Aleksandr Sergejevitš Menšikov

venäläinen amiraali, diplomaatti ja virkamies

Aleksandr Sergejevitš Menšikov (ven. Алекса́ндр Серге́евич Ме́ншиков, Suomessa myös Alexander Menschikoff; 26. elokuuta 17872. toukokuuta 1869 Pietari) oli venäläinen ruhtinas, joka toimi Suomen kenraalikuvernöörinä ja Venäjän meriministerinä.[1]

Aleksandr Sergejevitš Menšikov
Aleksandr Menšikov, Franz Krügerin maalaama muotokuva vuodelta 1851.
Aleksandr Menšikov, Franz Krügerin maalaama muotokuva vuodelta 1851.
Suomen kenraalikuvernööri
Edeltäjä Arseni Zakrevski
Seuraaja Alexander Amatus Thesleff (vt.)
Henkilötiedot
Syntynyt26. elokuuta 1787
Kuollut2. toukokuuta 1869 (81 vuotta)
Pietari, Venäjä
Tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Suku ja arvonimet

muokkaa

Menšikovin vanhemmat olivat ruhtinas Sergei Menšikov (1746–1815) ja ruhtinatar Jekaterina Nikolajevna Galitzina (1764–1832), jonka isoisä oli sotamarsalkka ruhtinas Mihail Golitsyn (1674–1730). Golitsyn oli ison vihan aikainen valloitetun Suomen käskynhaltija. Hän polveutui Valko-Venäjän ja Liettuan keskiaikaisista suuriruhtinaista sekä Käkisalmen (Korelan), Pähkinälinnan ja Staraja Ladogan ruhtinaasta Narimantasista (n. 1277–1348). Menšikovin toinen isoisoisä oli aatelisukunsa aloittanut Aleksandr Danilovitš Menšikov (1660/1663?–1729), joka oli Inkerinmaan ensimmäinen herttua ja Pietarin ensimmäinen kuvernööri.

Menšikov oli etnisesti lähinnä venäläinen ruhtinas, mutta tämän ruhtinaallinen arvonimi oli peräisin Saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta, Menšikovin isänisänisän vastaanottamana diplomaattisena kunniaosoituksena. Venäjän hallitsijat eivät vielä tuolloin myöntäneet uusia ruhtinaanarvoja. Menšikov naturalisoitiin myös Suomen aateliin eli hänet merkittiin kirjoille Suomen ritarihuoneeseen. Näin Menšikovin suvusta tuli Suomen aatelin ainoa ruhtinassuku.

Sotilasura

muokkaa

Menšikov aloitti sotilasuransa 1809 esikuntaupseerina. Vuonna 1815 hän pääsi keisari Aleksanteri I:n lähipiiriin ja seurasi häntä hänen kaikilla ulkomaanmatkoillaan. Vuonna 1817 ruhtinas Menšikovista tuli yleisesikunnan huollosta vastaava upseeri. Hänen sotilasuransa ei luultavasti ollut niinkään hänen lahjakkuutensa, kuin syntyperänsä ansiota. Aleksanteri I:n vanhetessa ja muuttuessa konservatiivisemmaksi, Menšikov menetti keisarin suosion ja siirrettiin 1823 diplomaattisiin tehtäviin ja 1824 eläkkeelle.

Nikolai I:n astuttua valtaistuimelle Menšikovin ura aukeni jälleen. Hänet nimitettiin 1827 laivaston pääesikunnan johtoon, amiraaliksi 1834 ja ministerineuvostoon. Hän toimi samalla Suomen kenraalikuvernöörinä (1831–1855) ja Venäjän valtakunnanneuvoston jäsenenä. Joitakin vuosia Menšikovin kenraalikuvernööriksi nimittämisen jälkeen hänet merkittiin Suomen aateliin, jolloin hänestä tuli myös Suomen suuriruhtinaskunnan alamainen. Hänelle lahjoitettiin samalla Anjalan sääntöperintötila. Hänen pääasiallinen toimensa oli kuitenkin laivastoministeriön valvonta.

Vuonna 1853 Nikolai I lähetti Menšikovin Konstantinopoliin. Hänet tunnettiin ylimielisenä ja näsäviisaana, joten hän oli varmaankin tarkoituksellinen valinta ärsyttämään turkkilaisia. Menšikov saapui Konstantinopoliin ja vieraili suurvisiirin luona, mutta ei saanut tavata ulkoministeriä. Huhtikuun lopussa Britannian ja Ranskan erimielisyydet Palestiinan pyhistä paikoista näyttivät ratkaistuilta. Venäjä jätti 5. toukokuuta 1853 Osmanien valtakunnalle Menšikovin noottina tunnetun nootin, joka oli ensimmäinen askel Krimin sotaan johtaneessa tapahtumasarjassa. Nootissa vaadittiin Venäjän keisarille kaikkien 14 miljoonan ortodoksikristityn suojeluoikeutta Osmanien valtakunnassa. Neuvoteltuaan Britannian ja Ranskan lähettiläiden kanssa sulttaani hylkäsi vaatimuksen ja Menšikov lähti välittömästi takaisin.

Krimin sota alkoi kun Venäjän joukot marssivat Moldaviaan ja Valakiaan ja syksyllä 1853 ja osmanit julistivat Venäjälle sodan. Menšikov nimitettiin Krimin kaikkien maa- ja merivoimien komentoon.

Uudenaikaisilla aseillaan Venäjän laivasto tuhosi turkkilaisten laivaston, mutta Britannian ja Ranskan liityttyä sodassa turkkilaisten puolelle, Venäjä kärsi kirvelevän tappion. Menšikov kutsuttiin takaisin maaliskuussa 1855, eikä hänen seuraajansa Mihail Gortšakov voinut muuttaa lopputulosta. Venäjä kärsi tappion ja menetti Mustanmeren laivastonsa.

Aleksanteri II:n nousi valtaistuimelle 2. maaliskuuta 1855, ja kaksi päivää myöhemmin Menšikov ja hänen sijaisensa kenraali Platon Rokassovski saivat eron Suomen kenraalikuvernöörin tehtävistä.

Menšikov kuoli 2. toukokuuta 1869 Pietarissa. Hänen asemansa ruhtinassuvun päämiehenä peri hänen poikansa, ratsuväenkenraali Vladimir Menschikoff.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Menschikoff, Alexander Sergejevitsch Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Aiheesta muualla

muokkaa
  Edeltäjä:
Arseni Zakrevski
Suomen kenraalikuvernööri
18311855
Seuraaja:
Alexander Amatus Thesleff vt.