Hietatiira

lintulaji

Hietatiira (Sterna nilotica tai Gelochelidon nilotica) on laajalle levinnyt merilintu. Lajin nimesi Johann Friedrich Gmelin 1789.

Hietatiira
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Heimo: Tiirat Sternidae
Suku: Tiirat Sterna
Laji: nilotica
Kaksiosainen nimi

Sterna nilotica
Gmelin, 1789

Katso myös

  Hietatiira Wikispeciesissä
  Hietatiira Commonsissa

Hietatiiran munia.

Koko ja ulkonäkö

muokkaa

Musta lakki ja voimakas musta nokka, valkea pää ja kaula, harmaa selkä. Talvipuvussa lakki puuttuu ja silmän takana on tumma täplä. Sukupuolet ovat samanvärisiä. Linnun pituus on 35–42 cm, siipien kärkiväli 85–115 cm ja paino 130–300 g. Koiras on hieman naarasta kookkaampi.

Lajista tunnetaan kuusi alalajia: nimialalaji nilotica Eurooppa, Afrikka ja läntinen Aasia, affinis itäinen Aasia, aranea Yhdysvallat ja Länsi-Intia sekä 3 kaukaisempaa alalajia Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Australiassa.

Esiintyminen

muokkaa

Kosmopoliittinen laji, joka esiintyy kaikissa maanosissa paitsi Etelämantereella. Pesiviä erillisiä populaatioita on satoja. Suomea lähimmät pesimäalueet ovat Tanskassa ja Saksassa. Vahvinta aluetta on ollut Kaspianmeren seutu. Hietatiira pesii myös Yhdysvaltain itä- ja länsirannikolla sekä Länsi-Intian saaristossa. Maailman populaatio on kooltaan 79 000–310 000 yksilöä.

Hietatiira on muuttolintu, joka talvehtii pääasiassa päiväntasaajan eteläpuolisilla rannikoilla mutta paikoin myös sisämaan suurien vesistöjen lähettyvillä, kuten Afrikassa Niilin yläjuoksulla ja Nigerjoella, Intian niemimaan suurien jokien varsilla sekä paikoin Australian itä- ja eteläosissa. Lajin kanta on elinvoimainen.

Suomessa lajia on tavattu kolmesti: 25.5.1988 Kirkkonummen Porkkalassa, 1.8.1988 Märketillä [2] ja 17.6.2010 alkaen useamman viikon Lumijoella.[3]

Elinympäristö

muokkaa

Nimensä mukaisesti hietatiira viihtyy hiekkaisilla rannoilla, missä on vain vähän puita tai muuta korkeaa kasvillisuutta. Hietatiiraa tavataan myös monenlaisilla muilla kosteikoilla ja esimerkiksi hanhien laiduntamalla niityllä. Lajia tavataan vain harvoin kaukana avomerellä.

Lisääntyminen

muokkaa

Hietatiira pesii yhdyskunnittain kerran kesässä. Jos munapesä tuhoutuu, se voi munia uuden pesyeen. Pesä on avoimesti maassa, tavallisesti lähellä ruohomätästä tai muuta kasvillisuutta. Pesä on kuoppa hiekassa, johon on aseteltu jokunen ruohonkorsi tai roska. Molemmat puolisot rakentavat pesää. Naaras munii 1–4 munaa, tavallisesti kolme. On tavattu myös 5–7 munaisia pesiä, mutta silloin on asialla todennäköisesti ollut kaksi naarasta. Yksimunaisista pesistä on luultavasti kadonnut munia. Haudonta-aika on 22–23 päivää, naaras hautoo ahkerammin. Poikaset ovat pesäpakoisia ja jättävät pesän 1–4 päivän ikäisinä piiloutuen kasvillisuuden sekaan. Emot ruokkivat niitä 9–19 kertaa päivän aikana. Poikaset oppivat lentämään 28–35 päivän ikäisinä ja tulevat itsenäisiksi kolme kuukautta vanhoina.

Ravinto

muokkaa

Hietatiira saalistaa pääasiassa noukkimalla saaliin vedestä, harvoin syöksysukeltamalla, ja syöksymällä maan pinnalta. Ravinto on hyvin monipuolista, kuten laaja valikoima hyönteisiä ja muita selkärangattomia, matelijoita, sammakkoeläimiä, äyriäisiä, pääjalkaisia, pikkunisäkkäitä, lintujen munia ja poikasia sekä kaloja.

Lähteet

muokkaa
  1. BirdLife International: Gelochelidon nilotica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.3. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.2.2015. (englanniksi)
  2. Rariteettikomitea (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Tiira-havaintotietokanta
  • Cramp, Stanley et al. 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. IV. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857505-X

Aiheesta muualla

muokkaa