Enäjärvi (järvi Porissa)
Enäjärvi on Satakunnassa Porin Meri-Porissa Enäjärven kaupunginosassa sijaitseva järvi. Järven vedenpintaa on 1800-luvulla laskettu, ja se on melko matala. Umpeenkasvava järvi on ollut otollinen elinympäristö linnuille, joita pesii siellä ennätyksellisen paljon.[2][1][3]
| Enäjärvi | |
|---|---|
 Ilmakuva Enäjärvestä. |
|
| Valtiot | Suomi |
| Paikkakunta | Pori |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Laskujoki | Mooskerinoja [1] |
| Järvinumero | 83.043.1.001 |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | alle 2 [1] |
| Rantaviiva | 4,789 km [2] |
| Pinta-ala | 0,45131 km² [2] |
 Enäjärvi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Maantiede muokkaa
Järven pinta-ala on 45,1 hehtaaria, ja sen pituus on 1,3 kilometriä ja leveys 400 metriä. Järveen laskee ympäristöstä seitsemän ojaa, ja sen luusua sijaitsee järven etelärannalla, josta saa alkunsa 1,6 kilometriä pitkä Mooskerinoja.[2][1]
Järven rantaviiva on 4,8 kilometriä pitkä. Ranta on kuivaa kangasmaastoa, joka on rannoiltaan liettynyttä avosuota. Järvi on erittäin matala. Keskellä järveä sijaitsevat kolme pientä saarta, joista suurin on 100 metriä pitkä Keskiluoto.[2][1]
Luonto muokkaa
Enäjärvi syntyi, kun se kuroutui erilleen Preiviikinlahdesta, jonne se luontaisestikin on aina laskenut. Järvi on yksi Suomen parhaista pienistä lintujärvistä ja kuuluu Preiviikinlahden Natura 2000 -hankkeeseen. Pesivä vesilinnusto on erittäin monipuolinen, ja linnuston kokonaistiheys on Suomen korkeimpia. Harmaahaikarat ruokailevat ja pesivät järvellä. Muuttolinnut lepäilevät järvellä varsinkin syksyisin, sillä siellä ei metsästetä. Enäjärveä kiertää vuonna 2002 valmistunut Haikarapolku. Polun varrella on lounaisrannan ruoikossa on kaksi lintutornia ja koillispuolella on havaintolava. Enäjärveä on tarkoitus kunnostaa luomalla sinne pesimäsaaria ja raivaamalla pensaikkoa tornien edestä.[3][4]
Historia muokkaa
Vuosina 1766−1767 maanmittarin I. Grundströmin laatimassa rajankäyntikartassa Enäjärven pohjoispuolella on kirjoitettu merkintä ruots. sved mark, glessog eli suomeksi kaskimaata.[5]
Kalmbergin kartastossa vuodelta 1856 Enäjärven nimi kirjoitettiin ”Einajärvi”. Silloin sen pohjoisrantoja kiersivät niitut, jolla karja laidunsi. Lounaisrannalla sijaitsi Huhtilan torppa ja järvestä hieman etelään Smoskien torppa. Järven keskelle oli piirretty kolme saarta.[6]
Nimessä esiintyvä enä-alku merkitsee suomalaisessa nimistössä suurta tai isoa.
Järvi ennen laskemista muokkaa
Järven vedenpintaa alettiin laskea vuonna 1848. Ennen sitä toimitettiin kesällä 1846 järvellä katselmus, jossa järven tilaa arvioitiin. Maanmittari Wilhelm von Schantzin mukaan järven pinta-ala oli 189 tynnyrinalan ja 24,75 kapanalan suuruinen. Tästä kuului Yyterin ratsutilalle 69 tynnyrinalaa ja 18 kapanalaa ja Kyläsaaren kylälle 120 tynnyrinalaa. Järven pinta-alasta kasvoi 23 tynnyrinalaa kortetta, ruokoa ja kaislikkoa. Järven vedenpinta oli reilut neljä jalkaa korkeammalla kuin ympäröivä meri, jonne järven vedet tuli laskea. Laskuoja mereen oli 1 820 kyynärää pitkä (1 082 metriä). Järven syvyys vaihteli puolesta kyynärästä puoleentoista kyynärään. Pohja oli savista, mutta Yyterin puolella kivistä ja hiekkaista.[7]
Järven kuivattaminen muokkaa
Järven kuivattamisesta jätettiin maaherralle hakemus vuonna 1846, mutta katselmuksen, pohtimisen, lisäneuvojen pyytämisen Tie- ja vesirakennushallitukselta ja päättämisen jälkeen havaittiin, ettei kaikkia asianomistajia ollutkaan kuultu. Siksi kuivatushankkeen osakkaat joutuivat hakemaan kuivattamista vielä uudelleen vuonna 1848. Lupa saatiin heti, ja työhönkin ryhdyttiin heti. Mitään dokumenttia hankkeen sujumisesta ei ole, mutta järvi jäi lopulta kuivaamatta. Syyt voivat olla niitä samoja, jotka ovat olleet vastuksina muissakin järvien kuivatushankkeissa. Tiedetään, että niinkin myöhään kuin 1873−1874 korvauksista ja haitoista käräjöitiin, ja viimeinen päästös asiaan haettiin Turun hovioikeudelta saakka.[7]
Enäjärven vesijätöt, joita syntyi 45 tynnyrinalaa, jaettiin jokaiselle osakkaalle niin, että kunkin vanhaa lohkoa vain laajennettiin suuremmaksi.[8]
Lähteet muokkaa
- Louekari, Sami: Hyödyn politiikka – Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoria 1720–1850. tutkielma. Turku: Turun yliopisto, 2013. ISBN 978-951-29-5472-8. verkkoversio (pdf).
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e Enäjärvi, Pori (Kansalaisen karttapaikka) Helsinki: Maanmittaushallitus. Viitattu 19.1.2015.
- ↑ a b c d e OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 19.1.2015.
- ↑ a b Koivunen, Sari & Nukki, Heli & Salokangas, Susanna: Satakunnan vesistöt, s. 76. Eura: Pyhäjärvi-instituutti, 2006. ISBN 952-9682-39-5. Verkkoversio (pdf) (viitattu 19.11.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pori: Enäjärvi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Louekari, Sami: Hyödyn politiikka - Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoria 1720-1850, s.177
- ↑ Louekari, Sami: Hyödyn politiikka - Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoria 1720-1850, s.246 (ote Kalmbergin kartasta vuodelta 1856)
- ↑ a b Louekari, Sami: Hyödyn politiikka - Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoria 1720-1850, s.245−249
- ↑ Louekari, Sami: Hyödyn politiikka - Kokemäenjokilaakson ympäristöhistoria 1720-1850, s.218
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Enäjärvi Wikimedia Commonsissa
