Auno Kaila
Auno Antero Kaila (13. helmikuuta 1898 Kaarlela – 11. kesäkuuta 1975 Turku) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat Edvard Kaila (Johansson) ja Märtha Karolina Anna Köhlin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Anna Elina Tauben kanssa, josta hän erosi vuonna 1945 ja avioitui toisen kerran vielä samana vuonna Helmi Maria Suurpään kanssa.[1][2] Kailan veljiä olivat tilastotieteilijä Toivo T. Kaila ja aktivisti Elmo Kaila.
Opinnot
muokkaaKaila kirjoitti ylioppilaaksi Kokkolan suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1914 ja liittyi Etelä-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1914–1915. Hän suoritti Sotakorkeakoulun kurssit Saksassa vuosina 1923–1925.[1][2]
Jääkärikausi
muokkaa
Kaila liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 3. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 10. heinäkuuta 1917 alkaen pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui myös Libaussa vuonna 1917 pidetyille sotakoulun B-kursseille.[1][2]
Suomen sisällissota
muokkaaKaila saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. jääkärirykmentin konekiväärikomppaniaan. Hänet nimitettiin edellä mainitun komppanian päälliköksi 1. maaliskuuta 1918. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella ja Kuokkalan-Kellomäen akselilla.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
muokkaaSisällissodan jälkeen Kaila palveli 2. konekiväärikomppanian päällikkönä 2. jääkärirykmentissä, joka tunnettiin myöhemmin nimillä Jääkärirykmentti n:o 2, Porin jalkaväkirykmentti n:o 2 ja Savon jääkärirykmentti. Armeijasta Kaila erosi 1. huhtikuuta 1919 vain liittyäkseen Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan. Retkikunnalla hän sai komentoonsa III pataljoonan konekiväärikomppanian päällikkönä, mutta määrättiin 29. huhtikuuta 1919 majuri Paavo Talvelan ryhmän ja 10. kesäkuuta 1919 Talvelan ryhmästä muodostetun 2. rykmentin esikuntapäälliköksi. Kaila otti osaa retkikunnalla osaa taisteluihin Kotkatjärven-Suollusmäen-Mundjärven rintamalla ja myöhemmin Säämäjärven rintamalla.[1][2]
Retkikunnalta palattuaan hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 10. joulukuuta 1919 ja hänet sijoitettiin komppanianpäälliköksi Savon jääkärirykmentin 7. komppaniaan, josta hänet siirrettiin niin ikään päälliköksi 25. maaliskuuta 1920 alkaen 3. konekiväärikomppaniaan. Sotaväen esikunnan koulutusosastolle hänet siirrettiin toimistoupseeriksi 16. heinäkuuta 1921, kunnes hänet komennettiin konekivääriopin opettajaksi 19. marraskuuta 1924 Kadettikouluun. Kadettikoulusta hänet siirrettiin 6. heinäkuuta 1925 Yleisesikunnan osasto 4:n päälliköksi ja 28. huhtikuuta 1927 alkaen Reserviupseerikoulun johtajaksi sekä 27. kesäkuuta 1928 alkaen Puolustusministeriön sota-asiainosaston päälliköksi ja viimein 27. maaliskuuta 1934 alkaen Viipurin rykmentin komentajaksi. Kaila oli armeijan kolmen ensimmäisen pikakiväärikurssin johtaja vuosina 1920–1921.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
muokkaaKaila osallistui talvisotaan suojajoukkotaistelujen aikana 3. prikaatin komentajana Raudun lohkolla, mistä hänet siirrettiin myöhemmin 4. divisioonan komentajaksi johtaen divisioonan taisteluita Länsi-kannaksella. Länsikannakselta hänet siirrettiin 3. divisioonan komentajaksi ja sen komentajana hän osallistui taisteluihin Viipurissa.[2]
Välirauhan aikana Kaila siirrettiin aluksi takaisin 4. divisioonan komentajaksi ja myöhemmin Seinäjoen sotilasläänin komentajaksi, jonka tehtävien lisäksi hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa, kunnes puolustusvoimain taholta tuli hänelle määräys keskeyttää opintonsa ja matkustaa Japaniin opintomatkalle.[2]
Jatkosodan puhjettua hän oli juuri perustamassa Suomen Tokion lähetystöön sotilasasiamiestoimistoa ja toimikin jatkosodan ajan sotilasasiamiehenä Tokiossa ja Helsingissä.[2]
Japanin komennus 1940–1945
muokkaaKaila ja hänen avukseen määrätty kapteeni Lauri Laine (1908-1982) määrättiin Japaniin Puolustusvoimain ylipäällikön (eli Mannerheimin) käskystä. Tämän taustalla oli Japanin yleisesikunnan kutsu. Tarkoituksena oli välittää talvisodassa saatuja sotakokemuksia ja tutustua samalla Japanin puolustusvoimien kokemuksiin sodankäynnistä talvella Mantšuriassa [3]. Ennen matkaa molemmat sotilaat kutsuttiin Mannerheimin luo [3] Marski totesi kommennetuille
»Jos olisin nuorempi, toivoisin voivani lähteä vielä itsekin mukaan [3]»
(Mannerheim)
Matka suuntautui Petsamosta, Länsi-Intian kautta Venezuelaan, josta komennetut matkasivat New Yorkiin. Pohjois-Amerikan manner ylitettiin lentäen ja Los Angelesista suunnattiin matkustajalaivalla Jokohamaan [3], Kaila ja Laine palasivat Suomeen vasta maaliskuussa 1945 junalla Trans-Siperian rautatietä pitkin [3].
Sotien jälkeinen aika
muokkaaVakinaisesta palveluksesta hän erosi vuonna 1945 ja jatkoi kesken jääneitä opintojaan Helsingin yliopistossa aina vuoteen 1948 saakka, jolloin siirtyi suorittamaan jatko-opintoja Zürichin yliopistoon. Zürichissä hän toimi hammasklinikan assistenttina oikomisosastolla loppukesästä vuonna 1951. Opintojaan hän rahoitti hoitamalla väliaikaisesti omaa praktiikkaa Hämeenlinnassa vuosina 1948–1951 ja vuosina 1952–1956. Opintojensa jälkeen hän toimi Turun kaupungin kouluhammashoidon johtajana ja hammaslääkärinä sekä oikojana vuosina 1956–1969, jolloin hän perusti oman praktiikan Turkuun.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
           |
|
Lähteet
muokkaa- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Ronny Rönnqvist: REKISHI – Historia / Hashi 27/2006. Hashi (silta) ; Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry, 2006. ISBN 951-98012-7-8