Hentokiurunkannus

putkilokasvilaji

Hentokiurunkannus (Corydalis intermedia, syn. C. fabacea) on Euroopassa tavattava, emäkkikasvien heimoon kuuluva monivuotinen lehtokasvi. Suomessa laji on alueellisesti uhanalainen, ja se on rauhoitettu entisten Oulun ja Lapin läänien alueella.[1] Hentokiurunkannus on myrkyllinen.[2]

Hentokiurunkannus
Hentokiurunkannus kuvattuna Saksassa.
Hentokiurunkannus kuvattuna Saksassa.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Emäkkikasvit Fumariaceae
Suku: Kiurunkannukset Corydalis
Laji: intermedia
Kaksiosainen nimi

Corydalis intermedia
(L.) Merat

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Hentokiurunkannus Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Hentokiurunkannus Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Hentokiurunkannuksen kota.
 
Hentokiurunkannus kuvattuna Jakob Sturmin teoksessa "Deutschlands Flora in Abbildungen" (1796).

Monivuotinen hentokiurunkannus kasvaa 10–15 senttimetriä korkeaksi. Kasvin juuri on mukulallinen. Nimensä mukaisesti kasvi on hento. Lehdet ovat kerrannaisia. Kukinto on lyhyt terttu, ja siinä on korkeintaan 8 kukkaa. Kukkien tukilehdet ovat lähes kukan kokoisia ja väriltään vihreitä. Muodoltaan ne ovat ehyitä, vastapuikeita ja tylpähköjä. Teriö on noin 15 mm pitkä, kannus on pitkä ja kapea. Kukat ovat väriltään himmeän purppuranpuaisia ja muuttuvat kukinnan aikana sinisimmiksi. Hentokiurunkannus kukkii Suomessa toukokuussa. Hedelmänä on litteä, puikean suikea kota, joka on kolme kertaa peränsä pituinen.[3][4] Kasvin siemeniä levittävät muurahaiset.[5]

Hentokiurunkannus on piilotalvehtiva geofyytti, jonka kasvu alkaa keväällä juurien pieniin täyteismukuloihin edellisenä kasvukautena kerätyn energiavaraston avulla. Kasvi kuihtuu pian kukinnan ja siemenien kehittymisen jälkeen ja kesän yli säilyy ainoastaan juurimukula.[6]

Muista kiurunkannuksista hentokiurunkannus muistuttaa melko paljon pystykiurunkannusta (C. solida). Pystykiurunkannus on kuitenkin tanakampi, sillä on kukkia 10–20 kappaletta ja sen kukkien tukilehdet ovat liuskakärkisiä. Se ei myöskään ole niin vaatelias kasvupaikan suhteen kuin hentokiurunkannus.[2]

Hentokiurunkannus voi risteytyä pystykiurunkannuksen ja nuokkukiurunkannuksen kanssa.[7]

LevinneisyysMuokkaa

Hentokiurunkannusta tavataan lähinnä Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopassa. Sen levinneisyysalue ulottuu Alpeilta ja Saksasta itään Ukrainaan ja Länsi-Venäjälle. Pohjoisessa lajia tavataan Fennoskandiassa Pohjois-Norjaan saakka, etelässä levinneisyysalue ulottuu Etelä-Italiaan.[7] Suomessa lajia tavataan runsaimmin Ahvenanmaalla ja Saaristomeren alueella sekä Lounais-Suomen, Uudenmaan ja Etelä-Hämeen lehdoissa. Muualla maassa laji on harvinainen. Pohjoisin tunnettu kasvupaikka on Etelä-Lapissa.[8]

ElinympäristöMuokkaa

Hentokiurunkannus on vaatelias lehtoniittyjen ja lehtojen kasvi, joka suosii erityisesti pähkinäpensaslehtoja.[2] Lajin kasvupaikkoja uhkaa paikoitellen kuusettuminen ja sen myötä liiallinen varjostuminen.[4]

LähteetMuokkaa

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

ViitteetMuokkaa

  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 10.2.2012.
  2. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 95.
  3. Retkeilykasvio 1998, s. 94–95.
  4. a b Uusitalo 2007, s. 122.
  5. Ålands flora 2010,s. 128.
  6. LuontoPortti: Hentokiurunkannus Viitattu 10.2.2012.
  7. a b Den virtuella floran: Smånunneört (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 10.2.2012.
  8. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Hentokiurunkannuksen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 10.2.2012.

Aiheesta muuallaMuokkaa