Hekabe (Euripides)

Hekabe (m.kreik. Ἑκάβη, Hekabē, lat. Hecuba) on Euripideen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia, jonka aiheena on Troijan entisen kuningattaren Hekaben suorittama kosto kotikaupunkinsa tuhon jälkeen. Sen kantaesitys oli noin vuonna 424 eaa.[1][2]

Hekabe
Ἑκάβη
Hekabe sokeuttaa Polymestorin. Giuseppe Maria Crespin maalaus, 1700-luvun alku.
Hekabe sokeuttaa Polymestorin. Giuseppe Maria Crespin maalaus, 1700-luvun alku.
Kirjoittaja Euripides
Alkuperäiskieli muinaiskreikka (klassinen)
Tyylilaji tragedia
Tapahtumapaikka ja -aika kreikkalaisten sotaleiri Traakiassa Troijan sodan jälkeen
Kantaesitys n. 424 eaa.
Kantaesityspaikka Dionysoksen teatteri, Ateena
Henkilöt
Henkilöt
  • Polydoroksen haamu
  • Hekabe
  • Polyksene
  • Odysseus
  • Talthybios
  • palvelijaneito
  • Agamemnon
  • Polymestor ja hänen poikansa
  • Kuoro vangittuja Troijan naisia

    HistoriaMuokkaa

    Euripideen Hekaben kantaesitys ajoitetaan peloponnesolaissodan ajalle noin vuoteen 424 eaa. Tragedian taustalla on Troijan sota ja valtaus, jota ovat kuvanneet Homeroksen Ilias ja muut Troijan kyklokseen luetut eepokset. Samankaltaisesta aiheesta kertovat myös Euripideen omat tragediat Andromakhe ja Troijan naiset.

    SisältöMuokkaa

    Näytelmä koostuu 1 295 runosäkeestä. Se sijoittuu kreikkalaisten leiriin Traakiassa Troijan sodasta palattaessa, ja kertoo tuhotun Troijan entinen kuningattaren Hekaben suorittamasta kostosta sen jälkeen, kun hänelle selviää, että hänen kaksi nuorinta lastaan ovat kuolleet.[1]

    TaustaMuokkaa

    Päähenkilö Hekaben puoliso kuningas Priamos kuoli Troijan valtauksen yhteydessä Akhilleuksen pojan Neoptolemoksen käden kautta. Hänen poikansa Hektorin surmasi Akhilleus itse, samoin kuin hänen toisen poikansa Troiloksen. Hänen kolmas poikansa Paris oli yhtenä koko sodan pääsyynä, ja hänet surmasi Filoktetes. Neljäs poika Deifobos kuoli myös taistelun aikana. Viides poika, näkijä Helenos, joutui Neoptolemoksen orjaksi. Nuorimman pojan Polydoroksen surmasi petollisesti Traakian kuningas Polymestor, jonka luokse poika oli lähetetty turvaan. Hekaben tytär Polyksene uhrattiin Akhilleuksen haudalla. Toinen tytär Kassandra joutui Agamemnonin jalkavaimoksi ja kuoli myöhemmin Kreikassa tavalla, joka kuvataan Aiskhyloksen Agamemnonissa. Hekabe itse joutui orjaksi Odysseukselle, kuten kuvataan Euripideen Troijan naisissa.[2]

    JuoniMuokkaa

    Näytelmä alkaa sillä, että Polydoroksen haamu kertoo tapahtumista Troijan sodan alla. Hän oli Priamoksen ja Hekaben nuorin poika. Kun sota uhkasi Troijaa, hänet lähetettiin turvaan Traakiaan kuningas Polymestorin luokse mukanaan kulta- ja jalokivilahjat. Kun Troija hävisi sodan, Polymestor murhautti Polydoroksen petoksellisesti ja otti aarteen itselleen. Haamu tietää monet näytelmän tapahtumista ja on vainonnut äitiään yöllä tämän unessa.[3]

     
    Polyksenen uhraaminen. Giambattista Pittonin maalaus, n. 1737.

    Tapahtumat sijoittuvat Traakian rannikolle, kun kreikkalaisten laivasto on palaamassa kotiin Troijasta. Tuulettomuus pidättelee kreikkalaisia siellä vielä jonkin aikaa. Troijan kuningatar Hekabe on nyt kreikkalaisten orjuuttamana, ja valittaa menetyksiään ja on huolissaan näkemästään painajaisesta. Paikalle saapuu nuorten orjanaisten muodostama kuoro, joka tuo huonoja uutisia. Yksi Hekaben vielä elossa olleista tyttäristä, Polyksene, tultaisiin surmaamaan Akhilleuksen haudalla veriuhrina tämän kunniaksi, mikä heijastelee Ifigeneian uhraamista sodan alussa.[3]

    Odysseus saapuu Polyksene mukanaan, ja vie tämän alttarille, jossa Neoptolemoksen on määrä vuodattaa tämän veri. Hekabe anelee Odysseusta säästämään tyttärensä hengen, mutta Odysseus jättää anelut huomiotta. Polyksene itse sanoo mieluummin kuolevansa kuin elävänsä orjana. Ensimmäisessä kuoro-osuudessa kuoro valittaa omaa kohtaloaan, kiroten merituulta, joka veisi heidät laivoissa vieraille maille elämään orjuudessa.[3]

    Kreikkalaisten sanansaattaja Talthybios saapuu ja kertoo Polyksenen herooisesta kuolemasta. Hän välittää myös Agamemnonin, kreikkalaisten sotajoukon ylipäällikön, määräyksen haudata Polyksene. Hekabe lähtettää orjatytön merenrannalle hakemaan vettä tyttärensä ruumiin pesemiseksi.[3]

     
    Hekabe ja hänen kuolleet lapsensa Polyksene ja Polydoros. Karl Russin maalaus, 1809.

    Toisen kuoro-osuuden jälkeen näyttämölle tuodaan Polydoroksen ruumis, joka on huuhtoutunut merenrantaan. Hekabe tunnistaa ruumiin pojakseen, jonka piti olla turvassa, ja järkyttyy uudelleen. Hän raivoaa tällaista julmuutta vastaan, ja päättää kostaa. Agamemnon saapuu, ja Hekabe pyytää tätä kostamaan poikansa murhan. Hekaben tytär Kassandra on päätynyt Agamemnonin jalkavaimoksi, joten Agamemnon kuuntelee Hekabea ja suostuu vastahakoisesti. Kreikkalaisten sotajoukko pitää Polymestoria liittolaisena, eikä Agamemnon halua kenenkään huomaavan, että auttaa Hekabea tätä vastaan.[3]

    Polymestor saapuu poikiensa seurassa. Hän tiedustelee Hekaben vointia teeskennellen ystävää. Hekabe teeskentelee, ettei tiedä Polydoroksen kuolleen. Hän kertoo Polymestorille tietävänsä, mihin Troijan jäljellä olevat aarteet on piilotettu, ja tarjoutuu kertomaan tämän salaisuuden, jotta Polymestor veisi tiedon Polydorokselle. Polymestor kuuntelee kiinnostuneena.[3]

    Hekabe saa Polymestorin ja tämän pojat tulemaan näyttämön ulkopuoliselle teltalle, jossa hän väittää olevan lisää hänen aarteitaan. Tämän jälkeen hän surmaa Polymestorin pojat muiden orjien avustuksella ja sokaisee Polymestorin silmät. Raivostunut ja sokaistu Polymestor hoipertelee näyttämölle etsien raivoisasti naisia, jotka olivat tuhonneet hänet.[3]

    Agamemnon saapuu ja saa todistaa Hekaben koston toteutuneen. Polymestor syyttää Hekaben teon olleen halpamainen, kun taas Polydoroksen murhan tarkoituksena oli kreikkalaisten saavuttaman voiton säilyttäminen ja Troijan nuoren prinssin hoitaminen pois päiviltä, ettei tästä kasvaisi kreikkalaisten vihollista. Väittely alkaa muistuttaa oikeudenkäyntiä. Hekabe torjuu omassa puheenvuorossaan Polymestorin puheet sofistiikkana. Agamemnon päättää, että oikeus oli toteutunut Hekaben koston kautta. Raivostunut Polymestor ennustaa Hekaben tulevan kuolemaan hukkumalla ja Agamemnonin vaimonsa Klytaimnestran käden kautta, mikä tulisi surmaamaan myös Kassandran.[3]

    Lopulta tuuli nousee jälleen. Kreikkalaiset purjehtivat kohti kotia ja orjanaiset kohti tuntematonta kohtaloaan.[3]

    TulkintojaMuokkaa

     
    Polyksenen uhraaminen. Kuvitusta attikalaisessa mustakuviotekniikalla koristellussa amforassa, n. 570–550 eaa.

    Troijan sodan jälkeinen Hekabe voidaan nähdä yhtenä kreikkalaisen kirjallisuuden traagillisimmista hahmoista. Euripideen tragedia on suhteellisen synkkä ja ahdistava, koska siinä ei ole juurikaan pehmentäviä aineksia, jotka vähentäisivät päähenkilöiden kärsimyksiä. Näytelmässä on kuitenkin myös voimakasta sanallista kuvausta ja kaunista runoutta muun muassa silloin, kun kuvaillaan Troijan valtausta.[2]

     
    Leontius Pilatuksen tekemää kreikankielistä käsikirjoitusta ja latinankielistä käännöstä Euripideen Hekabesta vuodelta 1362. Firenze, Biblioteca Medicea Laurenziana, San Marco 226, fol. 1r.

    Näytelmän keskeisenä teemana voidaan nähdä niiden psykologisten prosessien tarkastelu, joiden kautta uhri muuttuu kostajaksi. Hekabe on kärsinyt paljon jo ennen näytelmän tapahtumia, mutta siinä kuvatut lisämenetykset vievät hänet lopulta sen rajan yli, että hän ajattelee vain kostoa. Näytelmä voidaan jakaa kahteen osaan: Alkuosa keskittyy Hekaben tyttären Polyksenen uhraamiseen, ja siinä Hekabe kuvataan vielä kreikkalaisten avuttomana uhrina. Loppuosassa Hekabe vastaa poikansa Polydoroksen murhaan, ja on muuttunut kostajaksi.[2]

    Kreikkalaiset kuvataan näytelmässä poikkeuksellisen raakoina ja halveksittavina. Agamemnon on itsekeskeinen pelkuri, Odysseus armoton ja välinpitämätön, ja Polymestor kyyninen ja valehteleva opportunisti. Samalla havaitaan, että muuttuessaan kostajaksi Hekabesta tulee samanlainen raakalainen kuin niistä, jotka ovat hänen kärsimyksensä aiheuttaneet.[2]

    LähteetMuokkaa

    1. a b Vahtikari, Vesa: Tragediarunoilija Euripides. Helikon, 2019, nro 2, s. 5–11.
    2. a b c d e Mastin, Luke: Hecuba Classical Literature. Viitattu 6.4.2020.
    3. a b c d e f g h i Euripides: Hekabe 1–1295.

    KirjallisuuttaMuokkaa

    SuomennosMuokkaa

    • Euripides: Hekabe. Suomentanut Vesa Vahtikari. Teoksessa Euripides: Alkestis, Foinikian naiset, Turvananojat, Hekabe, Andromakhe, Rhesos. Suomennos Liisa Kaski, Tua Korhonen ja Vesa Vahtikari. Teos, 2020. ISBN 978-952-363-040-6.

    Tekstilaitoksia ja käännöksiäMuokkaa

    • Euripides: Hecuba. Teoksessa Euripidis fabulae. Vol. I (Cyc., Alc., Med., Heracl., Hip., And., Hec.) Toim. James Diggle. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1984. ISBN 978-0-19-814594-3. Kreikankielinen alkuteksti.
    • Euripides: Hecuba. Teoksessa Euripides: Children of Heracles. Hippolytus. Andromache. Hecuba. Euripides Volume II. Käännös David Kovacs. Loeb Classical Library 484. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1995. ISBN 9780674995338. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

    Aiheesta muuallaMuokkaa

    • Εὐριπίδης: Ἑκάβη. Wikisource. (muinaiskreikaksi)
    • Euripides: Hecuba. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)