Glitter (kimalle)

askartelu- ja esteettinen elementti

Glitter muodostuu pienistä, heijastavista hiukkasista, joiden muodot ja värit vaihtelevat. Glitteriä vastaavia, kooltaan hieman suurempia tuotteita ovat konfetit ja paljetit. Yleensä glitter on muovista ja alumiinista tehtyä, valoa heijastavaa hilettä, joka on joko irtonaista tai alustastaan helposti irtoavaa.[1]

Englanninkielinen sana "glitter" tulee keski-englanninkielisestä sanasta gliteren, joka taas pohjautuu mahdollisesti muinaisnorjalaiseen sanaan glitra. [2]

Historia muokkaa

 
Kiillekiven kiiltoa

Esihistoriallisista ajoista lähtien glitteriä on valmistettu monista erilaisista materiaaleista, esimerkiksi kivistä (malakiitti ja kiille [3]), hyönteisistä [4] ja lasista [5]. Fortune-lehden mukaan ihmisten viehtymys valoa heijastaviin esineisiin on geneettistä, sillä juomavettä löydettiin heijastusten avulla.[6] Killekivestä tehtyjä hiukkasia käytettiin jo 30 000 vuotta sitten luolamaalausten koristelussa. [3] Esihistoriallisten ihmisten uskotaan käyttäneen myös kosmetiikkaa [7], jota valmistettiin jauhemaisesta hematiitista, kimaltelevasta mineraalista. [8]

8000 vuotta sitten Amerikan mantereilla ihmiset käyttivät jauhettua galenaa, (eräs lyijyn muoto) valmistaakseen kimaltelevaa harmaavalkoista maalia, jolla maalattiin koriste-esineitä. [9] Galenaa kerättiin ja avolouhittiin Ylä-Mississipin laakson alueella, jossa Cahokia-alkuperäiskansa käytti sitä alueellisen kaupankäynnin välineenä, sekä raaka-aineena että helmiksi tai muiksi esineiksi muotoiltuna.

Muinaiset egyptiläiset tuottivat 40 000 eKr. - 200 eKr. kimaltelevia aineita murskatuista kovakuoriaisista [10] sekä hienoksi jauhettuja vihreitä malakiittikiteitä. Tutkijoiden mukaan maya-temppelit maalattiin toisinaan kiillepölystä tehdyllä punaisella, vihreällä ja harmaalla kimallemaalilla. [11]

Ennen nykyaikaisia glitterkankaita kimallusta saatiin ompelemalla tai kutomalla paljetteja kankaaseen.

Nykyistä muoviglitteriä alkoi valmistaa ensimmäisenä amerikkalainen Henry Ruschmann, joka leikkasi mylar-muovilevyä glitteriksi vuonna 1934. [3] Toisen maailmansodan aikana lasista valmistetun glitterin saatavuus heikkeni, ja Ruschmann alkoi valmistaa korvaavaa tuotetta ylijäämämuovista, joka jauhettiin glitteriksi.[12] Hänen Bernardsvilleen New Jerseyhin perustamansa yritys Meadowbrook Inventions valmistaa yhä glitteriä. [13] Ruschmann haki patenttia keksinnölleen vuosikymmeniä myöhemmin.[14]

Nykyään glitter-lajikkeita lasketaan olevan yli 20 000. Niitä valmistetaan eri värisinä, kokoisina ja myös eri materiaaleista.[15] Tutkijat ovat toivoneet muoviglitterin kieltämistä.[16][17]

Vuonna 2010 alettiin kehittää biohajoavaa glitteriä. Vuonna 2019 sitä oli tarjolla noin 20 sävyssä, kun taas muovisia glittereitä sai minkä tahansa värisenä.[18]

Vuonna 2017 National Geographic kertoi, että 19 brittipäiväkotia oli lakannut käyttämästä glitteriä askartelussa.[19]

Lokakuussa 2020 brittiläiset vähittäiskauppaketjut Morrisons, Waitrose ja John Lewis kertoivat, etteivät ne aio käyttää glitteriä omien tuotemerkkiensä jouluvalikoimassa, esimerkiksi joulukorteissa, lahjapakkauksissa ja kransseissa.[20]

Valmistus muokkaa

 
Ympyränmuotoista glitteriä

Nykyään glitter-lajikkeita lasketaan olevan yli 20 000, niitä valmistetaan eri värisinä, kokoisina ja myös eri materiaaleista. [15] Glitterien sivujen koko vaihtelee 0,05 millistä 6,35 milliin.[21]

Muoviglitterit muokkaa

Yleensä glitter valmistetaan muovista.[16] Muoviglitteriä valmistetaan monikerroksisista levyistä, jotka on tehty muovista, väriaineista ja jostain heijastavasta materiaalista, kuten alumiinista, titaanidioksidista, rautaoksidista ja vismuttioksikloridista . Levyistä leikataan pieniä partikkeleja, jotka voivat olla muodoltaan esimerkiksi neliöitä, kolmioita, suorakulmioita ja kuusikulmioita.

Muovittomat glitterit muokkaa

Muovitonta glitteriä voidaan valmistaa esimerkiksi synteettisestä kiilteestä tai eukalyptuspuun selluloosasta[18]. Biohajoavia glittereita myyvät esimerkiksi Asos, Glitternisti ja Lush. Ekoglitter hajoaa luonnossa vain 90-prosenttisesti, sillä siihen lisätään kiilto alumiinipinnoitteella. Alumiinia esiintyy myös luonnollisena maaperässä.[18]

Arabikumista valmistettua glitteriä voi myös syödä. [22]

Käyttötapoja muokkaa

Kosmetiikka muokkaa

 
Glitteriä luomivärissä

Kosmetiikassa glitteriä käytetään esimerkiksi kasvoissa ja kynsissä. Sitä on lähes kaikessa meikissä huulipunista aurinkopuutereihin[18] ja suihkugeeleihin[1]. Brittiläisen Mintelin tutkimuksen mukaan 4,1% vuonna 2018 julkaistusta kosmetiikasta sisälsi kimallusta.[18] Glitteriä käytetään erilaisissa alakulttuureissa.[23] [24] Glam-rokkarit, kuten David Bowie, Gary Glitter ja Iggy Pop, hämärsivät glitterin avulla sukupuolten rajoja [25] ja kynsitaiteilijat ja meikkitaiteilijat venyttävät glitterin avulla kauneusstandardeja. Kimalle liitetään yleensä yöelämään eikä työelämään. [23]

Kosmetiikassa glitter on kooltaan noin 0,15 millimetrin kokoisia palasia.[18]

Koristelu muokkaa

Lisäksi sitä käytetään yleisesti esineissä, asusteissa ja tekstiilituotteissa. Koristehilettä käytetään myös onnittelu- ja joulukorteissa, kukissa, askartelutarvikkeissa, maaleissa ja musteissa.[17] Glitter-pinnoitteita tai pintakäsittelyjä käytetään usein uistimissa kiinnittämään saaliskalojen huomio. [26]

Muita käyttötapoja muokkaa

 
"Glitter-pommi" kirjekuoressa

Glitteriä on käytetty mielenosoituksissa, joissa aktivistit ovat heittäneet ihmisten päälle kimallusta.[27] Glitter-pommitusta on käytetty esimerksi vastustamaan samaa sukupuolta olevien avioliittoja. [28]

Glitteriä voidaan hyödyntää myös rikosten tutkinnassa. Pienet, kirkkaanväriset hiukkaset tarttuvat usein vaatteisiin, ihoon ja huonekaluihin, ja niitä voi olla vaikea poistaa. Glitterhiukkaset siirtyvät helposti ilman kautta tai kosketuksella ruumiiseen tai uhrin vaatteisiin epäillyn sitä huomaamatta. Koska glittertuotteita on olemassa kymmeniä tuhansia, rikospaikalta löydetyt glitterhiukkasten avulla voidaan joskus todistaa, onko epäilty ollut rikospaikalla.[29]

Ympäristövaikutus muokkaa

Katso myös: Mikromuovi

Koska glitter on kooltaan niin pientä, sitä kierrätetään harvoin muovien mukana.[16] Massey-yliopiston ympäristöantropologi Trisia Farrelly on vaatinut polyeteenitereftalaatista (PETE) ja alumiinista valmistettujen glittereiden kieltämistä, koska se on mikromuovia, kemikaalia, joka häiritsee eliöiden hormonitoimintaa. [16] Muoviglitterin biologisen hajoamisen on arvioitu kestävän tuhansia vuosia.[18] Kun muovista glitteriä päätyy vesistöihin kalat ja muut merenelävät sekoittavat sen planktoniin. Glitter tuhoaa niiden maksan ja vaikuttaa niiden käyttäytymiseen. Kalojen kautta mikromuovi päätyy myös ihmisten lautasille.[18] Plymouthin yliopiston professori Richard Thompson havaitsi vuonna 2012, että joka kolmas Isossa Britanniassa pyydystetty kala oli syönyt mikromuovia.[1] Pieniä muovinpaloja voi päätyä myös lintujen ruuansulatukseen.[20]

Esimerkiksi kymmenet brittiläiset musiikkifestivaalit ovat luvanneet kieltää kertakäyttöiset muovit, mukaan lukien muoviglitterit, vuoteen 2021 mennessä.[30]

Lokakuussa 2020 The Guardian kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan myös biohajoavaksi luokiteltu glitter on ympäristölle haitallista.[20]

EU-lainsäädäntö muokkaa

Tiistaina 17. lokakuuta 2023 astui voimaan Euroopan unionin niin sanottu "glitter- ja mikromuovikielto" eli asetus (EU) 2023/2055) synteettisten polymeerimikrohiukkasten (mikromuovien) rajoituksen lisäämisestä REACH-asetuksen liitteeseen XVII. Asetus on osa EU:n vuonna 2018 hyväksymää Euroopan laajuista muovistrategiaa. Se tulee voimaan asteittain tuoteryhmä kerrallaan ja koskee glitterin osalta muun muassa irtokimalteita sekä kosmetiikassa käytettäviä mikrohelmiä. Osan näistä myynti tullaan kieltämään EU:n alueella ja osaa koskien valmistajilta tullaan vaatimaan "Tämä tuote sisältää mikromuoveja"-mainintaa pakkauksessa.[31] EU:n tarkoitus ei kuitenkaan ole kieltää kaikkea glitteriä, vaan biohajoavasta luonnonmateriaalista valmistettujen glittertuotteiden myynti tulee olemaan sallittua myös kiellon jälkeen.[32] Myyntikielto koskee myös ainoastaan 17. lokakuuta 2023 jälkeen unionin alueelle tuotuja tuotteita.[33]

Lähteet muokkaa

  1. a b c "Glitteri pitäisi kieltää"– askartelun ja kosmetiikan säihkeestä tulee helposti vesistöjä saastuttavaa mikromuovia Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 28.12.2020.
  2. Definition of GLITTER www.merriam-webster.com. Viitattu March 30, 2017. en
  3. a b c Mangum, Aja: Glitter: A Brief History Oct 7, 2007. New York Magazine. Viitattu October 12, 2013.
  4. Beauty, Hairstyles and Cosmetics in Ancient Egypt Facts and Details. Viitattu November 12, 2012.
  5. Blumenthall. "Restoring The Glitter And Sheen Of Jewelry", March 3, 1988. 
  6. Scientists Make the Case For Banning Glitter Fortune. Viitattu 28.12.2020. (englanniksi)
  7. Neanderthal 'make-up' containers discovered BBC News. January 9, 2010. Viitattu September 22, 2013.
  8. The History of Glitter Auntie Illumi. Arkistoitu December 5, 2012. Viitattu November 12, 2012.
  9. Gibbon: Archaeology of Prehistoric Native America: An Encyclopedia, s. 310. Routledge, August 1, 1998. ISBN 978-0815307259. Teoksen verkkoversio.
  10. Sharma, Ruchira. "Where did glitter come from?", November 17, 2017. Luettu October 21, 2018. 
  11. Hansford: Ancient Maya Used "Glitter" Paint to Make Temple Gleam February 7, 2008. National Geographic. Arkistoitu 6.6.2013. Viitattu December 12, 2013.
  12. All That Glitters: The History of Shiny Things Etsy.com. Viitattu November 12, 2012.
  13. Company Information Meadowbrook Inventions, Inc.. Arkistoitu 27.9.2013. Viitattu November 12, 2012.
  14. Operating upon sheets of foil – US 3156283 A google.com.
  15. a b 90 Seconds with Meadowbrook Meadowbrook Inventions, Inc.. Arkistoitu January 2, 2013. Viitattu November 12, 2012.
  16. a b c d Gabbatiss. "Glitter should be banned over environmental impact, scientists warn", 16 November 2017. 
  17. a b Mikromuovia jo syntyessään - tutkijat haluaisivat kieltää glitterin Etelä-Suomen Sanomat. 25.12.2018. Viitattu 28.12.2020.
  18. a b c d e f g h Glitterin pimeä puoli: teinien suosikkimeikki tuhoaa ympäristön www.iltalehti.fi. Viitattu 28.12.2020.
  19. Käytätkö glitter-meikkejä? Et ehkä enää tämän jälkeen mtvuutiset.fi. 5.12.2017. Viitattu 28.12.2020.
  20. a b c Vähittäiskauppa | Brittiketjut eivät aio käyttää joulutuotteissaan glitteriä, ympäristölle haitallista mikromuovia halutaan vähentää Helsingin Sanomat. 16.10.2020. Viitattu 28.12.2020.
  21. Glitter and Sequins Sizing and Shaping Meadowbrook Inventions, Inc.. Arkistoitu 27.9.2013. Viitattu November 12, 2012.
  22. Weinberg, Caroline. "Should You Really Be Eating Edible Glitter?", 2018-02-14. 
  23. a b Michele: Producing women : the Internet, traditional femininity, queerness, and creativity. New York: {{{Julkaisija}}}. 889666420. ISBN 9781138776791.
  24. Fringe cultures by Gina Marchetti www.ejumpcut.org. Viitattu 28.12.2020.
  25. All music guide to rock : the definitive guide to rock, pop, and soul. San Francisco, CA: Backbeat Books, 2002. 49225452. ISBN 087930653X.
  26. Fishing lure – Patent US 2547240 A google.com.
  27. Vinciguerra, Thomas (August 27, 2011). Glittering Rage. The New York Times
  28. Moody, Chris. "'Glitter advocates' plot their next victim", June 20, 2011. Luettu October 7, 2011. 
  29. Blackledge: Glitter as Forensic Evidence 2007. National Forensic Science Technology Center. Viitattu November 12, 2012.
  30. Street. "61 UK festivals are banning glitter - make the switch to eco sparkle". Luettu October 23, 2018. 
  31. Synteettiset polymeerimikrohiukkaset eli mikromuovit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Viitattu 24.1.2024.
  32. EU:n glitterkielto astui voimaan – näitä suosikkituotteita se koskee Ilta-Sanomat. 19.10.2023. Viitattu 24.1.2024.
  33. Hyvästi irtoglitter ja urheilukenttien kumirouhe – EU aikoo kieltää uusien mikromuovia sisältävien tuotteiden myynnin Yle Uutiset. 26.9.2023. Viitattu 24.1.2024.

Aiheesta muualla muokkaa