Janne Lehtonen

suomalainen sotilas, palomies ja televisioesiintyjä

Janne Lehtonen (s. 1983 Helsinki[1]) on suomalainen entinen Merivoimien erikoisjoukkojen sotilas, sotilasarvoltaan kersantti, ja nykyinen palomies sekä yrittäjä, joka on lisäksi esiintynyt tositelevisio-ohjelmissa.

Janne Lehtonen
Henkilötiedot
Syntynyt1983 (ikä 40–41)
Helsinki, Suomi
Ammatti yrittäjä, palomies-ensihoitaja, sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Suomi Suomi
Palvelusvuodet 20032015
Taistelut ja sodat
Sotilasarvo Kersantti
Joukko-osasto Suomenlahden meripuolustusalue
Joukkoyksikkö 5. miinalaivue
Perusyksikkö laivue

Erikoisjoukot ja viranomaisammatti

muokkaa

Lehtonen on yksi alansa edelläkävijöistä Suomessa. Hän oli Suomen armeijan ensimmäisiä erikoisjoukkoyksiköön kouluttautuneita sotilaita, kun kyseinen yksikkö perustettiin 2000-luvun alkupuolella. Taiteesta pienestä iästä asti kiinnostunut Lehtonen haki asepalvelukseen taistelusukeltajakouluun (SUKK), Kirkkonummen Upinniemeen, joka on yksi puolustusvoimien Merivoimien haaroista. Siellä hän työskenteli 5. miinalaivueen Miinalaiva Pohjanmaalla.[2] Lehtonen on uransa aikana palvellut yhteensä 13 vuotta erikoisjoukko-operaatioissa ympäri maailmaa, kuten Irakissa, Somaliassa ja Afganistanissa. Hänen toimenkuvaansa kuului taistelusukeltaminen sekä tarkka-ampujana ja lääkintämiehenä toimiminen terrorisminvastaisessa yksikössä. Yhteensä hän oli operaatioissa pitempijaksoisesti Afganistanissa kaksi kertaa, ja Somaliassa kerran.[3] Vuonna 2015 Lehtonen siirtyi yksityiselle puolelle turvallisuustehtäviin Suomalaiselle turvallisuusalan yritykselle Afganistanissa ja Somaliassa.[4][1] Hän on myös ollut mukana tukemassa Ukrainaa Venäjän sinne tekemän hyökkäyssodan jälkeen, ja muun muassa kouluttamassa nuoria sotilaita.[5][6]

Nykyään Lehtonen on töissä Helsinki-Vantaan lentoasemalla palomies-ensihoitajana sekä pelastussukeltajana[1] yhdessä erikoisjoukkokollega Robin Hendryn kanssa.[7] Hän on myös yksi Keravalla sijaitsevan kuntosaliyritys CrossFit Woiman omistajista ja valmentajista.[8] Lisäksi hän on pyörittänyt omaa tatuointistudiota Keravan Klondyke-talossa.[9]

Televisiossa

muokkaa

Vuodesta 2022 alkaen Lehtonen nähdään Nelosella ja Ruudussa esitettävässä Erikoisjoukot -tositelevisiosarjassa leirin pääkouluttajan roolissa.[10][11] Lehtonen oli myös mukana syksyllä 2023 alkaneessa Amazing Race Suomi -seikkailurealityn ensimmäisellä kaudella yhdessä erkoisjoukko-kollega Robin Hendryn kanssa.[12] Kilpailussa olleista kahdestatoista parista he sijoittuivat kolmansiksi.[13]

Kirjailijana

muokkaa

Lehtonen on nykyään myös kirjailija. Hänen esikoisteoksensa ilmestyy alkuvuonna 2025, jonka hän on kirjoittanut yhteistyössä kustantamo WSOYn kanssa. Kirjassa hän avaa lapsuuttaan sekä uraansa erikoisjoukkojen operaattorina.[14]

Yksityiselämä

muokkaa

Lehtonen varttui lapsuutensa Vantaan Hakunilan lähiössä.[9]

Hän on naimisissa Mia-Riitta Lehtosen kanssa, jonka kanssa hän on ollut yhdessä kouluiästä lähtien.[15] Heillä on kaksi lasta.[16][9]

Hän on kertonut sairastavansa traumaperäistä stressihäiriötä (PTSD), mikä sai alkunsa hänen erikoisjoukkouransa aikana. Hän on kuitenkin puhunut sekä saanut apua oireisiin, ja täten pystyy elämään traumojensa kanssa.[17]

Filmografia

muokkaa
Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli
2022− Erikoisjoukot leirin pääkouluttaja
2023 Amazing Race Suomi yksi kilpailijoista
2024 Puoli seitsemän[18] vieraana

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Jompero-Lahokoski, Sanna: Janne, 39, on jahdannut merirosvoja Somaliassa ja väistellyt tienvarsipommeja Afganistanissa – "Elämään kuuluu välillä tuntea rankkoja asioita" Länsiväylä. 17.5.2022.
  2. Salo, Hanna: Operaatio taiteilijasta sotilaaksi yle.fi. 9.2.2024.
  3. Jompero-Lahokoski, Sanna: ”Sieltä ei lähdetä lomille” – Palomies Janne, 39, on entinen taistelusukeltaja joka otti merirosvoja kiinni Somaliassa helsinginuutiset.fi.
  4. Kantola, Iida: Entinen eliittisotilas Janne Lehtonen paljastaa, millaista Suomen erikoisjoukoissa oikeasti on – vain harva tietää totuuden salatusta ammatista Ilta-Sanomat. 31.5.2022.
  5. Last words to my Ukrainian brothers. A 100-year-old poem that is still relevant. Nothing changes if you don't change it. And now it's time to make a change. Let's do it together! Instagram. @janezkyy.
  6. Kannoin oman korteni Ukrainan sotaan ja koulutin sankareita kuinka pahuutta poistetaan. Instagram. @janezkyy.
  7. Leinonen, Milla: Erikoisjoukot-ohjelmasta tutut kouluttajat työskentelevät Helsinki-Vantaan lentoasemalla seiska.fi.
  8. Etusivu CrossFit Woima.
  9. a b c Sarenius, Sanna: Taiteilijasta taistelusukeltajaksi: vuodet ulkomailla opettivat keravalaista Jannea arvostamaan sitä, miten hyvin asiat ovat Suomessa keski-uusimaa.fi.
  10. Hakulinen, Juulia: Nämä julkkikset kisaavat ennennäkemättömän rajussa tv-ohjelmassa Ilta-Sanomat. 26.4.2022.
  11. Riskala, Tuomas: Erikoisjoukkojen pääkouluttaja Janne Lehtonen paljastaa, millaista äärimmäisen rankka työ on oikeasti: ”Ylivoimaisesti raskainta oli palvella Somaliassa” seiska.fi. 1.6.2022.
  12. Laitinen, Ebba: Tässä ovat Amazing Race Suomen kilpailijat! Ilta-Sanomat. 24.7.2023.
  13. Hakulinen, Juulia: Amazing Racen voittajat paljastavat, mitä asioita ei näytetty katsojille Ilta-Sanomat. 16.12.2023.
  14. Uskallusta tarttua tilaisuuksiin ja CrossFit-intoilua ft. Janne Lehtonen supla.fi.
  15. Niemi, Elina: Erikoisjoukkojen Janne Lehtonen julistaa rakkautta: "Haluan sua taas jopa enemmän" seiska.fi.
  16. Juutilainen, Anneli: Ammattisotilaana Janne Lehtonen oli pitkiä aikoja poissa – jokaisen kotiinpaluun jälkeen hän rakastui uudelleen anna.fi.
  17. Entinen ammattisotilas voi kiehahtaa pienestä – tällaista on elää traumaperäisen stressihäiriön kanssa yle.fi. 5.6.2024.
  18. Janne Lehtonen | Puoli seitsemän areena.yle.fi.

Aiheesta muualla

muokkaa