Haminan mursu

mursu, joka rantautui Haminaan heinäkuussa 2022

Haminan mursu eli Stena oli Itämerellä kesällä 2022 harhaillut mursu, joka rantautui Haminaan ja Kotkaan heinäkuussa 2022 ja jonka liikkeitä seurattiin Suomen mediassa tarkkaan.[1][2]

Haminan mursu konservoituna Luonnontieteellisessä keskusmuseossa.

Mursu herätti Suomessa huomiota ja huolta, koska se ei kuulu Suomen kotoperäiseen eläimistöön. Se on arktinen vesieläin, jonka luontaiseen elinympäristöön kuuluvat Pohjoinen jäämeri sekä Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosat.[3] Mursu voi kuitenkin eksyä esimerkiksi tavoitellessaan kalasaalista, ja lämpimiin vesiin harhautuneen mursun on vaikea selviytyä pitkään hengissä. Esimerkiksi kapeat Tanskan salmet ohittava mursu ei välttämättä enää löydä pois Itämereltä,[4] jossa ei ole sille luontaista ravintoa.[5]

Rantauduttuaan mursun todettiin olevan nälkiintynyt ja sitä yritettiin pelastaa, mutta se menehtyi 19. heinäkuuta 2022.[6] Reilua viikkoa myöhemmin sille järjestettiin muistotilaisuus Kotkan meripäivillä.[7]

Tapahtumien kulku muokkaa

Havainnot muokkaa

Kesän 2022 mittaan Itämerellä oli tehty useita havaintoja mursuyksilöstä, jonka vaeltamista oli seurattu Norjanmereltä Tanskan salmien kautta Itämerelle ja lopulta Suomenlahdelle. Naaraspuolinen mursu tunnettiin suomalaisissa tiedotusvälineissä useimmiten Haminan tai Kymenlaakson mursuna, ja kansainvälisissä yhteyksissä siitä käytettiin ainakin nimiä Sten, Stena ja Luffe.[2][8]

Rantautuminen muokkaa

Mursu rantautui Suomeen ensin 15. heinäkuuta Haminassa. Virka-apuun pyydettiin Korkeasaaren eläintarhan eläinlääkäri, mutta mursu sukelsi takaisin mereen ennen kuin tämä ennätti paikalle.[9][10]

Mursu rantautui 19. heinäkuuta Kotkassa, jolloin Korkeasaaren eläinlääkäri pääsi tarkastamaan sen kunnon.[11] Tarkastuksessa kävi ilmi, että mursu oli nälkiintynyt. Tilannetta olivat arvioimassa myös paikalliset virkaeläinlääkärit.[12] Lisäksi ely-keskus, aluehallintovirasto, maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö antoivat konsultaatiota mursun mahdollisesta luontoon palauttamisesta, mikäli mursu otettaisiin väliaikaisesti hoitoon.[13] Konsultaatiota saatiin myös kansainvälisesti.[14][10] Media seurasi tilannetta kuvaamalla paikalta suoria lähetyksiä verkkoon. Eläin nukutettiin ja nostettiin pressun avulla kuljetuslaatikkoon, ja sitä alettiin kuljettaa kuorma-autolla hoitoon Helsinkiin Korkeasaaren Villieläinsairaalaan.[15] Kuljetuksen aikana mursu kuitenkin kuoli.[6][10]

Ruumiinavaus muokkaa

Ruokaviraston heti heinäkuussa tekemän ruumiinavauksen perusteella mursun pääteltiin kuolleen nälkään. Sen rasvakerros oli olematon ja mahalaukku tyhjä. Mursu painoi alle 600 kiloa, kun täysi-ikäinen naarasmursu painaa keskimäärin tuhat kiloa. Mursu syö tavallisesti esimerkiksi tuhansia simpukoita päivässä, eikä se todennäköisesti löytänyt sopivaa ravintoa Itämerestä.[16]

Lopullisessa raportissaan 9. marraskuuta 2022 Ruokavirasto totesi, että mursu kuoli todennäköisesti nääntymisen, heikon yleiskunnon ja stressin laukaisemaan sydämen rytmihäiriöperäiseen äkilliseen toiminnanvajaukseen ja siitä seuranneeseen sydänpysähdykseen. Mursun nukutukseen käytettyjen lääkeaineiden vaikutusta sydämen toiminnanvajauksen kehittymiseen ei voitu todistaa eikä liioin poissulkea. Mursu oli kuollessaan hyvin laiha ja se kärsi muun muassa mahahaavoista ja tulehduksista.[17]

Mursun perimästä määritetty mitokondrio-DNA paljasti, että mursun alkuperä on Euroopan arktisilla alueilla. Määritys tehtiin Luonnontieteellisessä keskusmuseossa (Luomus).[18] Tutkimusten jälkeen kaikki mursun osat – paitsi nahka ja luut – toimitettiin Kankaanpäähän Honkajoki Oy:n hävitettäväksi.[19] Lisäksi mursun kudosta ja DNA:ta on tallennettu Luomuksen genominäytekokoelmaan.[20]

Konservointi muokkaa

597-kiloiselta ja 328-senttiseltä mursulta nyljettiin nahka heinä-elokuussa 2022 ja sitä alettiin työstämään yleisönäyttelyyn.[19][21][20]

Helsingissä Ruokaviraston obduktiosalissa Luonnontieteellisen keskusmuseon ylikonservaattori, konservaattori ja konservaattorioppilas poistivat mursulta nahan ennen kuin eläinlääkärit ryhtyivät selvittämään eläimen kuolinsyytä. Nahka kuljetettiin saavissa Luonnontieteelliseen keskusmuseoon. Nahasta poistettiin liha ja rasva. Jotta nahka ei pilaantuisi, se suolattiin, mikä tappoi siitä bakteerit. Nahka liotettiin parkitsemisnesteessä – veden, muurahaishapon ja suolan seoksessa.[22] Kolmen sentin paksuinen, 120-kiloinen nahka ohennettiin puukolla, kuorimaraudalla ja nahanohennuskoneella muutaman millin paksuuteen ja 40 kilon painoon, minkä jälkeen se pakastettiin.[22][23] Luut liotettiin entsyymikylvyssä.[22] Myöhemmin niistä kootaan mursun luuranko esille näyttelyyn.[19] Mursun ruho poltettiin bioenergiaksi ja mursulle veistettiin uusi vartalo uretaanilevyistä. Nahka liimattiin uretaaniveistoksen päälle. Pääkallon ympärille muotoiltiin savesta muotti ja muottiin valettiin uretaanivaahdosta uusi pää. Hampaista otettiin muotti, jonka avulla valettiin tekohampaat epoksihartsista.[22] Lasiset silmät teetettiin saksalaisella silmätehtaalla.[22][21] Mursun 436 viiksikarvaa kiinnitettiin yksitellen takaisin paikoilleen. Pinta maalattiin kynäruiskulla ja pensseleillä. Sitten mursu kiinnitettiin museon eteishallin seinään.[22]

Mursu tuli yleisön nähtäville Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yleisönäyttelyyn, museon ala-aulaan, 19. syyskuuta 2023 alkaen.[23]

Huomionosoitukset muokkaa

Sanoittaja-muusikko Ilkka Vainio teki Haminan mursulle kappaleen, jonka ensiesitys tapahtui 30. heinäkuuta 2022 Kotkan meripäivillä museolaiva S/S Hyökyn luona pidetyssä muistotilaisuudessa. Kappaleen sävelmä perustuu hänen isänsä Juha Vainion kappaleeseen ”Vanhojapoikia viiksekkäitä”.[24] Haminassa Mursulle myös tehtiin muistomerkki Tervasaareen.[25] Jokin määrä turisteja on vieraillut Kotkan Tavastilassa kuvatakseen mursun viimeisiä leposijoja. Hamina Tattoossa myytiin Mursu-rintamerkkejä.[26] Haminan lähellä sijaitseva panimo julkaisi mursun kunniaksi mursuoluen.[27]

Lähteet muokkaa

  1. Karppi, Tiina; Pesu, Ilona: Haminan mursu kuoli todennäköisesti nälkään, paljastaa ruumiinavaus Yle Uutiset. 21.7.2022. Viitattu 22.7.2022.
  2. a b Pyhtilä, Lasse: Jättäkää mursu rauhaan, sanoo norjalaistutkija Helsingin Sanomat. 15.7.2022. Viitattu 22.7.2022.
  3. Lowry, L.: Odobenus rosmarus (Walrus) IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.7.2022. (englanniksi)
  4. Korkeasaari valmis mursun tuloon – dramaattiset vaiheet: eläinlääkärit tekivät U-käännöksen Iltalehti. 15.7.2022. Viitattu 21.7.2022.
  5. Missä kunnossa Haminan mursu on? Asiantuntija arvioi selviytymismahdollisuuksia Ilta-Sanomat. 15.7.2022. Viitattu 21.7.2022.
  6. a b Nukutettu mursu kuoli matkalla Korkeasaareen Ilta-Sanomat. 20.7.2022. Viitattu 20.7.2022.
  7. Mursulle järjestetään tänään muistotilaisuus Kotkan meripäivillä Yle Uutiset. 30.7.2022. Viitattu 30.7.2022.
  8. Norjalaistutkija arvioi: Tällaiset mahdollisuudet Kymenlaakson mursulla on selvitä hengissä Iltalehti. 17.7.2022. Viitattu 19.7.2022.
  9. Pitkänen, Linnea; Näveri, Anna: Mursu "nukkuu ja kuorsaa" rannalla Haminassa Yle Uutiset. 15.7.2022. Viitattu 15.7.2022.
  10. a b c Mursun voimat ehtyivät matkalla Kotkasta Helsinkiin Korkeasaari. 20.7.2022. Viitattu 29.4.2023.
  11. Mursu asettui kotkalaismiehen etupihalle Ilta-Sanomat. 19.7.2022. Viitattu 19.7.2022.
  12. Mursua auttaneiden niskaan sataa rajuja syytöksiä – neljä eläinlääkäriä julkaisi tiedotteen tapahtumista ennen mursun kuolemaa Yle Uutiset. 21.7.2022. Viitattu 8.1.2024.
  13. Lotta Kivalo: Mursun voimat ehtyivät matkalla Kotkasta Helsinkiin Korkeasaari. 20.7.2022. Viitattu 8.1.2024.
  14. Mursun kuntoa selvitetään Kotkassa Korkeasaari. 19.7.2022. Viitattu 29.4.2023.
  15. Nukutettu mursu lähti kohti Korkeasaarta Ilta-Sanomat. 19.7.2022. Viitattu 19.7.2022.
  16. Ruumiinavaus valmistui: Mursu kuoli nälkään Ilta-Sanomat. 21.7.2022. Viitattu 21.7.2022.
  17. Mursun tutkimukset valmistuneet Ruokavirasto. Viitattu 9.11.2022.
  18. Mursun tutkimukset valmistuneet luomus.fi. Viitattu 29.4.2023.
  19. a b c Muistatko vielä Haminan mursun? Täällä se on nyt iltalehti.fi. Viitattu 29.4.2023.
  20. a b Haminan mursu päätyy Luonnontieteelliseen keskusmuseoon luomus.fi. Viitattu 29.4.2023.
  21. a b Jari Pietiläinen: Haminan mursulla on pian pää täynnä – Näin yleisö pääsee sen näkemään Länsiväylä. 15.11.2022. Viitattu 29.4.2023.
  22. a b c d e f Valtanen, Milka: Julkinen eläin. Suomen Kuvalehti, 15.9.2023, s. 1, 28–35. Otavamedia Oy. Artikkelin verkkoversio.
  23. a b Haminan mursu tulee yleisön nähtäville ensi viikolla Yle Uutiset. 11.9.2023. Viitattu 15.9.2023.
  24. Ilkka Vainio teki mursulle muistokappaleen: ”Mattoteline mainittu” Iltalehti. 30.7.2022. Viitattu 30.7.2022.
  25. Suomeen eksyneellä mursulla on nyt oma muistomerkki Yle Uutiset. 12.8.2022. Viitattu 14.8.2022.
  26. Naapurusto kypsyi turisteihin, jotka saapuvat kuvaamaan mursun viimeisiä leposijoja Yle Uutiset. 1.8.2022. Viitattu 1.8.2022.
  27. Haminan mursulle oma olut iltalehti.fi. Viitattu 14.8.2022.