Charlotte von Mecklenburg-Strelitz
Charlotte von Mecklenburg-Strelitz (19. toukokuuta 1744 – 17. marraskuuta 1818) oli saksalainen prinsessa, josta tuli Yrjö III:n puolisona Englannin ja Irlannin kuningatar.[1]
| Charlotte von Mecklenburg-Strelitz | |
|---|---|
 Kuningatar Charlotte, Thomas Gainsboroughin maalauksessa vuodelta 1781. | |
| Iso-Britannian ja Irlannin kuningatar | |
| Virkakausi | 8. syyskuuta 1761 – 17. marraskuuta 1818 |
| Kruunajaiset | 22. syyskuuta 1761 |
| Syntynyt | 19. toukokuuta 1744 |
| Kuollut |
17. marraskuuta 1818 Kew Palace, Kew, Englanti |
| Puoliso | Yrjö III |
| Lapset | Luettelo |
| Koko nimi | Sophia Charlotte |
| Suku | Mecklenburg-Strelitz |
| Isä | Charles Louis Frederick, Mecklenburg-Strelitzin herttua |
| Äiti | Elisabeth Albertine |
| Nimikirjoitus |
 |
Charlotte oli pienen pohjoissaksalaisen Mecklenburg-Strelitzin herttuakunnan herttuan nuorin tytär.[2]
Yrjö III pyysi neuvonantajaansa etsimään sopivan vaimon protestanttisten saksalaisten prinsessojen joukosta. Valinta osui Charlotteen, ja avioliitosta sovittiin ilman että tulevat puolisot näkivät toisiaan.[1][3] Kuningasparille syntyi 15 lasta, joista 13 selvisi aikuisiksi asti.[4] He asuivat aluksi St Jamesin palatsissa, mutta ostivat Buckinghamin palatsin ja muuttivat sinne vuonna 1762.[2]
Sekä Charlotte että kuningas olivat musiikintuntijoita. Erityisesti Georg Friedrich Händel oli heidän suosiossaan. Johann Sebastian Bachin yhdestoista poika Johann Christian Bach oli kuningattaren hovimuusikko. Mozart soitti kuningattarelle kahdeksanvuotiaana.[2]
Kuningatar oli kiinnostunut myös kasvitieteestä ja Kew Gardensista. Helokolibrikukka Strelitzia reginae on saanut tieteellisen nimensä hänen kunniakseen.[2]
Kuningatar on erittäin suosittu Yhdysvalloissa, Pohjois-Carolinan osavaltion suurimmassa kaupungissa Charlottessa, joka on saanut hänen mukaansa sekä virallisen nimensä että lempinimen Queen City.[4]
Historioitsija Mario de Valdes y Cocom on vuonna 1999 spekuloinut, että Charlottella on voinut olla afrikkalaisia esi-isiä 1300-luvulla.[4][5] Teorian alkuperä on luultavasti jamaikalais-yhdysvaltalaisen historioitsija Joel Augustus Rogersin 1940- ja 1950-luvuilla julkaisemissa teoksissa.[5][6] Kuningatar Elisabet II:n hovi kommentoi de Valdes y Cocomin teoriaa paljastamalla, että Charlotten mustista esivanhemmista on kuningassuvun piirissä huhuttu jo pitkään, mutta että asia ei suuremmin kiinnosta heitä.[5]
Jälkeläiset muokkaa
Charlotella ja Yrjöllä oli 15 lasta, joista kuninkaiksi nousivat Yrjö IV ja Vilhelm IV. Kuningatar Viktoria oli Charloten neljännen pojan Edvardin tytär, joka nousi valtaan setänsä Vilhelm IV:n kuoltua ilman laillista perillistä vuonna 1837. Viidennestä pojasta Ernst Augustista tuli Hannoverin kuningas, kun unioni Hannoverin kanssa purkautui Viktorian valtaannousun yhteydessä. Kuudes poika August Fredrik oli tunnettu liberaaleista näkemyksistään. Nykyään tunnetuimmat Charloten jälkeläiset ovat Windsor-suvun edustajat Viktorian kautta. Kuningatar Maryn äidinisä oli Charloten seitsemäs poika prinssi Aadolf, minkä vuoksi esimerkiksi Elisabet II polveutuu Charloten kahdesta pojasta, Edvardista ja Aadolfista. Nykyinen Hannover-suvun päämies Ernst Augustus on Ernst Augustin jälkeläinen.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Charlotte britannica.com. Viitattu 8.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d Queen Charlotte Official web site of the British Royal Family. Viitattu 8.4.2018. (englanniksi)
- ↑ John Steven Watson: George III britannica.com. Viitattu 8.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c Jeffries, Stuart: Was this Britain's first black queen? The Guardian. 12.3.2009. Viitattu 8.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c Park, Andrea: What 'Bridgerton' Got Right About Queen Charlotte Marie Claire. 1.10.2021. Viitattu 8.2.2023.
- ↑ Vernon, Patrick; Osborne, Angelina: 100 Great Black Britons, s. 121. Hachette, 2020. (englanniksi)
Kirjallisuutta muokkaa
- Holme, Thea: Caroline: Biography of Caroline of Brunswick. Hamish Hamilton Ltd, 1979. ISBN 978-0241101629. (englanniksi)