Avaa päävalikko
Helsinkiläinen villiintynyt kani.

Helsingin villikanit, puhekielessä citykanit, ovat pääkaupunkiseudulla vapaiksi päästettyjä tai karanneita lemmikkikaneja (Oryctolagus cuniculus) ja niiden jälkeläisiä, jotka elävät luonnossa villiintyneenä vieraslajina. Ensimmäiset havainnot villiintyneistä kaneista tehtiin 1980-luvun puolivälissä, ja populaatio alkoi levitä 2000-luvun alussa poikkeuksellisen lämpimien talvien ansiosta. Metsästyksen ja ankarampien talvien vuoksi villikanien kannan kasvu on taittunut tai määrä jopa vähentynyt 2010-luvulla, mutta ilmeisesti kanta on muodostunut pysyväksi.

Kaneja on pidetty haitallisina, koska ne saattavat syödä puistojen koristekasveja ja siirtolapuutarhurien hyötykasveja. Kaniinit voivat myös kaivaa käytäviä tie- ja ratavalleihin. Lisäksi niiden on pelätty levittävän loisia ja sairauksia. Toisaalta kaneja on pidetty myös osana nykyistä kaupunkiluontoa. Helsingin eläinsuojeluyhdistys on vaatinut kaninpyynnin lopettamista ja arvostellut mediaa villikaniongelman paisuttelusta.

Sisällysluettelo

Alkuperä ja levinneisyysMuokkaa

Ensimmäiset villiintyneet kanit nähtiin 1980-luvun puolivälissä Kyläsaaren ja Arabianrannan läheisillä joutomaa-alueilla.[1] Omistajien hylkäämät kanit olivat selviytyneet hengissä ja alkoivat lisääntyä luonnossa.[2] Yksittäisiä hylättyjä lemmikkikaneja oli nähty jo aikaisemminkin, mutta ne eivät olleet selviytyneet talvista. Kyläsaaren kanit hyötyivät alueella toimineista kompostointilaitoksesta ja maankaatopaikasta, joihin tuotiin jatkuvasti kasvijätteitä, kaadettuja puita ja oksia. Vuonna 1997 kaneista tehtiin ensimmäinen ilmoitus Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle. Yhdistyksen jäsenet kävivät paikalla ja yrittivät pyydystää kaneja, mutta eivät onnistuneet. Vuonna 1998 kaneja oli alueella edellisvuotta enemmän ja niistä oli tullut aiempaa arempia. Vuosituhannen vaihteessa ne lähtivät levittäytymään Kyläsaaresta ympäröiville asuinalueille.[1] 2000-luvun alun poikkeuksellisen lämpimien talvien ansiosta populaatio kasvoi ja levisi eri puolille kaupunkia.[3]

Vuonna 2007 villikaneja oli havaittu keskustan liepeillä ainakin Kumpulassa, Pasilassa, Linnanmäen kulmilla ja Töölönlahden rannoilla sekä Tähtitorninmäellä. Kauempana keskustasta niitä elää esimerkiksi Haagassa, Oulunkylässä, Pakilassa[4], Viikissä[4] ja Vartiokylässä.[4] Kanipopulaatio on alkanut levittäytyä Helsingistä myös muihin pääkaupunkiseudun kuntiin.[2] Espoossa havaittiin ensimmäiset yksilöt vuosien 2006–2007 tienoilla Mankkaalla,[1] ja vuoteen 2009 mennessä ne olivat levinneet lännessä jo Kehä III:n yli. Niiden on arveltu leviävän myös pohjoiseen Vantaalle.[2]

Helsingissä arvioitiin eläneen keväällä 2007 vähintään 2 000[4] ja syksyllä 2009 noin 7 000 villikaniyksilöä.[2] Ankarat lumitalvet sekä paikoin myös metsästys ovat pienentäneet kanikantoja,[5][6] mutta metsästys ei pystyne enää hävittämään niitä kokonaan.[7] Helsinkiin on siten muodostunut maailman pohjoisin vakituinen kanipopulaatio.[1] Keväällä 2016 Käpylässä havaittiin kuolleita kaneja, joiden kuolinsyyksi paljastui kanin maksan kuolioittava RHD-virus.[8][9][10] Kevään mittaan tauti levisi myös Espooseen.[11] Taudin ja tehokkaan metsästyksen myötä Helsingin kanikanta romahti 2015-2016.[12]

 
Kaksi villikania Kansallisoopperan ulkonäyttämöllä.

Helsingin villikanit ovat selvinneet luonnossa lähinnä alueen poikkeuksellisen vähälumisten ja lämpimien talvien,[4] ja ihmisten myönteisen suhtautumisen ansiosta. Kaupunkilaiset ovat ruokkineet villikaneja. Toisaalta kanta saa yhä edelleen vahvistusta hylätyistä lemmikeistä.[2] Muita tekijöitä menestymiselle saattavat olla kanien monipuolinen ravinnonkäyttö ja niiden tapa kaivaa pesäkolonsa routakerroksen alla olevaan maahan.[7] Kaupungissa on tarjolla erilaisia ravintolähteitä, ja rakennusten lähistöllä on kanille sopivia pesäpaikkoja.[1] Todennäköisesti kanit ovat levinneet etenkin junaraiteita pitkin.[4]

Vaikka ihmisten hylkäämät lemmikkikanit ovat olleet monen värisiä ja -kokoisia, ruskea riistanväri dominoi niiden jälkeläisissä, jotka muistuttavat Keski- ja Etelä-Euroopassa eläviä alkuperäisiä villikaniineja sekä käyttäytymiseltään että ulkonäöltään. Useimmat helsinkiläiset villikanit ovat nykyisin pienikokoisia, pystykorvaisia ja harmaanruskeita.[4] Erilaisia väripoikkeamia kuitenkin esiintyy edelleen, yleisimpänä monien yksilöiden otsaa pitkin kulkeva valkoinen juova.[1]

Vaikutukset ympäristöönMuokkaa

 
Kansallisoopperan läheisyydessä kuvattu villikani.

Helsingin yliopiston kasvitieteellisille puutarhoille Kaisaniemessä ja Kumpulassa on haittaa kaneista ja myös rusakoista, sillä ne syövät hyöty- ja koristekasveja ja ne vahingoittavat ja lumitalvina saattavat jopa tappaa suuriakin puita jyrsimällä niiden tyviä kuorettomiksi. Samoja ongelmia on ollut siirtolapuutarhoissa ja puistoissa, sekä Viikissä sijaitsevilla yliopiston koeviljelmillä. Malmin ja Hietaniemen hautausmailla kanit ja jänikset ovat julkisten istutusten lisäksi nakerrelleet omaisten kukkia. Kanit ovat myös kaivaneet koloja joihinkin tie- ja ratavalleihin.[4] Vuonna 2015 Helsingin Arabianrannassa havaittiin kanien pureskelevan rikki pysäköityjen autojen johtoja ja letkuja.[13]

Kasvaneen kanikannan vuoksi punkit ja täit ovat yleistyneet ja riski sairastua borrelioosiin tai jänisruttoon noussut. Kanien raadoista on havaittu kanitäitä, jotka levittävät jänisruttoa. Kanikanta on myös todennäköisesti lisännyt puutiaisten määrää.[14] Kaneista ei kuitenkaan löytynyt puutiaisaivotulehdusta aiheuttavaa virusta tutkimuksessa, jossa Helsingin yliopiston virologian tutkijat analysoivat lähes 300 kantakaupungin alueelta vuosina 2008–2010 pyydetyn kanin verinäytteet.[15]

Helsingin kaupungin rakennusviraston luontoasiantuntija arvioi vuonna 2010, että kanit aiheuttavat kustannuksia kaupungille puolen miljoonan euron edestä vuosittain.[3] Metsästykseen kuluu noin 300 000 euroa vuodessa.[16][17] Yhteensä kanintorjuntaan on käytetty yli 1,19 miljoonaa euroa vuosina 2009–2012,[18] minkä lisäksi rahaa on laitettu myös välittömään kasvien suojaamiseen ja aitaamiseen.[3] Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen mukaan suuri osa kantakaupungin aroista istutuksista on jouduttu jo suojaamaan jänisverkoilla,[16] joten uusia kanituhoja ei juurikaan havaittu vuonna 2010.[19]

Metsästys ja vahinkojen torjuntaMuokkaa

Suomen metsästyslaissa villikani on määritelty riistaeläimeksi,[20] jota saa metsästää 1. syyskuuta – 31. maaliskuuta välisenä aikana.[21] Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) on tilastoinut Suomessa metsästettyjen kanien määriä. Määrä oli suurimmillaan vuonna 2009, jolloin koko maassa metsästettiin 3 900 kania. Vuosina 2010 ja 2011 saalis oli romahtanut 1 200 kaniin vuodessa.[22]

Helsingissä kanien metsästys alkoi ensin poikkeuslupien turvin Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa metsästyskaudella 2005–2006.[23] Nykyisin Helsingin julkisten viheralueiden kanien hävittämisestä huolehtii ensisijaisesti kaupungin rakentamispalvelu Stara.[7] Staran projektipäällikön mukaan kanikannan kasvu on saatu loppumaan, kantaa on pystytty harventamaan ja metsästystä aiotaan jatkaa.[24] Metsästyskaudella 2011–2012 Helsingin seudulla metsästettiin noin 800 kania ja metsästyskaudella 2012–2013 saalis jäänee samalle tasolle.[24] Metsästetyt kanit myydään Korkeasaaren eläintarhaan petoeläinten ruuaksi muutaman euron kappalehintaan.[25]

Kanien metsästyksessä käytetään monia eri menetelmiä. Aluksi välineenä olivat jousimetsästyksen harrastajien jouset.[4] Nykyisin yleisempiä tapoja ovat öisin tapahtuva pitkäverkkopyynti ja ympärivuorokautinen loukkupyynti.[7] Vuodesta 2008 Helsingin kaupungin rakentamispalvelu on hyödyntänyt kanien metsästyksessä frettejä eli kesyhillereitä. Frettejä laitetaan kanijahtiin vilkkailla paikoilla keskustan puistoissa, missä ampuminen tai loukuttaminen ei ole mahdollista. Fretti tunkeutuu kanien kaivamiin koloihin ja ajaa kanit koloistaan ulkona odottaviin verkkoihin. Menetelmä toimii tehokkaimmin talvella, jolloin kasvillisuus on lakastunut ja kanit oleilevat enimmäkseen pesäkoloissaan. Fretit saalistavat pareittain omistajansa ja kaupungin työntekijöiden valvonnassa. Frettejä käytetään noin 7–8 tuntia päivässä, ja sinä aikana ne voivat saada kiinni parikymmentä kania.[25]

Kanien aiheuttamia haittoja voidaan torjua muutenkin kuin metsästämällä, esimerkiksi suojaamalla kasveja verkoilla ja valitsemalla sellaisia koristekasveja, jotka eivät maistu jäniseläimille.[26] Lisäksi pedot säätelevät kanikannan kokoa. Kaupunkikanien on otaksuttu houkutelleen muun muassa huuhkajat ja ketut kantakaupungin alueelle, aivan ydinkeskustaan asti.[27][28] Helsingin kettukanta saattaakin olla jo yli sata yksilöä. Kettujen lisäksi kanit kiinnostavat muun muassa kärppää. [29]

Myönteisiä näkemyksiäMuokkaa

Villikaneihin suhtauduttiin aluksi melko välinpitämättömästi, jopa suojelevasti. Esimerkiksi vuonna 2001 Helsingin kaupungin silloinen ympäristönsuojelupäällikkö arvioi, että kaneista ei tulisi olemaan välitöntä haittaa.[4] Koska villikanien runsastumisesta ja haitoista ei ollut Suomessa aiempaa kokemusta, ja eläimet olivat eläneet jo melko pitkään rajallisella alueella aiheuttamatta mitään ongelmia, niiden hävittämistä ei osattu pitää tarpeellisena.[1] Myöhemmin kanien vallatessa uusia elinalueita, paikalliset asukkaat ovat aluksi pitäneet niitä ”söpöinä pikku otuksina”. Vasta kun eläinten aiheuttamat haitat alkoivat näkyä, osa asukkaista alkoi vaatia toimenpiteitä kanien hävittämiseksi.[4]

Helsingin eläinsuojeluyhdistys on useissa tiedotteissaan vaatinut kaninpyynnin lopettamista ja huomauttanut, että istutusten suojaus verkoilla on kestävä ja metsästystä huomattavasti edullisempi tapa torjua kanituhoja. Citykanien on katsottu jo vakiintuneen osaksi kaupunkiluontoa. Lisäksi yhdistys on syyttänyt mediaa kanien aiheuttamien tuhojen paisuttelusta ja toivonut kohtuutta niitä koskevaan uutisointiin.[26] Kaniuutisointia on arvostellut myös viestintätutkija, dosentti Jukka-Pekka Puro kirjoituksessaan Pyhä sota kaupunkikaneja vastaan.[30] Toimittaja Pekka Vehviläinen on Journalisti-lehden kolumnissa irvaillut Kania pataan -juttusarjaa, jossa Helsingin Sanomien toimittaja opetteli pyydystämään citykaneja.[31]

Kanit ovat päässeet koristamaan designpääkaupungin juhlapostimerkkiä[32], ja Helsingin Sanomien joulukalenterissa on esiintynyt citykani Elli.[33] Tuomas Kyrön kirja Kerjäläinen ja jänis kertoo romanikerjäläisestä, jonka ainoa turva on ”toinen hylkiö”, citykani.[34] Vuonna 2011 tehty dokumenttielokuva Jahti kuvaa villikanien metsästystä ”luonnottomaksi” ja ”paradoksaaliseksi”.[35]

TutkimuksiaMuokkaa

Luonnontieteellinen keskusmuseo on kartoittanut kanien leviämistä yhteistyössä Helsingin ja Espoon kaupunkien kanssa. Tärkeää tutkimusaineistoa ovat olleet kansalaisten tekemät havainnot, joita on kerätty Internetissä toimivan Hatikka-palvelun avulla.[2] Lisäksi Helsingin kaupungin rakennusvirasto on kustantanut riistaeläintieteen opiskelijan tekemän kaniselvityksen [4] Tästä materiaalista Päivi Leikas laatikin yliopiston metsätieteiden laitokselle pro gradu -tutkielmansa pääkaupunkiseudun villikanien levittäytymisestä ja ravintokasveista.[36]

LähteetMuokkaa

  • Citykanit leviävät jo Kehä III:n yli (vanhentunut linkki) Helsingin Sanomat. 26.10.2009. Sanoma News Oy. Arkistoitu . Viitattu 24.1.2010.
  • Jakonen, Jani: Citykanien metsästys on jälleen käynnissä. Helsingin Uutiset, 25.–26.9.2010, s. 3. Lehden verkkoversio.
  • Kemppainen, Jouni K.: Kanit keskuudessamme. Kuukausiliite, lokakuu 2007, s. 76–83. Helsingin Sanomat. ISSN 0780-0096.
  • Malinen, Jere: Villikanien valloitusretki on alkanut. Metsästys ja Kalastus, 2007, nro 4, s. 26. Yhtyneet Kuvalehdet.
  • Valste, Juha: Kauhea kaniini. Suomen Luonto, 2008, nro 9. Suomen luonnonsuojeluliitto.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Kemppainen
  2. a b c d e f Citykanit leviävät jo Kehä III:n yli.
  3. a b c Vieras uhka leviää luontoon. Luonnonsuojelija, 2010, 36. vsk, nro 4, s. 7. Suomen luonnonsuojeluliitto. ISSN 0788-8708.
  4. a b c d e f g h i j k l Malinen
  5. Vantaalla liikkuu kymmenkunta ilmestä ja parisataa citykettua, Vantaan Sanomat
  6. City-kanit kaikkosivat Hietaniemen hautausmaalta, Yle.fi, uutiset 2.8.2011
  7. a b c d Jakonen
  8. Juho Jokinen: Syy kanien joukkokuolemaan selvisi, Helsingin Sanomat 13.5.2016 (Archive.org)
  9. Citykaneja tappanut rhd-virus on uutta tyyppiä. Evira
  10. Tuomas Aivelo: Kanivirus saapui Suomeen, blogikirjoitus, Tiede.fi 18.5.2016
  11. Citykaneja tappava tauti levisi jo Espooseen Länsiväylä 11.5.2016
  12. Juho Jokinen: https://web.archive.org/web/20170318000831/http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002918528.html Hs.fi 30.8.2016
  13. Moilanen, Kaisu: Citykanit tuhoavat autoja Helsingissä – jyrsivät poikki johtoja ja letkuja. Helsingin Sanomat, 21.9.2015. Artikkelin verkkoversio Viitattu 21.9.2015. (Archive.org)
  14. Yle Helsinki: Citykanit lisänneet punkkeja ja täitä Helsingissä Yle.fi. 26.5.2010. Yleisradio. Viitattu 8.4.2011.
  15. Helsingin Sanomat 14.10.2012
  16. a b Designpääkaupungin postimerkkiin päässeen eläimen tappaminen tahraa kaupungin imagon (vanhentunut linkki) 6.9.2011. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry.. Arkistoitu . Viitattu 9.5.2014.
  17. Hannele Luukkainen ja Anja Lampio: Metsästys ei ole luonnonsuojelijan harrastus. (yleisönosastokirjoitus) Luonnonsuojelija, 2010, nro 6, s. 23. Suomen luonnonsuojeluliitto. ISSN 0788-8708.
  18. Jeanette Björkqvist: Kaninjakten kostar 800 euro per dag. Hufvudstadsbladet, 13.2.2013, s. 10. KSF Media Ab. ISSN 0356-0724.
  19. Jeannette Östman: Sista eldprovet för puschinian. Hbl 30.4.2010
  20. Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5 Luettu 8.4.2011
  21. Metsästysasetus 12.7.1993/666 §24 Luettu 8.4.2011
  22. Metsästys 2011, s. 22. Helsinki: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, 2012. ISBN 978-951-776-909-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.3.2013). (Archive.org)
  23. Paula Havas-Matilainen: Helsingin vuosi 2006: Kaninmetsästystä. Pimpinella, 2006, 25. vsk, nro 2, s. 30. Kasvitieteellisten puutarhojen tiedotuslehti. ISSN 1796-4555. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.3.2013. (Archive.org)
  24. a b Marke Harkas: Citykanien tarkka tappotilasto tehdään metsästyskauden päättyessä (vanhentunut linkki) Metro. 18.2.2013. Arkistoitu . Viitattu 11.3.2013.
  25. a b Korhonen, Petri: Helsinki maksaa freteille 10 euron tuntipalkkaa www.taloussanomat.fi. 3.12.2009. Taloussanomat. Viitattu 3.12.2009.
  26. a b Villikaniongelmaa jatkuvasti paisuteltu julkisuudessa 31.3.2010. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry.. Viitattu 12.3.2013. (Archive.org)
  27. Samuli Laita & Samuli Leivonniemi: Citykanit houkuttelevat petoja kaupunkiin (vanhentunut linkki) Metro. 27.2.2009. Arkistoitu . Viitattu 12.3.2013.
  28. Huuhkajaperhe pesii kauppakeskuksen katolla Helsingissä Yle Uutiset. 14.3.2011. Viitattu 9.5.2014.
  29. Cityketut yleistyvät Iltalehti. 1.4.2013.
  30. Jukka-Pekka Puro: Pyhä sota kaupunkikaneja vastaan. Journalismikritiikin vuosikirja 2009, , s. 96-104. Journalismin tutkimusyksikkö. ISBN 978-951-44 7643-3. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 12.3.2013.
  31. Pekka Vehviläinen: Eläinten vallankumous (vanhentunut linkki) Journalisti. 22.4.2010. Suomen Journalistiliitto – Finlands Journalistförbund ry. Arkistoitu .
  32. Future city - tulevaisuuden kaupunki futurecity.fi. Viitattu 12.3.2013.
  33. Joulukalenteri 2012 (vanhentunut linkki) Helsingin Sanomat. Arkistoitu . Viitattu 12.3.2013.
  34. Nadja Nowak ja Seppo Puttonen: Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis Elävä arkisto. yle.fi. Viitattu 12.3.2013.
  35. Jahti Yle 1 Dokumenttiprojekti. yle.fi. Viitattu 12.3.2013. [vanhentunut linkki]
  36. Maisterintutkielmat - metsäekologia (Leikas, Päivi: Pääkaupunkiseudun villikanien levittäytyminen sekä villikanien ravintokasvit) Helsinki.fi/metsatieteet. 2009. Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos. Arkistoitu . Viitattu 8.4.2011. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muuallaMuokkaa