Heikki Paakkanen
Heikki Paakkanen (s. joulukuu 1948)[1][2] on suomalainen animaatio- ja sarjakuvataiteilija, pilapiirtäjä ja kuvittaja.
Paakkanen on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa. Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa sarjakuva-albumeita ja pilapiirroskokoelmia,[2] ja hän on ohjannut seitsemän animaatioelokuvaa[3]. Paakkasen pilapiirroksia on julkaistu muun muassa Ilta-Sanomissa ja Somero-lehdessä.[4][5] Ilta-Sanomissa hänen kuviaan on ilmestynyt 1990-luvun alusta lähtien joka maanantaina ja Somerossa kahdesti viikossa[1][6].
Vuodesta 1976 2000-luvulle Paakkanen asui Someron Hirsjärvellä.[7] Vuodesta 2008 hän on asunut ja työskennellyt Helsingin Vallilassa.[8]
Paakkanen käyttää pilapiirtäjänä perinteisiä menetelmiä ja piirtää käsin. Hänen Sivari-albumiensa päähenkilö seikkailee albumeissa useissa maissa. Muut albumit on julkaistu kohdemaiden kielillä paitsi Amerikka, josta tosin Lola Rogersin englanninnos on valmiina odottamassa julkaisijaa. Albumien ilmestymisen rinnalla Paakkanen pitää usein näyttelyn. Pariisin näyttelyssä oli esillä Jean Cocteaun kokoama julkkisten ulostekokoelma, eikä sen aitoutta tullut kukaan epäilleeksi, kuten ei myöskään Tukholmassa esillä olleen mongolinpaljastajan. Paakkasella on tekeillä Japani-aiheinen albumi.[9]
Paakkanen on aiemmin esiintynyt ammattimaisesti posetiivarina.[9] Hän soittaa posetiivia edelleen joka vappuna Ullanlinnassa[6], kuten hän on tehnyt vuodesta 1982 alkaen[10].
2010-luvun alussa Paakkanen innostui miekkailusta[11]. Hän voitti miekkailun SM-kultaa yli 60-vuotiaiden miesten sarjassa vuonna 2019[12].
Hänellä on hallussaan 150:n paristokäyttöisen avaruuspistoolin kokoelma[6].
Paakkaselle myönnettiin taiteilijaeläke 2015.[13]
Heinäkuussa 2015 paljastettiin Kiiruun puistossa Somerolla Paakkasen yhdessä kuvanveistäjä Seppo Mannisen kanssa suunnittelema laulaja Rauli Badding Somerjoen muistomerkki Badding-pysäkki.[14]
Tuotanto
muokkaaAnimaatioita (ohjauksia)
muokkaa- 19084. 1985.
- The Last Kanava. 1987.
- Iso asia. 1991.
- Syytön. 1993.
- Sillävälin muualla. 1993.
- Aikamies. 1994.
- Rujoa jälkeä. 1997.
Lähde[3]
Pilapiirroksia
muokkaa- Elämää pellossa: pilapiirroksia Somerolta. Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 1985. ISBN 951-873-032-6.
- Pellon laidalla. Somero: Amanita, 1993. ISBN 951-95973-5-2.
- Käsikirja: Somero ja ympäröivät alueet: elämänohjeita ja varaosia. Helsinki: Hyvä Luoja, 2008. ISBN 978-951-97708-3-3.
- Muistikirja. Piirtoviivoja 2008-2012. Somero: AAARGH! Hyvä Luoja, 2012. ISBN 978-951-99708-5-7.
- Juhlaa ja arkea. Pilapiirroksia vuosilta 2011-2014. Somero: AAARGH! Hyvä Luoja, 2014. ISBN 978-951-99708-6-4.
- Satumaassa maan tavalla. Pilapiirroksia vuosilta 2014-2018. Somero: AAARGH! Hyvä Luoja, 2018. ISBN 978-951-97708-7-1.
- Ääääriviivoja. Ilta-Sanomat-piirroksia 1994-2018. Turku: Zum Teufel, 2018. ISBN 978-952-5754-81-0.
Sarjakuvia
muokkaa- Käet taskusta! Wiipuri palaa!. Helsinki: Tammi, 1989. ISBN 951-30-9281-X.
- Suomi sodassa 1939-1945. (Sotahistorialliset kommentit: Lauri Haataja) Helsinki: Tammi, 1991. ISBN 951-30-9860-5.
- Sissi ja siviilipalveluhenkilö: kertomus miehistä, jotka hukkasivat kaiken, mutta löysivät toisensa. Somero: Hyvä Luoja, 1998. ISBN 951-97708-0-1.
- Pariisiin! ... ei kai taas.... Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1928-9.
- Tukholma-syndrooma. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2538-6.
- Marssiopas Venäjälle. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2974-8.
- Amerikka. Helsinki: Arktinen Banaani, 2010. ISBN 978-952-5768-60-2.
- [tee se kotona. kiitos]. Somero: AAARHG! Hyvä Luoja, 2012. ISBN 978-951-99708-4-0.
- Saksa - Suomi im Bunde. (Sotahistorialliset kommentit: Markku Jokisipilä) Turku: Zum Teufel, 2014. ISBN 978-952-5754-41-4.
- Suomi sata vuotta ja risat. (Esseet: Timo J. Tuikka) Turku: Zum Teufel, 2017. ISBN 978-952-5754-58-2.
- Koiraeloa: riimipoljentoisia koirakohtaloita sanoin ja kuvin. Turku: Zum Teufel, 2021. ISBN 978-952-7454-16-9
- Slava Ukraini. Turku: Zum Teufel, 2023. ISBN 978-952-7454-52-7
Käännöksiä
muokkaa- Paakkanen, Heikki: L’Héritage du moine Abélard: tribulations d’un finlandais à Paris. (Alkuteos: Pariisiin! ... ei kai taas... Käännös: Kirsi Kinnunen) Somerniemi; Hirsjärvi; Paris: Amanita; Hyväluoja Aaargh; Tête-Rock Underground, 2001. ISBN 952-5330-05-2.
- Paakkanen, Heikki: Stockholms syndromet. Helsingfors: Aaargh! Hyvä luoja, 2002. ISBN 951-97708-1-X.
- Х. Паакканен: Россия : описание маршрутов. (Alkuteos: Marssiopas Venäjälle. перевод: Яри Кокко, Игорь Ким) Helsinki: Aaargh! Hyvä Luoja, 2003. ISBN 951-97708-2-8.
Palkintoja
muokkaa- jaettu Risto Jarva -palkinto elokuvasta 19084 (1985)[3]
- Kemin sarjakuvafestivaalit, palkintoja 1985, 1990, 1993[15]
- Vuoden sarjakuvateko: Tukholma-syndrooma (2003)[15]
- Sarjakuva-Finlandia, jaettu 2. sija (1. sijaa ei myönnetty): Amerikka (2011)[16]
- Puupäähattu-palkinto 2013[17]
- Vuoden veteraanimiekkailija 2018[18]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Tea Manninen: Sarjakuvapiirtäjä Heikki Paakkanen, 69, sivaltaa taiteellaan päivän polttavia aiheita: ”Polveilua ja pöheikköähän tarvitaan” Ilta-Sanomat. 11.11.2018. Viitattu 6.5.2022.
- ↑ a b Puupää Heikki Paakkanen Suomen sarjakuvaseura. Viitattu 23.12.2014.
- ↑ a b c Heikki Paakkanen Elonetissä.
- ↑ Turun kirjamessuilla vierailevalta Heikki Paakkaselta uusi sarjakuvakirja. Salon Seudun Sanomat, 1.10. 2010. Artikkelin tiivistelmä verkossa. Viitattu 4.10.2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Heikki Paakkanen Lambiek.net. Viitattu 4.10.2010.
- ↑ a b c Harri Römpötti: Posetiivari siirtyi piirtämään Helsingin Sanomat. 12.1.2011. Viitattu 6.5.2022.
- ↑ Komu, Eija: Leppoisa mutta terävähampainen takametsäläishippi. Somero, 12.7.2011, 86. vsk, nro 52, s. 7.
- ↑ Varvikko, Kari: Suomi Sata vuotta ja risat. Hermanni–Vallila, 2017, nro 1, s. 3. Helsinki: Hermanni–Vallila-seura. Lehden verkkoversio. (pdf) Viitattu 20.6.2017.
- ↑ a b Harri Römpötti, Posetiivari siirtyi piirtämään, Helsingin Sanomat 12.1.2011 sivu C 4
- ↑ Vappu | Kuka on 40 vuoden ajan Ullanlinnanmäellä posetiiviaan renkuttanut ”hyllytetty suurlähettiläs”? Kuuluisa pilapiirtäjä sai nuoruudessaan näyn, joka muutti Helsingin vappua pysyvästi Helsingin Sanomat. 1.5.2022. Viitattu 6.5.2022.
- ↑ Heikki, 67, hurahti miekkailuun: "Jos ajatus herpaantuu, joutuu pistotyynyksi" ET. 2.5.2017. Viitattu 6.5.2022.
- ↑ Merja Ryhtä: Heikki Paakkanen miekkaili SM-kultaa Somero. 17.12.2019. Viitattu 6.5.2022.
- ↑ Vihdoin helpotusta arkeen – Muskalle myönnettiin taiteilijaeläke 3.7.2015. MTV.fi. Viitattu 11.7.2015.
- ↑ Merilä, Sari: Tuhannet todistivat, kun Badding leijaili pysäkilleen Paikallislehti Somero. 11.7.2015. Viitattu 11.7.2015.
- ↑ a b Heikki Paakkasen CV (pdf) Suomen sarjakuvaseura. Arkistoitu 23.12.2014. Viitattu 23.12.2014.
- ↑ Esa Mäkinen: M. A. Numminen pettyi sarjakuviin. Helsingin Sanomat, 9.4.2011, s. C3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.12.2014.
- ↑ Heikki Paakkanen palkittiin Puupäähatulla 17.1.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.1.2013.
- ↑ Paakkanen on Vuoden veteraanimiekkailija 2018 9.12.2018. Paikallislehti Somero. Viitattu 21.12.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa- Ronkainen, Timo: Sissi ja sivari marssivat Venäjälle Kvaak.fi. Viitattu 4.10.2010.
- Tolvanen, Juhani: Heikki Paakkanen. Graafikko ja sarjakuvantekijä Someron kaupunginkirjasto. Arkistoitu 23.12.2014. Viitattu 3.3.2012.