Avaa päävalikko

Enewetak eli Eniwetok on atolli Marshallinsaarilla. Se koostuu noin 40 saaresta, jotka yhteensä ovat pinta-alaltaan alle 6 neliökilometriä. Atollin asukasluku oli 664 vuonna 2011.[1] Atollin suurin saari on myös nimeltään Enewetak, ja kaikki atollin asukkaat asuvat siellä.[2]

Enewetak
Kartta Enewetakista
Kartta Enewetakista
Maantiede
Muut nimet Eniwetok
Merialue Tyyni valtameri
Saaria yht. noin 40
Suurin saari Enewetak
Pinta-ala 5,85 km²
Valtio
Valtio Marshallinsaaret
Väestö
Väkiluku 664 (2011)

Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat valtasi Enewetakin atollin Japanilta. Sen jälkeen Yhdysvallat teki atollilla ydinkokeita. Maailman ensimmäinen vetypommin koeräjäytys tehtiin tällä atollilla 1952. Enewetakille rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen kiitotie, mutta nykyisin sitä käytetään erittäin harvoin.[2]

Ruuantuotanto Enewetakilla on vaikeaa, koska ydinkokeiden saastuttama hedelmällinen pintamaa on poistettu atollin asutulta pääsaarelta. Enewetakilla tuotettu ruoka ei riitä asukkaille, vaan atolli on riippuvainen tuontiruuasta ja Yhdysvaltojen maksamista avustuksista. Yleensä atollien tärkein tulonlähde ovat kookospähkinät, mutta Enewetakin radioaktiivisuutta pelätään niin paljon, että jalostajat eivät suostu ostamaan pähkinöitä Enewetakilta, vaikka sen asutulla pääsaarella ei enää säteile enempää kuin muualla maailmassa. Ydinkoehistorian aiheuttamat mielikuvat ovatkin pysyvä taloudellinen taakka Enewetakille. Atollin kalat eivät kelpaa vientiin, ja turistitkaan eivät juuri uskalla lomailla siellä. Toisaalta mielikuvaa saaren radioaktiivisuudesta pidetään yllä rahan takia – Yhdysvalloilta halutaan lisää korvauksia.[2]

Enewetakilla ei ole paljoa työpaikkoja, joten monet nuoret muuttavat sieltä pois. Lapset käyvät koulua Enewetakilla kahdeksanteen luokkaan asti ja jatkavat sen jälkeen Marshallinsaarten pääkaupungissa Majurossa 1 100 kilometrin päässä.[2]

YdinkokeetMuokkaa

Yhdysvallat teki Enewetakin atollilla 1940- ja 1950-luvuilla 43 ydinkoetta. Vuonna 1952 atollilla räjäytettiin maailman ensimmäinen vetypommi, kymmenen megatonnin Ivy Mike. Enewetakin asukkaat evakuoitiin ydinkokeiden takia 200 kilometrin päähän Ujelangin atollille yli 30 vuodeksi. He pääsivät palaamaan vuonna 1980.[2]

 
Betonikupoli, jonka alle on haudattu ydinkokeiden radioaktiivisia jätteitä Runitin saarella Enewetakin atollin itäosassa.

Yksi ydinkokeen synnyttämä kraatteri Runitin saarella atollin itäosassa valittiin radioaktiivisten jätteiden kaatopaikaksi. Amerikkalaiset sotilaat kuljettivat Enewetakin atollin eteläisiltä saarilta lähes 88 000 kuutiometriä saastunutta pintamaata Runitin saaren kraatteriin, ja vuonna 1980 sen peitoksi valmistui betonilaatoilla päällystetty, halkaisijaltaan yli satametrinen kupoli. Kraatteri ei ole vesitiivis, vaan se vuotaa ja sen betonikansi on halkeillut. Amerikkalaistutkijoiden mielestä vuotaminen ei olennaisesti lisää atollin asukkaiden altistusta säteilylle, koska jätehaudan ympäristö on jo valmiiksi saastunut. Betonilla peitettyyn hautaan pantiin alle prosentti kaikesta radioaktiivisesta maasta.[2]

Runitin saaren lähellä merivedessä on 400 kertaa enemmän plutoniumia kuin valtamerissä keskimäärin. Säteilyturvakeskuksen ylitarkastajan Mikael Moringin mukaan plutoniumpitoisuudet ovat kuitenkin merkityksettömän pieniä ja terveysvaikutuksiltaan mitättömiä. Enewetakin asukkaiden altistuminen plutoniumille ei olennaisesti eroa koko pohjoisen pallonpuoliskon asukkaista.[2]

Yhdysvallat korvaa edelleen (vuonna 2019) ydinkokeiden aiheuttamia haittoja maksamalla jokaiselle enewetakilaiselle 240 euroa vuodessa ja tuomalla atollille ruoka-apua reilun 400 euron arvosta asukasta kohti vuodessa. Osa Yhdysvaltain avusta päättyy vuonna 2023.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Marshall Islands: Atolls & Major Cities citypopulation.de: Citypopulation. Viitattu 11.12.2018. (englanniksi) (saksaksi)
  2. a b c d e f g h Mäkeläinen, Mika: Säteilevä paratiisi Yle Uutiset. 30.1.2019. Viitattu 2.2.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa