Eva Marie Saint

yhdysvaltalainen näyttelijä

Eva Marie Saint (s. 4. heinäkuuta 1924 Newark, New Jersey, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka on näytellyt teatterissa, televisiossa ja elokuvissa. Hän aloitti uransa radiossa, mutta siirtyi 1950-luvulla television ja teatterin kautta myös elokuviin. Ensimmäisestä elokuvastaan Alaston satama hänet palkittiin Oscar-palkinnolla.

Eva Marie Saint
Eva Marie Saint Emmy-gaalassa vuonna 1990.
Eva Marie Saint Emmy-gaalassa vuonna 1990.
Henkilötiedot
Syntynyt4. heinäkuuta 1924 (ikä 100)
Newark, New Jersey, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Jeffrey Hayden (1951–2016)
Näyttelijä
Aktiivisena 1946–
Palkinnot

Parhaan naissivuosan Oscar
1954 Alaston satama

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas
Eva Marie Saint elokuvassa Vaarallinen romanssi (1959).

Nuoruus ja uran alkua

muokkaa

Eva Marie Saint syntyi vuonna 1924 New Jerseyn Newarkissa ja kasvoi New Yorkin osavaltion Delmarissa. Hänestä piti tulla opettaja, mutta ura näyttelijänä alkoi kiinnostaa, kun hän oli opiskelemassa Bowling Greenin osavaltionyliopistossa. Saint näytteli yliopistonäytelmissä ja suoritti alemman korkeakoulututkinnon 1946.[1][2]

Saint muutti valmistumisensa jälkeen New Yorkiin tehdäkseen uraa radiossa. Hän oli opiskeluaikana ollut jo kesätöissä NBC:n radiostudion oppaana. Hän oli mukana muun muassa saippuaoopperoissa, mainoksissa ja mallina, ja vuonna 1948 hän aloitti opinnot The Actors Studiossa.[1]

Saint alkoi vuodesta 1949 saada myös rooleja televisiosta ja näytteli muun muassa televisiosarjoissa Actors Studio ja Prudential Family Playhouse. Saint sai 1953 huomiota Horton Footen televisionäytelmästä The Trip to Bountiful. Hän palasi näytelmään samana vuonna, kun sitä esitettiin Broadwayllä.[2] Saint palkittiin siitä Drama Critics Awardilla.[3] Televisiosta hän sai vuonna 1954 Sylvania-palkinnon parhaana draamanäyttelijänä.[1]

Elokuviin

muokkaa

Saintin ensimmäinen elokuvarooli oli Alastomassa satamassa (1954) vastanäyttelijänään Marlon Brando. Elia Kazanin ohjaama elokuva oli varsin karski, mutta Saint toi siihen mukaan herkkyyttä.[1] Saintin suoritus palkittiin parhaan naissivuosan Oscarilla.[2]

Oscar-palkintoa seurasi kaksi Emmy-ehdokkuutta. Saint oli ehdolla vuonna 1955 Paddy Chayefskyn näytelmän The Middle of the Night televisioidusta esityksestä ja vuonna 1956 Thornton Wilderin musikaalin Our Town televisoinnista. Saintin seuraavia elokuvia olivat Punaiset pyjamat (1956) ja Kourallinen lunta (1957), josta hän oli ehdolla Golden Globeen.[2][4]

Saintin rooli Alfred Hitchcockin ohjaamassa Vaarallisessa romanssissa (1959) oli näyttelijällä epätyypillinen, sillä siinä hän näytteli viileä ja taitavaa vakoojaa, joka rakastuu Cary Grantin hahmoon.[2] Saint joutui femme fatale -rooliaan varten leikkaamaan pitkät vaaleat hiuksensa sekä madaltamaan ääntänsä.[5]

Saintin 1960-luvun keskeisimpiä elokuvia olivat Exodus (1960), Kuuma ranta (1965), kylmää sotaa käsitellyt komedia Venäläiset tulevat, venäläiset tulevat ja Grand Prix (1966). Saintin ura suuntautui 1960-luvun jälkeen teatterielokuvien sijaan televisioon.[2]

Saint näytteli Edith Wilsonia televisioelokuvassa The First Woman President (1974) ja sai vuosina 1977 ja 1978 Emmy-ehdokkuudet. Ensimmäinen tuli minisarjasta How The West Was Won ja toinen kaksiosaisesta sarjasta Taxi!!!. Saint näytteli minisarjassa Murha vai painajainen (1984) murhatun äitiä, ja hänellä oli toistuva rooli sarjassa Konnankoukkuja kahdelle (1985–1989), missä hän esitti Cybill Shepherdin hahmon äitiä. Viidennen Emmy-ehdokkuutensa ja ensimmäisen palkintonsa Saint sai minisarjasta Harkittu murha (1990).[2]

Saint teki vielä 2000-luvulla useamman elokuvan. Hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Unelma Afrikasta (2000), Because of Winn-Dixie (2005), Superman Returns (2006) ja Talvinen Tarina (2014). Hänellä oli myös äänirooli animaatiosarjassa The Legend of Korra (2012–2014).[2]

Saintillä on kaksi tähteä Hollywood Walk of Famellä, yksi elokuvista (6624 Hollywood Boulevard) ja toinen televisiosta (6730 Hollywood Boulevard).[6]

Yksityiselämä

muokkaa

Eva Marie Saint oli naimisissa Jeffrey Haydenin kanssa vuodesta 1951 lähtien aina Haydenin kuolemaan joulukuussa 2016 saakka. Heillä oli kaksi lasta.[7]

Valikoitu filmografia

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Saint, Eva Marie (1924—) Women in World History: A Biographical Encyclopedia. Encyclopedia.com. Viitattu 17.1.2024. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Pat Bauer: Eva Marie Saint Encyclopedia Britannica. 30.6.2023. Viitattu 17.1.2024. (englanniksi)
  3. Eva Marie Saint Broadway World. Wisdom Digital Media. Viitattu 17.1.2024. (englanniksi)
  4. Eva Marie Saint Emmys.com. Television Academy. Viitattu 17.1.2024. (englanniksi)
  5. Eliza Berman: Who Is Eva Marie Saint? Reintroducing the 1955 Oscar Winner Time. Time USA, LLC. Viitattu 17.1.2024. (englanniksi)
  6. Eva Marie Saint Hollywood Walk of Fame. Viitattu 17.1.2024. (englanniksi)
  7. Barnes, Mike: Jeffrey Hayden, TV Director and Husband of Eva Marie Saint, Dies at 90 The Hollywood Reporter. 3.1.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa