Elli Nurminen
Elli Helena Nurminen (os. Jakobsson, 19. tammikuuta 1899 Lempäälä – 26. kesäkuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, kotitalousneuvoja ja sosiaalineuvos, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1941–1958.[1] Eduskunnassa hänet tunnettiin erityisesti maaseudun naisten asioiden ajajana.
| Elli Nurminen | |
|---|---|
| Kansanedustaja | |
|
1.12.1941–3.11.1944, 6.4.1945–21.7.1958
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Kuopion läänin läntinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. tammikuuta 1899 Lempäälä |
| Kuollut | 26. kesäkuuta 1987 (88 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | kotitalousneuvoja |
Elämä
muokkaaLempäälän Herralassa syntyneen Nurmisen vanhemmat olivat kirvesmies Juho Jaakko Jakobsson ja Matilda Plym.[1] Kansakoulua käytyään hän työskenteli palvelijana Liuhan talossa ja myöhemmin keittäjänä Tampereen työväentalon ravintolassa. Sisällissodan käynnistyessä tammikuussa 1918 Nurminen liittyi punakaartin ensiapuosastoon. Hän oli mukana Ikaalisten ja Lempäälän rintamien taisteluissa. Sodan loppuvaiheessa Nurminen pakeni punaisten joukossa Hollolaan, jossa hänet vangittiin Okeroisessa vapunpäivänä. Nurminen siirrettiin Hennalan vankileirin kautta Hämeenlinnan vankileirille ja lokakuussa hän sai 4 vuoden kuritushuonetuomion valtiopetoksesta.[2][3]
Vapauduttuaan Nurminen työskenteli vuoteen 1926 kultasepänliikkeen kaivertajana Tampereella ja liittyi samalla sosialidemokraattiseen naisyhdistykseen.[4] Avioiduttuaan 1926 Nurminen muutti puolisonsa työn perässä Helsinkiin.[5] Vuosina 1929−1931 hän työskenteli Suomen Työväen Raittiusliiton lastentyön ohjaajana ja 1931−1953 Sosialidemokraattisen naisliiton kotitalousneuvontatyön johtajana ja luennoitsijana kiertäen maaseudulla pitämässä perheenemäntien kotitalouskursseja.[1][6]
Jatkosodan aikana Nurminen nousi kansanedustajaksi varasijalta, kun Yrjö Räisänen vangittiin joulukuussa 1941.[5] Hänen ensimmäinen eduskuntakautensa kesti sodan päättymiseen saakka, jolloin Räisänen palasi tehtäväänsä.[1] Nurmisella oli vankka kannatus maaseudun naisten keskuudessa, joiden äänillä hänet valittiin eduskuntaan vuoden 1945 vaaleissa. Kansanedustajana Nurminen keskittyi erityisesti parantamaan maatalon emäntien elinoloja. Muun muassa Suomen ensimmäinen vesi- ja viemärilaitoslaki säädettiin hänen maaseudun vesihuoltoverkoston rakentamiseksi tekemänsä esityksen pohjalta. Nurminen oli aktiiviesesti ajamassa myös muun muassa Kätilöopiston rakentamista. Nurminen jätti eduskunnan vuonna 1958, kun hänet SDP:n sisäisten linjaristiriitojen johdosta erotettiin puolueesta. Muiden puolueesta erotettujen tavoin Nurminen jatkoi toimintaansa Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisessa Liitossa.[5] Ennen eläkkeelle jäämistään Nurminen työskenteli Kotineuvontaliiton toiminnanjohtajana ja luennoitsijana 1958−1969.[1]
Presidentin valitsijamiehenä Nurminen oli vuosina 1950 ja 1956. Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen hän oli 1952−1961. Lisäksi Nurminen oli muun muassa Vallilan sosialidemokraattisen naisosaston puheenjohtaja, Sosialidemokraattisen naisliiton liittoneuvoston ja liittotoimikunnan varapuheenjohtaja sekä TPSL:n liittotoimikunnan varapuheenjohtaja. Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä myös politiikan ulkopuolella. Nurminen toimi muun muassa Kulutusosuuskuntien Keskusliiton johtokunnassa, Suomen Punaisen Ristin varapuheenjohtajana ja Kotitalouskeskuksen puheenjohtajana. Vuonna 1951 toimintansa aloittaneen Äitien Lomahuollon puheenjohtajana Nurminen oli yli 30 vuoden ajan.[4][5] sosiaalineuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1969.[1]
Perhe
muokkaaElli Nurmisen puoliso oli jalkinetyöntekijä Uno Ilmari Nurminen (1902−1929), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1926.[1] Pariskunnalla oli kaksi lasta. Urjalassa syntynyt Ilmari Nurminen oli raittiusliikkeen aktiiveja, joka toimi muun muassa Sosialidemokraattinen raittiusliiton sihteerinä. Hän kuoli nielutulehduksen aiheuttamaan myrkytykseen vain 26-vuotiaana.[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g Elli Nurminen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 4.3.2013.
- ↑ Jakobsson, Elli Helena – Valtiorikosylioikeuden akti (20928) Valtiorikosylioikeuden aktit. 27.9.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 24.3.2022.
- ↑ Punakaartin mukana rintamalle (arkistoitu sivu) Veteraanien perintö. 2002. Kadettikunta. Arkistoitu 2.7.2007. Viitattu 4.3.2013.
- ↑ a b Kuolleita. Helsingin Sanomat, 2.7.1987, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.3.2022.
- ↑ a b c d Nenonen, Säde: Eduskunnan naisillä usein yhteinen linja. Helsingin Sanomat, 19.1.1979, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.3.2022.
- ↑ ”Vanhan valtaaminen oli aivan ymmärrettävää”. Helsingin Sanomat, 19.1.1969, s. 10. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.3.2022.
- ↑ † Ilmari Nurminen. Kansan Lehti, 30.3.1929, s. 12. Kansalliskirjasto. Viitattu 24.3.2022.
Aiheesta muualla
muokkaa- ”Härskiä silliä ja piikkilankaleipää”, Elli Nurminen muistelee vuonna 1968 (audio) Yle Areena.