Wikipedia

Isoniatsidi

kemiallinen yhdiste
Isoniatsidi
Isoniatsidi
Systemaattinen (IUPAC) nimi
Pyridiini-4-karbohydratsidi
Tunnisteet
CAS-numero 54-85-3
ATC-koodi J04AC01
PubChem CID 3767
DrugBank DB00951
Kemialliset tiedot
Kaava C6H7N3O 
Moolimassa 137.14 g/mol
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 171,4 °C
Liukoisuus veteen 140 g/l
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Proteiinisitoutuminen 0-10%
Metabolia hepaattinen
Puoliintumisaika 2–5 tuntia
Ekskreetio renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa Oraalinen, intramuskulaarinen

Isoniatsidi, isonikotinylhydratsidi (INH) on tuberkuloosilääke. Se tuli käyttöön vuonna 1952 ja on käytössä edelleen. Isoniatsidi on nikotiinihapon johdos. Usein suositaan yhdistelmähoitoja, ja niin sanottu ensilinjan tuberkuloosin kemoterapia on ollut kolmen lääkkeen yhdistelmä, yhdistelmähoito eli multiterapia: INH + PAS (para-aminosalisyylihappo, aminosalyyli) + SM (streptomysiini, joka on antibiootti). Ne otettiin käyttöön samana vuonna 1944.[1]

Sulfoniterapia muokkaa

Itse asiassa isoniatsidin synteesi tapahtui jo vuonna 1920. Se luetaan sulfoneihin. Kuitenkin vasta 1950-luvulla Sir John Crofton kehitti Englannissa yhdistelmähoidon, johon pitkän lääkehoidon aikana yhdistettiin isoniatsidiin uudemmat valmisteet streptomysiini ja rifampisiini sekä alkuvaiheessa myös salisylaatteihin[2] luettava para-aminosalyyli (PAS). Nämä lääkeyhdisteet saattoivat jatkaa potilaan elinikää lähes vuodella ja alkuvaiheen lievissä tapauksissa enemmänkin.[3]

Myöhemmin tuli muita toisia lääkeaineita, eli korvaavia substituutteja: etenkin RIF (US) eli RMP, rifampisiini sekä PZA, pyratsinamidi ja EMB, etambutoli. Niitä voitiin käyttää isoniatsidin rinnalla kombinaatio- eli yhdistelmähoidossa. Esimerkiksi etambutoli on korvannut para-aminosalyylin käytön useimmiten.[4]

Isoniatsidilla lääkemarkkinoilla on ollut useita valmistenimiä: Tubilysin, Tubazid, Rimifon, Nicotubin, Nydrazid, Pyrizidin ja Tyvid. Niistä ainakin Tubilysin on edelleen käytössä lääkkeenä erityisluvallisena.[5]

Lähdeteokset varoittavat jo varhain, vuonna 1960, hoitoresistenteistä tuberkkeli-kannoista. Nykyään tunnetaan jo useita lääkkeille resistenttejä tbc-kantoja. Hoitoresistenttiin tubiin voidaan käyttää niin kutsuttuja 2. asteen, sekundäärisiä tbc-lääkkeitä, joita käytetään mikäli ensilinjan primaariset lääkeaineet ovat osoittautuneet tehoavan huonosti tuberkkeliin. Näitä on kehitetty useita, ja monet niistä ovat antibiootteja. Usealla saattaa esiintyä vakaviakin haittavaikutuksia, ja siitä syystä ne eivät olleet ensilinjan hoitoon määriteltäviä.[6] Mainittakoon pyratsinamidi (PZA), kapreomysiini (CM, Capastat), kanamysiini (KM, Kantrex)[7] sekä viomysiini (VM). Näistä jäljimmäiset ovat streptomysiinin tapaisia. Eräs syy näiden käyttöön tulemisen toissijaisuuteen, on se että näistä jotkut ovat niin kutsutusti ototoksisia: ne saattavat vahingoittaa kuulohermoa.

Isoniatsidin sivuvaikutuksena saattaa esiintyä perifeeristä neuriittia. Sitä voidaan hoitaa antamalla potilaalle pyridoksiinia eli B6 -vitamiinia. Suuret lääkeannokset saattavat olla myrkyllisiä maksalle sekä munuaisille. Myrkytyksen oireina voi esiintyä ruokahaluttomuutta, laihtumista, sekä keskushermollisia häiriöitä, kouristelu sekä psykoosit mukaan lukien. Maksavaurioiden välttämiseksi olisi INH:lla hoidettavan potilaan syytä rajoittaa alkoholin käyttöä.

Tuberkuloosi kuului aikoinaan kansantaudeiksi kutsuttuihin vakaviin sairauksiin. Ennen tehokasta lääkehoitoa se johti usein kuolemaan.

Isoniatsidista kehiteltiin edelleen luutuberkuloosin hoitoon iproniatsidi, Marsilid. Sen vaarana oli suuri myrkyllisyys maksalle. Iproniatsidi oli ensimmäinen masennuslääke ennen TCA-lääkkeitä, sillä sen huomattiin vaikuttavan tymoleptisesti eli lievittävän masennuksen oireita. Marsilid on poistettu käytöstä. Se oli monoamiinioksidaasin epäselektiiviinen inhibiittori.

Isoniatsidin kemiallinen kaava on C6H7N3O, moolimassa 137,139 g/mol ja CAS-numero 54-85-3.

Lähteet muokkaa

  • Ilmari Vartiainen: Lääkeaineoppi, SHKS/WSOY, 1960 s. 223, 233, 236
  • Tuomi-Alfering-Olli: Lääkkeet ja niiden käyttö, SHKS/WSOY, 1977 s. 133–134 ISBN 951-0-06936-1

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Ilmari Vartiainen: Lääkeaineoppi, SHKS/WSOY, 1960 s. 233, 223
  2. ↑ Aminosalicylic Acid DrugBank. 16.9.2013. Viitattu 28.12.2015.
  3. ↑ Mauri J. Mattila: Tuberkuloosilääkkeet. Sulfonit, s. 683. Helsinki: Kandidaattikustannus, 1982. ISBN 951-99395-7-1.
  4. ↑ Lääkkeet ja niiden käyttö, 1977: s. 134–135
  5. ↑ Lääkeinfo.fi
  6. ↑ Tuomi-Alfering-Olli: Lääkkeet ja niiden käyttö, SHKS/WSOY, 1977 s. 134–135 ISBN 951-0-06936-1
  7. ↑ Ilmari Vartiainen: Lääkeaineoppi, SHKS/WSOY, 1960 s. 238

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Isoniatsidi&oldid=19105248”