Ernst Carl Adolf von Willebrand
Ernst Carl Adolf von Willebrand (17. helmikuuta 1820 Pietari – 27. helmikuuta 1887 Kuusisto) oli Venäjän keisarillisessa armeijassa palvellut suomalainen kenraaliluutnantti ja vapaaherra.[1]
Von Willebrandin vanhemmat olivat Turun hovioikeuden presidentti, vapaaherra Adolf Fredrik von Willebrand ja kenraalimajuri August Fredrik Palmfeltin leski, vapaaherratar Wilhelmina Albertina von Willebrand. Hänen puolisonsa vuodesta 1844 oli Maria Amalia von Daehn.[1]
Ernst Carl Adolf von Willebrand tuli oppilaaksi Haminan kadettikouluun 1833 ja määrättiin sieltä 1841 valmistuttuaan vänrikkinä palvelukseen Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonaan. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 1842, vuosina 1842–1843 hänet oli komennettu palvelukseen Kaukoitään sotimaan sikäläisiä vuoristoheimoja vastaan. Von Willebrandt erosi sotapalveluksesta luutnanttina marraskuussa 1844, mutta palasi 1846 palvelukseen aliluutnanttina Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonaan, toimien samalla Suomen kenraalikuvernöörin nuorempana adjutanttina. Hänet ylennettiin luutnantiksi 1849 ja siirrettiin 1851 Henkivartioväen meriekipaasiin komennettuna Venäjän meriesikunnan esikuntapäällikön adjutantiksi. Kapteeniluutnantiksi von Willebrandt yleni 1853.[1]
Krimin sodan alussa 1854 von Willebrand komennettiin Venäjän armeijan ylipäällikön, amiraali, ruhtinas A.S. Menschikoffin adjutantiksi, mistä tehtävästä hänet siirrettiin seuraavana vuonna 12. jalkaväkidivisioonan komentajan kenraali Liprandin käyttöön. Sodassa osoittamansa urheuden johdosta von Willebrand korotettiin H.M. Keisarin sivusadjutantiksi, ylennettiin everstiksi ja siirrettiin Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonan upseeriluetteloihin marraskuussa 1854. Sodan lopulla marraskuussa 1855 hänet määrättiin Azovin jalkaväkirykmentin komentajaksi ja sodan jälkeen syyskuussa 1856 hänet siirrettiin Henkivartioväen Suomen tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi.[1]
Kenraalimajuriksi von Willebrand ylennettiin 1860 keisarin seurueessa. Vuonna 1861 hänet määrättiin Henkivartioväen Hatsinan jalkaväkirykmentin komentajaksi Inkerinmaalle ja siirrettiin sieltä 1863 Suomen sotaväen tarkastajaksi. Kenraaliluutnantiksi hän yleni 1867. Eron Suomen sotaväen tarkastajan tehtävästä hän sai marraskuussa 1868 ja eron sotapalveluksesta huhtikuussa 1871.[1]