Lockheed Martin

yhdysvaltalainen ilmailu- ja sotateollisuuden konserni

Lockheed Martin eli LMCO on yhdysvaltalainen konserni, joka valmistaa pääasiassa aseita, lentokoneita ja avaruustekniikkaa.

Lockheed Martin
Yritysmuoto julkinen osakeyhtiö
Osake NYSE: LMT
ISIN US5398301094
Perustettu 15. maaliskuuta 1995
Puheenjohtaja Jim Taiclet
Kotipaikka Bethesda, Maryland, Yhdysvallat
Toiminta-alue maailmanlaajuinen
Toimiala teknologia
tietoturva
ilmailu
puolustusteollisuus
Kotisivu www.lockheedmartin.com
Lockheed C-130 Hercules

Historia muokkaa

Yhtiö syntyi 1990-luvulla samankaltaisen ilmailualan teollisen konsolidaatiokehityksen kautta kuin EADS Euroopan yhteisössä. Kylmän sodan loppu vaikutti Yhdysvalloissa kehitykseen voimakkaammin kuin Länsi-Euroopassa.

Yhtiö syntyi Lockheedin ja Martin Mariettan fuusiossa vuonna 1995.[1][2]

Lockheed Martin on maailman suurin aseteollisuuden konserni, jos kokoa mitataan puolustusvälineillä tehdyllä liikevaihdolla. Lockheedin noin 37 miljardin dollarin liikevaihdosta lähes 20 miljardia on sotateollisuuden tarvikkeilla tehty. Lockheed työllistää yli 130 000 ihmistä 56 maassa. Lockheedin merkittävimpiin asiakkaisiin kuuluu Yhdysvaltain puolustusministeriö. Lockheed onkin ollut merkittävässä osassa muun muassa SR-71-vakoilukoneiden, F-117 Nighthawk -koneiden ja useiden ohjusten sekä muiden suurten projektien suunnittelussa ja toteutuksessa.

General Dynamicsin kehittämien F-16-hävittäjien tuki ja valmistus on siirtynyt Lockheedille vuonna 1993.[3]

 
Lockheed Martinin pääkonttori Marylandin Bethesdassa

Vuonna 2008 Lockheed Martin oli Yhdysvaltain puolustusministeriön suurin toimittaja. Se solmi vuoden aikana ministeriön kanssa 21 miljardin dollarin edestä sopimuksia.[4]

Suomi on ostanut Lockheed Martinilta useita asejärjestelmiä, joista tärkeimpiä ovat olleet Ilmavoimille hankitut JASSM-risteilyohjukset ja Maavoimille ostetut raskaiden raketinheittimien modernit ampumatarvikkeet[5]. Merivoimien uusiin Pohjanmaa-luokan sotalaivoihin on päätetty ostaa Evolved Seasparrow Missile -ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, jonka laukaisinyksikkö on Lockheed Martinin valmistama[5][6]. Vuonna 2014 Suomi perui pitkälle neuvotellun sadan miljoonan euron arvoisen kaupan taktisten MGM-140 ATACMS-ohjusten ostamiseksi Lockheed Martinilta korkean hinnan vuoksi[7]. Suomen Lockheed Martinilta hankkiman lentävän signaalitiedustelujärjestelmän käyttöönotto myöhästyi teknisten ongelmien vuoksi ja Lockheed Martin joutui maksamaan Puolustusvoimille korvauksia[5][8]. Konttiin sijoitettu järjestelmä voidaan Suomessa sijoittaa C-295-rahtikoneen (CC-3) ruumaan.

Yrityksen valmistama F-35 Lightning II-hävittäjä tuli valituksi Suomen Ilmavoimien seuraavaksi hävittäjälentooneeksi.

Lentokoneet muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Norris, Floyd (August 31, 1994). "A 'merger of equals,' with Martin Marietta the most equal". The New York Times. (englanniksi)
  2. Amir R. Amir & Stanley I. Weiss: Lockheed Martin Corporation 28.1.2018. Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.7.2018.
  3. Company News; Lockheed Finishes Purchase of General Dynamics Unit New York Times. Viitattu 17.9.2017.
  4. Janssen, Sarah (toim.) et al.: The World Almanac and Book of Facts 2010, s. 5, 138. Infobase Publishing, 2010. ISBN 978-1-60057-123-7.
  5. a b c Asekauppa | Asejätti Lockheed Martin irtisanoi sopimuksensa ex-komentaja Lindbergin kanssa Helsingin Sanomat. 23.4.2020. Viitattu 24.4.2020.
  6. Suomi ostaa uusiin sotalaivoihin ohjuksia, jotka tuhoavat lentokoneiden lisäksi muita ohjuksia Helsingin Sanomat. 21.2.2019. Viitattu 24.4.2020.
  7. Suomi peruu sadan miljoonan ohjusoston Yhdysvalloista Helsingin Sanomat. 29.3.2014. Viitattu 24.4.2020.
  8. Sadan miljoonan salainen lentokone yskii – Puolustusvoimille korvauksia Yhdysvalloista Helsingin Sanomat. 2.3.2016. Viitattu 24.4.2020.

Aiheesta muualla muokkaa