Wikipedia

Halkivahankivi

siitolohkare Satakunnassa

Halkivahankivi on Satakunnassa sijaitseva vanha Huittisten, Kokemäen ja Köyliön (nyk. Säkylä) pitäjien rajakivi, joka mainitaan asiakirjoissa ensimmäinen kerran vuonna 1486.[1] Se sijaitsee Valtatie 12:n varrella noin viisi kilometriä Valtatie 2:n risteyksestä Rauman suuntaan. Halkivahankiven kohdalla on maantien levähdysalue ja Huittisten opaskartta.[2]

Halkivahankivi vuonna 2019
Kiveen kiinnitettu pronssinen muistolaatta.
Halkivahankiven vieressä on opastaulu (vuosi 2022).

Yleistä muokkaa

Halkivahankivi on kahtia haljennut siirtolohkare, joka sijaitsee keskellä Kokemäen, Huittisten ja Köyliön väliin jäänyttä lähes asumatonta 100 neliökilometrin suuruista suo- ja metsäaluetta. Kunkin pitäjän kirkolle matkaa noin 10 kilometriä.[3] Asiakirjoissa se tunnetaan muun muassa Köyliön Halkivahana,[4] ja vuodelta 1801 peräsn olevassa isojakokartassa sitä käytetään ruotsinkielistä nimitystä Hallki Waha Rå.[2] Perimätiedon mukaan sen pinnassa on kaiverruksia, mutta sammaloituneen kiven pintaa ei ole tutkittu.[4] Halkivahankiveen on vuonna 1976 kiinnitetty pronssinen muistolaatta, jossa on teksti:

»Tämä Halkivahan kivi on mainittu mm. vuosina 1486, 1510, 1665, 1786 Kokemäen, Köyliön ja Huittisten rajana. ”-Joka vanhastaan Jumalan ja koko maailman edessä on ollut heidän oikeana rajanaan aina siitä asti kuin nämä pitäjät on ensinnä asutettu.”»

Nimen keskimmäinen osa "vaha" tarkoittaa lounaismurteissa suurta kiveä tai lohkaretta, jollaisia on perinteisesti valittu pysyviksi rajamerkeiksi.[5] Eri puolilta Lounais-Suomea tunnetaan useita samannimisiä kiviä, jotka ovat yleensä kahteen osaan haljenneita rajakiviä. Halkeamisen on väitetty aiheutuneen rajankäyntien yhteydessä kivien päällä poltetuista kokoista, joiden synnyttämät lämpötilanvaihtelut olisivat rapauttaneet kivet ja lopulta halkaisseet ne.[4]

Pitäjänrajojen kulku muokkaa

Kokemäen ja Köyliön välinen raja vahvistettiin enimmäisen kerran vuonna 1429, mutta Halkivahankivi mainitaan ensimmäisen kerran vasta 1486. Noin 30 kilometrin pituinen raja alkoi Ulvilan, Kokemäen ja Köyliön yhteisestä rajapisteestä, joka oli nykyisen Harjavallan alueella Kaunismäen ja Kuumoonmäen tuntumassa sijaitseva lähde. Sieltä raja kulki Hiirijärvellä sijaitsevan Lallin itkukiven kautta Harjavallasta tulleen Huovintien sekä Harolan ja Järilän välisen maantien risteykseen. Raja jatkoi edelleen Lallin asumuksen kautta Ilmiinjärven tuntumassa Kokemäen ja Köyliön välisen maantien varrella sijainneeseen Kiviriutta-nimiseen kiviröykkiöön, ja sieltä Kööpelinvuoren kautta Halkivahankiveen. Rajan kulusta riideltiin 1500-luvulta lähtien useita kertoja, mutta Kaunislähteen, Kiviriutan ja Halkivahankiven sijainti oli aina kiistaton. Nykyiset kuntarajat noudattavat edelleen pääosin samaa reittiä.[6]

Kokemäen ja Huittisten välinen raja kulki Halkivahankiveltä Ronkansuon, Kiettareenluodon, Kyttälän ja Ahvenuksen kautta Kulkkilaan, jossa sen viimeinen rajamerkki oli Sääksjärvessä Tiirikka-nimisessä luodossa.[6] Köyliön ja Huittisten raja puolestaan kulki Halkivahankiveltä etelään Yläneen Virttaankankaalle.

Muita samannimisiä kiviä muokkaa

Vanhassa Huittisten pitäjässä oli myös toinen Halkivahankivi-niminen siirtolohkare, joka sijaitsee nykyisten Urjalan, Punkalaitumen ja Vesilahden kuntien rajalla Halkivahan kylässä. Se oli Satakunnan ja Hämeen maakuntien rajamerkkinä jo 1300-luvulla sekä myöhemmin Urjalan, Punkalaitumen ja Tyrvään pitäjien rajapisteenä.[5] [7] Samannimisiä kiviä on myös muualla Lounais-Suomessa, kuten esimerkiksi Vihdin Ruskelassa sijaitseva Halkeevahankivi.[8]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Huittinen Halkivahankivi Kulttuuriympäristön palveluikkuna. 29.12.2008. Museovirasto. Viitattu 11.11.2012.
  2. ↑ a b Vasko, Tiina: Köyliön Korpilevonmäen tuulivoimapuiston arkeologinen inventointi 2015 (PDF) 23.10.2015. Ahlman Group Oy. Viitattu 22.4.2019.
  3. ↑ Perttunen, Mikko: Susirajalla joutuu helposti hukkaan 16.3.2018. Lauttakylä. Arkistoitu 22.4.2019. Viitattu 22.4.2019.
  4. ↑ a b c Uusi-Seppä, Niina (toim.): Satakunnan kulttuuriympäristöt : eilen, tänään, huomenna, s. 225. Pori: Satakunnan Museo, 2012. ISBN 978-952-67018-9-9. Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ a b Mitä on nimen Halkivaha taustalla? Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 22.4.2019.
  6. ↑ a b Salminen, Tapio: Joki ja sen väki : Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle, s. 308–311, 374, 380. Kokemäki: Kokemäen ja Harjavallan kaupungit ja seurakunnat, 2007. ISBN 978-952-99941-1-3.
  7. ↑ Viikki, Raimo: Suur-Huittisten historia II : Punkalaitumen eroamisesta kunnallisen itsehallinnon alkuun n. 1639–1860, s. 12. Huittinen: Huittisten, Kauvatsan, Keikyän, Kokemäen ja Vampulan kunnat, 1973. ISBN 951-99019-2-2. Teoksen verkkoversio (PDF).
  8. ↑ Vilppula, Matti: Rajanimet ja Vihti Rajariidat-seminaari Olkkalan kartanossa. 20.4.2007. Vihdin kunta. Viitattu 11.11.2012.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Halkivahankivi&oldid=20841670”