Hei mies on suomalaisen Popeda-yhtyeen kappale ja samalla debyyttisingle. Se julkaistiin 5. huhtikuuta 1978. Singlen B-puoli oli nimeltään ”Mönkiäislaulu”.

Hei mies
Popeda
Singlen Hei mies kansikuva
Singlen tiedot
 B-puoli ”Mönkiäislaulu”
 Äänitetty  8. helmikuuta 1978, Microvox, Lahti
 Julkaistu 5. huhtikuuta 1978
 Tuottaja(t) Epe Helenius
 Tyylilaji rock
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Popedan muut singlet

Hei mies
1978
Erkki ja Leena
1978

Kappaleet valittiin yhdessä Poko Rekords -levy-yhtiön johtajan Epe Heleniuksen (joka tuotti singlen ja oli poikkeuksellisesti mukana studiossa) kanssa. Ilari Ainialan säveltämä ja sanoittama "Hei mies" kertoo mm. perheväkivallasta, ja on hyvin punk-henkinen, vaikka Popeda ei muuten ollut musiikillisesti eikä ulkoisesti sen enempää punkkareita kuin diinareitakaan.

B-puolen "Mönkiäislaulu" on yhtyeen perustajakaksikon Pate Mustajärven ja Ilpo Ainialan yhdessä sanoittama ja Ainialan säveltämä. Kappaleesta on tullut aikojen saatossa eräänlainen klassikko Popedalle, vaikkei se olekaan varsinainen hitti. Rumpali Kai Holm hoisi kuplinta-efektin puhaltamalla pillillä piimälasiin.

Alun perin ensimmäiseksi singleksi kaavailtiin "Kormus" -kappaletta, joka on mukana yhtyeen debyyttialbumilla Popeda. Helenius piti Mustajärven sanoitusta kuitenkin liian vakavana, ja ajatuksesta luovuttiin. Mustajärvi muistelee Popedasta kertovassa Ilikeesti kiitää -kirjassa, että "Kormuksen" pohjat olisi joka tapauksessa äänitetty samalla reissulla. Single äänitettiin Lahden Microvox-studiossa.

Kappaleet muokkaa

A-puoli

  1. Hei mies (säv. ja san. Ilari Ainiala)

B-puoli

  1. Mönkiäislaulu (säv. I. Ainiala, san. I. Ainiala & Pauli Mustajärvi)

Kokoonpano muokkaa

Tuotanto

Lähteet muokkaa

Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.