissa.[1]
Paikallisia urheiluseuroja ovat koripalloseura Charlotte Hornets, amerikkalaisen jalkapallon seura Carolina Panthers ja jalkapalloseura Charlotte FC.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h Charlotte Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.10.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Cities of the United States, s. 363-376. (Kuudes painos) Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-3759-0. (englanniksi)
- ↑ Adam O'Daniel: So how did Charlotte become a banking center? Charlotte Business Journal. Viitattu 30.10.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c QuickFacts Charlotte city, North Carolina United States Census Bureau. Viitattu 4.6.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charlotte Wikimedia Commonsissa