Irmeli Mäkelä

suomalainen laulaja
(Ohjattu sivulta Irmeli Mäkelä-Liikanen)

Hellä Muisto Irmeli Mäkelä (nyk. Liikanen; s. 18. lokakuuta 1942 Kotka)lähde? on suomalainen laulaja. Hän aloitti iskelmälaulajana, ja hänen suurin menestyksensä ajoittuu 1950-luvun loppuun ja 1960-luvun alkuun. Hän esitti Eurovision laulukilpailun Suomen-karsinnassa vuonna 1963 Börje Sundgrenin säveltämän ja sanoittaman voittajakappaleen ”Muistojeni laulu”, mutta Yleisradio valitsi sen esittäjäksi Englannin loppukilpailuun Laila Halmeen[1].

Irmeli Mäkelä vuonna 1962.

Mäkelän tunnetuimmat levytykset ovat Erik Lindströmin ”Liian vähän aikaa” (1959) ja ”Virran viemää” (1959). Mäkelä on mukana elokuvassa Iskelmäketju (1959),[2] jossa hän laulaa kappaleet ”Toinen oikealta” ja ”Kultainen ruusu”.

Iskelmälaulajan uransa jälkeen Mäkelä on keskittynyt klassiseen musiikkiin. Hän on esiintynyt mm. ooppera- sekä passio- ja oratoriosolistina. Hänen äänialansa on mezzosopraano. Hän muun muassa esitti nimiroolin Kotkan oopperan Carmenissa keväällä 1974 ja sai Helsingin Sanomien Seppo Heikinheimolta varsin suopean arvion.[3].

Suomen Eurovision 1963 karsintojen loppukilpailuun osallistuneiden kappaleiden lopullinen pistetilanne. Voittajakappaleen "Muistojeni laulu" esittäjä Irmeli Mäkelä tulostaulun vieressä.

Diskografia

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Muistathan: Eurovision laulukilpailu 1963 Viisukuppila. Viitattu 6.7.2024.
  2. Irmeli Mäkelä Elonetissä.
  3. Heikinheimo, Seppo: Kotkan ooppera laatuisa Carmen. Helsingin Sanomat, 10.2.1974, s. 28. Näköislehti (maksullinen).

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.