Avaa päävalikko

Hanna-Marilla Zidan

suomalainen poliitikko

Hanna-Marilla Zidan (s. 17. joulukuuta 1989[1] Riihimäki) on suomalainen poliitikko. Hänet valittiin toukokuussa 2017 Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi. Tätä ennen hän oli toiminut järjestön kansainvälisten asioiden jaoston puheenjohtajana sekä vuonna 2015 Pohjoismaiden Vasemmistonuorten (Socialistisk Ungdom i Norden, SUN) puheenjohtajana.[1][2][3]

Vasemmistonuoret on saanut Zidanin puheenjohtajakaudella julkisuutta muun muassa vuoden 2017 Yläluokkasafari-tempauksen ja vuoden 2018 Ilmianna pomosi -kampanjan myötä.[1] Kesäkuussa 2018 Zidan pani Vihreiden nuorten puheenjohtajan Iiris Suomelan kanssa vireille Suostumus 2018 -kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on muuttaa raiskauksen määritelmä Suomen laissa suostumusperusteiseksi. Aloite ylitti 50 000 kannatusilmoituksen rajan saman vuoden marraskuussa.[4][5]

Zidan syntyi suomalais-palestiinalaiseen perheeseen. Hänen vanhempansa tapasivat toisensa Unkarissa.[2] Hänen äidinpuoleinen isoisänsä oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja ja poliitikko Aarno Aitamurto.[6]

LähteetMuokkaa