Hanna Grobler

suomalainen korkeushyppääjä ja viittomakielen tulkki
(Ohjattu sivulta Hanna Mikkonen)

Hanna Emilia Grobler (o.s. Mikkonen, s. 15. tammikuuta 1981 Ruovesi) on suomalainen entinen korkeushyppääjä, jolla on lajissaan eniten Suomen mestaruuksia miehetkin mukaan lukien. Hän on voittanut SM-kultaa yhdeksän kertaa: vuosina 2000, 2001, 2002 ja 2003 sekä 2005, 2006, 2007, 2008 ja 2009. SM-hopeaa hän on saanut 2010 ja pronssia 1998. Sisäratojen Suomen-mestaruuden hän on voittanut 1999, 2003 ja 2004, ollut toinen 1998 sekä kolmas 2000 ja 2002. Tampereen eliittikisoissa 12. kesäkuuta 2005 Hanna Mikkonen paransi sentillä lähes 22 vuotta vanhaa Minna Vehmaston Suomen ennätystä hyppäämällä 192 cm.[1]

Grobler karsiutui Berliinin MM-kilpailuissa 2009 loppukilpailusta. Hän on edustanut Suomea aikuisten maaotteluissa vuodesta 1997 ja voittanut maaottelun korkeushyppykilpailun Helsingissä 2003 sekä Tallinnan hallimaaottelussa 1999.

Hanna Grobler on 171 senttimetriä pitkä ja painaa 56 kilogrammaa. Hän edusti aktiiviurallaan Ruoveden Pirkkoja. Hänen valmentajanaan toimi oma isä Ilpo Mikkonen. Aikaisemmin häntä valmensi myös Matti Mettala.

Hanna Mikkonen on valmistunut viittomakielen tulkiksi.[2] Hän avioitui vuonna 2008 eteläafrikkalaisen keihäänheittäjän Gerbrand Groblerin kanssa.[2]

Mikkonen lopetti aktiiviuransa vuoteen 2010.

Lähteet

muokkaa
  • Hanna Grobler Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).

Viitteet

muokkaa
  1. Mikkonen korkeudessa SE-tulokseen 12.6.2005. MTV3. Viitattu 6.7.2008.
  2. a b MTV Sport: Korkeushyppääjä Grobler tähyää kv. kentille mtv.fi. 12.5.2008. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 10.6.2014.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.