Kwajalein

Marshallsaarten atolli

Kwajalein on Marshallinsaariin kuuluva atolli Tyynellä valtamerellä. Kwajalein on yksi maailman suurimmista koralliatolleista. Atolli muodostuu 97 pienestä saaresta, joista suurin on Kwajalein. Muihin saariin kuuluvat muun muassa Ebeye, Meck, Roi-Namur, Bigej, Legan, Little Bustard sekä Nell. Marshallinsaarten toinen presidentti, Imata Kabua oli kotoisin Kwajaleinin atollilta. Atollien asukasluku oli 11 408 vuonna 2011.[1]

Kwajalein
Kwajalein satelliittikuvassa
Kwajalein satelliittikuvassa

Maantiede
Muut nimet Jālwōj
Merialue Tyyni valtameri
Saaria yht. 97
Suurin saari Kwajalein
Muita saaria Ebeye, Meck, Roi-Namur, Bigej
Pinta-ala 16,4 km²
Valtio
Valtio Marshallinsaaret
Väestö
Väkiluku 11 408 (2011)

Toisen maailmansodan aikana yhdysvaltalaiset ja japanilaiset kävivät alueella taisteluita. Atollin suurimmalla saarella Kwajaleinilla sijaitsee Yhdysvaltain maavoimien avaruus- ja ohjuspuolustuskeskukseen kuuluva, presidentti Ronald Reaganin mukaan nimetty ohjustorjunnan koealue. Siellä on tehty toisen maailmansodan päättymisestä asti ohjuskokeita liittyen muun muassa Yhdysvaltain ohjuspuolustusohjelmaan. Kwajaleinin saarella sijaitsee myös Lockheed Martinin tutka-asema, jolla jäljitetään Maata kiertävää avaruusromua. Tukikohdassa työskentelee noin 1 400 amerikkalaista. Kwajaleinin lisäksi Yhdysvallat on vuokrannut käyttöönsä atollilta kymmenen muuta saarta.[2] Amerikkalainen yritys SpaceX on käyttänyt Omelekin saarta Falcon 1 -rakettiensa laukaisupaikkana.[lähde? ]

Kolmen kilometrin päässä Kwajaleinin tukikohtasaaresta sijaitsee Ebeyen saari, joka on yksi maailman tiheimmin asutuista paikoista. 0,32 neliökilometrin saarella asuu noin 11 000 ihmistä, joista noin tuhat käy töissä Yhdysvaltain tukikohdassa.[2]

Yhdysvaltalaiset sotilaat käyttävät liekinheittimiä japanilaissotilaita vastaan Kwajaleinin saarella 4.2.1944
Ronald Reaganin ohjustorjunnan koealue Kwajaleinin saarella

Lähteet

muokkaa
  1. Marshall Islands: Atolls & Major Cities citypopulation.de: Citypopulation. Viitattu 11.12.2018. (englanniksi) (saksaksi)
  2. a b Mäkeläinen, Mika: Maalitauluna paratiisi Yle Uutiset. 3.2.2019. Viitattu 3.2.2019.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.