Elmo Kaila
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Elmo Edvard Kaila (vuoteen 1901 Johansson, 6. helmikuuta 1888 Jokioinen – 16. toukokuuta 1935 Helsinki)[1] oli suomalainen valkoinen aktivisti ja Sota-arkiston hoitaja, joka tunnetaan Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtajana ja salaseura Vihan veljien johtajana. Kailalla oli tärkeä osa Suomen itsenäisyyden alkuvuosien politiikassalähde?, vaikka hän ei ollutkaan näkyvästi esillä julkisuudessa.[2][3]
| Elmo Edvard Kaila | |
|---|---|
 AKS:n puheenjohtaja E. K. Kaila. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. helmikuuta 1888 Jokioinen |
| Kuollut | 16. toukokuuta 1935 (47 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | fil.tri, järjestömies, sota-arkiston hoitaja |
| Vanhemmat | kirkkoherra Edvard Johansson ja Märtha Carolina Anna Köhlin |
| Siviilisääty | naimisissa |
| Puoliso |
|
Elämäkerta
muokkaaElmo Kailan vanhemmat olivat Kokkolan kirkkoherra Edvard Johansson (1859–1915) ja Märtha Carolina Anna Köhlin.[1][3] Kailan veljiä olivat diplomaatti, tilastotieteilijä ja kirjailija Toivo T. Kaila (1884–1961) sekä jääkärieversti Auno Kaila (1898–1975).
Käytyään Kokkolan suomalaisen yhteiskoulun Kaila suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1905, valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1908, filososfian lisensiaatiksi 1931 ja väitteli filosofian tohtoriksi maantieteestä 1932. Kaila teki opintomatkoja Tukholmaan ja Saksaan. Hän toimi talousmaantieteen opettajana Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa vuosina 1908–1917 ja Helsingin Kauppakorkeakoulussa 1911–1912,[1] kirjoitti kansakoulun maantiedon oppikirjan yhdessä Mikael Soinisen kanssa ja toimitti myös Tietosanakirjan maantieteellistä osuutta.[4] [2][3]
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Kaila toimi jääkäriliikkeessä värvärinä, ja hänen avustuksellaan muun muassa Paavo Talvela aloitti matkan Saksaan. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen Kaila liittyi itsenäisyysmielisen Uusi Päivä -lehteen toimitussihteeriksi. Kaila oli myös luomassa salaista aktivistiverkostoa ja piti sen keskuspaikkana ensin omaa työhuonettaan Otavan kustantamossa ja sitten Yrjönkatu 25:ssä toiminutta Uusi Metsätoimisto -nimistä peiteyritystä. Sieltä pidettiin yhteyttä Saksassa oleviin jääkäreihin, johdettiin ympäri maata toiminutta asiamiesverkkoa, väärennettiin passeja, välitettiin vakoilutietoja saksalaisille sekä salakuljetettiin aseita Suomeen. Hän oli aktiivisen komitean sihteerinä ja sen keskuselimen, salaisen Uuden metsätoimiston, jääkärien värväyksessä toimineen sekä jääkärien ja kotimaan välistä yhteyttä hoitaneen elimen johtajana 1917–1918. Kaila majoitti lisäksi kotonaan salaisen radiovastaanottoaseman Helsingissä 1917–1918.[2][3]
Syksyllä 1917 Kailan verkoston kautta alettiin perustaa ja kouluttaa suojeluskuntia ympäri Suomea. Kaila toivoi, että myös työväestö olisi tullut mukaan suojeluskuntiin samalla tavoin kuin aikanaan jääkärikoulutukseen, mutta toive ei toteutunut. Vuoden 1918 sisällissodan puhjettua Kaila jatkoi verkostonsa johtamista Helsingistä käsin. Kaila oli Jääkäritoimiston perustajia ja sen toinen johtaja 1918–1922 sekä jääkärikomitean jäsen 1918–1919. Paitsi Uudessa metsätoimistossa Kaila työskenteli myös 1917–1918 aktiivisen komitean suojeluskuntavaliokunnassa johtaen sen toimintaa.[2][3]
Kaila oli mukana kaappaamassa jäänmurtaja Volynetšia ja siirtyi Tallinnan kautta Berliiniin,[5] josta hän palasi Suomeen saksalaisten vallattua Helsingin.lähde?
Kaila antoi toukokuussa 1918 verkostonsa monarkistien käyttöön ja lähetti asiamiestensä kautta tasavaltalaisvastaista propagandaa. Kailan mielestä vain Saksan tuki ja saksalainen kuningas Suomessa mahdollistaisivat Itä-Karjalan liittämisen Suomeen. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä marraskuussa 1918 Saksan tappioon Kaila muutti suuntaa ja alkoi suunnitella oikeistolaista vallankaappausta, jolla kenraali Mannerheim nostettaisiin Suomen diktaattoriksi ja aloitettaisiin hyökkäys Pietariin. Nämä suunnitelmat epäonnistuivat kuitenkin kesällä 1919 ja Ståhlbergistä tuli Suomen presidentti.
Kaila alkoi talvella 1919−1920 hahmotella uutta toimintaohjelmaa, jonka tarkoituksena oli suomalaisten yhdistäminen taisteluun Venäjää ja venäläisyyttä vastaan. Ohjelmaan liittyi myös aiemmin Venäjän keisarikunnan armeijassa palvelleiden upseereiden korvaaminen jääkäritaustaisilla upseereilla Suomen armeijassa. Kailan mielestä sota Suomen ja Venäjän välillä oli tulevaisuudessa väistämätön, ja sitä ennen piti kansa eheyttää ja puolustusvoimat vahvistaa ja hankkia niille kansan tuki. Kaila vastusti siksi suojeluskunnissa esiintyvää sosiaalidemokraattien vastaista oikeistosuuntausta ja halusi koota myös työväestöön kuuluvat suomalaiset suojeluskuntien riveihin. Kaila ryhtyikin mielipidemuokkaukseen asiamiesverkkonsa kautta. Lisäksi hän vaikutti rivimiesten mielipiteisiin ensin Suojeluskuntalaisen Lehden päätoimittajana 1919–1923 ja sitten Sanan ja Miekan päätoimittajana 1924−1926. Kailan uusi ohjelma lähensi häntä aiempaan monarkiataistelun aikaiseen vastustajaansa Maalaisliittoon ja sen johtajaan Santeri Alkioon ja johti pesäeroon entisestä keisarikunnan kenraalista Mannerheimista.[2]
Kaila toimi 1920-luvulla Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtajana 1923−1927 ja 1928−1930 ja painotti myös täällä kansan yhdistämistä ja ryssävihan korostamista. Kailan tavoitteisiin sitoutuneet AKS:n jäsenet muodostivat Vihan Veljet -nimisen sisäpiirin. Kaila ei hyväksynyt AKS:n aitosuomalaisuutta, koska se hänen mielestään rikkoi tavoitteena olleen kansan yhdistämisen asettaessaan suomea ja ruotsia puhuvat vastakkain.[2]
Kaila toimi suojeluskuntain yliesikunnan ylitarkastajana 1919, kutsuntalaitoksen keskuslautakunnan vakinaisena siviilijäsenenä vuodesta 1923, suojeluskuntain yliesikunnan valistusosaston päällikön apulaisena 1931−1935, sota-arkiston hoitajana 1932−1935 ja yleisesikunnan sanomalehtiupseerina vuodesta 1934. Kaila oli bolshevistiskommunistista työtä vastaan toimineen kansalaistietotoimiston johtajana 1920−1923 ja Vapaussodan Invaliidien Liiton sihteerinä 1925.[2][3]
Kaila loukkaantui 1929 vakavasti saatuaan päähänsä osuman lentokoneen potkurista, eikä hän koskaan täysin toipunut vammasta. Suomen Ilmapuolustusliiton sihteerinä 1926−1931 toiminut Kaila oli saapunut Helsingistä Hämeenlinnassa helluntaina 1929 pidettäville lentopäiville Ilmapuolustusliiton uudella "Pilvetär"-lentokoneella. Kun kone oli laskeutunut Hämeenlinnassa Aulangon lentolaiturille, Kaila poistui veteen laskeutuneesta koneesta ja yritti päästä ponttoonia pitkin laiturille. Hän ei kuitenkaan huomannut, että koneen potkuri pyöri vielä, ja potkuri iski häntä takaraivoon ja kasvoihin. Kaila toipui onnettomuudesta kauan sairastettuaan mutta tapaus heikensi hänen voimiaan niin että hän sen jälkeen joutui lyhyempiä tai pidempiä aikoja sairastelemaan. Pitkällinen ja vaikea sydäntauti murti viimein hänen voimansa.[6][2][3]
1930-luvun alussa Kaila alkoi politiikan asemesta keskittyä tutkimustyöhön. Hän väitteli tohtoriksi 1932, ja väitöskirjan aiheena oli Pohjanmaa ja meri 1600- ja 1700-luvuilla. Kaila nimitettiin Sota-arkiston hoitajaksi, ja tässä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka.[2]
Kaila jäi suhteellisen vähän tunnetuksi politiikassa, koska hän ei halunnut itse esiintyä julkisuudessa vaan pyrki tavoitteisiinsa kulissientakaisella vaikuttamisella.
Elmo E. Kaila oli naimisissa kaksi kertaa, 1912–1920 Aino Lyydi Pohjosen kanssa ja vuodesta 1922 Martha Maria Eleonora Anthonin kanssa.[3]
Julkaisuja
muokkaaNimellä E. E. Kaila:
- Soininen, Mikael ja Kaila, E. E., Kansakoulun uusi maantieto. Otava, 1915
- Puolustuslaitos ja puolustustahto: kolme ensimäisillä sotilaspedagoogisilla kursseilla Helsingissä 18–20. 11. 24 pidettyä luentoa. Kouvola 1925
- Ilmassa on Suomen tulevaisuus ja turva – taikka turma : kirjoittanut "Lentävä". Suomen ilmapuolustusliitto, Helsinki 1927
- Pohjanmaa ja meri 1600- ja 1700-luvuilla : talousmaantieteellis-historiallinen tutkimus. Historiallisia tutkimuksia 14. Suomen historiallinen seura, 1931 (väitöskirja)
- Tervanpolton leviäminen Suomessa 1700-luvun puolimaissa. Silva Fennica 21. Suomen metsätieteellinen seura, Helsinki 1931
Lähteet
muokkaa- Aikalaiskirja 1934 (Projekt Runeberg)
- Ahti, Martti: Ryssänvihassa: Elmo Kaila 1888–1935: Aktivistin, asevoimien harmaan eminenssin ja Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtajan elämäkerta. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-22043-4
- Elmo E. Kailan elämäkerta Kansallisbiografiassa.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Kuka kukin oli 1900–1961, Otava 1961.
- ↑ a b c d e f g h i Fil. tri E. E. Kaila kuollut, Helsingin Sanomat, 17.05.1935, nro 131, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 17.05.2025
- ↑ a b c d e f g h Ylioppilasmatrikkeli 1905, matrikkelinumero 29974
- ↑ Mari Lyytikäinen: Tuntematon Musta Afrikka – ”neekerit” kansakoulun maantiedon oppikirjoissa 1920-luvulla, s. 15. Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos. pro gradu -työ verkossa Viitattu 25.10.2013.
- ↑ Mikko Virta: Mannerheimin mahtipontinen Suur-Suomi-julistus pani hallituksen kiusalliseen asemaan Iltalehti 16.4.2019
- ↑ Kaamea onnettomuus Hämeenlinnassa. "Pilvettären" potkuri tuottanut maisteri E. E. Kailalle hengenvaarallisia vammoja, Aamulehti 21.5.1929, nro 136, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot