Elin Danielson-Gambogi

Elin Kleopatra Danielson-Gambogi (3. syyskuuta 1861 Noormarkku, Suomen suuriruhtinaskunta – 31. joulukuuta 1919 Antignano, Italia) oli suomalainen taidemaalari.

Elin Danielson-Gambogi
Danielson-Gambogi 1880-luvulla
Henkilötiedot
Syntynyt	3. syyskuuta 1861 Noormarkku, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut	31. joulukuuta 1919 (58 vuotta) Antignano, Italia
Kansalaisuus	suomalainen
Taiteilija
Ala	taidemaalari
Taidesuuntaus	naturalismi
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Lapsuus ja taideopintojen alkuvaihe

Danielson-Gambogi oli kotoisin Satakunnasta Noormarkusta, virkamies- ja sotilassuvusta. Molemmilla vanhemmilla oli myös koulusivistystä. Hänen isänsä Karl Emil Danielson oli ylioppilas ja äiti Rosa Amalia Gestrin oli käynyt Porissa tyttökoulua. Danielson-Gambogin pikkuporvarillisen suvun on arveltu olevan yksi syy hänen uravalinnalleen. Elinin perhe kuitenkin kärsi rahapulasta katovuosien ja heikkojen viljelymenetelmien takia. Maatila meni konkurssiin Elinin ollessa kymmenvuotias, ja vuosi tämän jälkeen hänen isänsä teki itsemurhan. Taloudellisista vaikeuksista huolimatta äiti pystyi kustantamaan molemmat tyttärensä yksityiskouluihin. Oletettavasti osa Elinin päättäväisyydestä taiteilijana johtui vaikeista lapsuuden vuosista ja vahvaluonteisista sukulaisnaisista.

15-vuotiaana Danielson kirjautui Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun Helsingissä ja asettui asumaan enonsa kauppias Mauritz Gestrinin ja tämän puolison Clara Gesterin kotiin. Koulu ei tällöin vielä tarjonnut todellisia mahdollisuuksia taiteilijan ammattiin, vaan sitä pidettiin lähinnä harrastelijoiden kouluna.

Pian Danielsonin koulun aloittamisen jälkeen oppilaitos jakautui kahtia antiikki- ja alkeisluokkaan. Taitojensa perusteella Danielson siirrettiin suoraan antiikkiluokkaan. Opiskelijatovereittensa Helena Westermarckin ja Helene Schjerfbeckin kanssa Danielson kirjoittautui pian antiikkiluokan jälkeen Adolf von Beckerin yksityisakatemiaan. Adolf von Beckerin pyrkimyksenä oli tuoda Suomeen kunnollista, monipuolista taideopetusta ja suunnata oppilaita ulkomaan opintoihin, pääasiallisesti Pariisiin. Yksityisakatemian tärkeimpiä oppeja Danielsonille oli öljymaalaustekniikan opettelu ja tutustuminen ranskalaiseen realismiin. Ajalta on säilynyt asetelmia ja henkilökuvia, joita voidaan pitää niin hyvinä harjoitelmina kuin kauniina yksittäisinä töinäkin.

Taidemaalarin uran valinta ja Pariisi

Nuori äiti, 1885.

Äiti, 1893.

Danielson epäili kauan taidemaalarin uraa, sen taloudellisen epävarmuuden ja opintojen kalleuden takia. Hän harkitsi pitkään taideteollista uraa, ja opiskelikin posliinimaalausta vuonna 1871. Hän ehti tehdä muutamia koristemaalauksia Arabian tehtaalle, kunnes lyhyen piirustuksenopettajan uran harkinnan ja opettamisen Jyväskylän seminaarissa jälkeen hän, kahden opettajansa (Sjöstrandin ja Adolf von Beckerin) kannustamana lähti ensimmäiselle opintomatkalleen 1883 Pariisiin.

Danielson opetti 1893 Taideyhdistyksen piirustuskoulussa pääopettajana, 1890 Turun piirustuskoulussa Victor Westerholmin sijaisena ja vielä seuraavan talven toisena opettajana ja 1893–1894 Helsingin yliopiston piirustussalissa, vaikka hän olikin jo päättänyt ryhtyä taidemaalariksi. Tähän syynä olivat lähinnä velat, joita hän oli aiemmin joutunut ottamaan kattaakseen elinkustannuksensa. Danielson-Gambogi lähti heti uudistamaan koulun rakennetta ranskalaiseen suuntaan ja perusti antiikkiluokan lisäksi maalausluokan.

Hän aloitti opintonsa Académie Colarossin naisateljeekoulussa vuonna 1883. Monet muutkin suomalaiset taiteilijat olivat asettuneet Pariisiin. Samassa ateljeessa opiskelivat myös Helena Westermarck, Agda Lindqvist ja Helene Schjerfbeck. Ateljeessa opiskeltiin joka päivä kello kahdeksasta viiteen kipsimallin, asetelman ja elävän mallin piirtämistä ja maalausta. Koulu opetti nopeasti Danielsonille kehittyneempää maalaustekniikkaa ja alastonmallin piirtämistä sekä maalausta. Suurin osa hänen taidoistaan perustuukin juuri Ranskalaiseen akatemiaan, jossa oppilaat opetettiin piirtämään ja maalaamaan, mitä he näkivät, sekä vangitsemaan mallista yleisvaikutelman.

Bretagne ja paluu Suomeen

Monet taiteilijat matkustivat kesäisin akatemiasta Bretagneen tai muutamia kilometrejä Pariisiin ulkopuolelle maalaamaan maalaiselämää. Bretagnessa oleskellessaan Danielson maalasi pääasiallisesti ulkoilmamaalauksia. Jo ensimmäisenä kesänään 1884 hänen väriasteikkonsa kirkastui selvästi, mitä tapahtui usein ulkoilmamaalaukseen siirtyneille maalareille. Hän ei kuitenkaan omaksunut täysin Bastien Lepagen harmahtavia värisävyjä. Bretagnessa valmistuneet teokset käsittelivät aiheiltaan usein laivoja, osterinpoimijoita, omenankorjuuta ja muita miljööseen sijoitettuja henkilökuvia. Tänä aikana valmistui Bretagnelaistyttö (1885), joka kuuluu hänen merkittävimpiin töihinsä.

Önningebyn taiteilijayhteisö

Bretagnesta Danielson palasi Suomeen ja oleskeli pääasiallisesti Noormarkussa sukulaistensa luona. Hän solmi Suomessa ollessaan monia uusia ja lämmitteli vanhoja ystävyyssuhteita muun muassa Hanna Rönnbergiin, Fredrik Ahlstedtiin, Victor Westerholmiin, Alex Federleyhyn ja J.A.G Ackeen. Monet näistä ystävyyssuhteista saivat alkunsa Ahvenanmaan taiteilijayhteisössä, jota kutsuttiin Önningebyn taiteilijasiirtokunnaksi. Taiteilijat pitivät Önningebyn luontoa kauniina ja innostavana. Yhteisön toiminnan aikana syntyivät ensimmäiset suomalaiset talvella ulkoilmassa maalatut maalaukset, muun muassa Danielsonin Talvikalastaja (1877). Muut Danielsonin aiheet käsittelevät usein naisten elämää, erityisesti naisen ja lapsen välistä suhdetta. Erilaiset maatilan töitä koskevat aiheet kuuluivat myös aikakauteen.

Pariisin matkoja ja kotiinpaluuta

Maalattuaan pitkiä aikoja Suomen luonnossa Danielson alkoi kaivata takaisin Pariisiin, jonne hän lähti heikosta rahatilanteesta huolimatta. Elin asettui Hanna Rönnbergin huonetoveriksi ja opiskeli päivisin Academie Colarossissa. Tämä aika Ranskassa jäi lyhyeksi. Hän palasi takaisin Suomeen, Noormarkkuun vuonna 1888, jonne hän ryhtyi rakentamaan omaa ateljeeta. Suomessa ollessaan hän toteutti suurta alttaritaulua Ahlaisten seurakunnalle.

Vuonna 1889 Danielson palasi taas Ranskaan, mutta alkoi jo puolen vuoden jälkeen kaivata takaisin kotimaahan. Kukaan Ahvenanmaan yhteisön ystävistä ei ollut silloin Pariisissa, paitsi Hanna Rönnberg, joka hänkin vietti enemmän aikaa Edvard Westmanin kanssa. Ystävien puute ja Akseli Gallen-Kallelalta omaksuttu kansallisromanttinen innoitus sai hänet haluamaan taas takaisin Suomeen. Hän päättikin matkustaa suoraan Noormarkkuun ohittaen jäsenmäärältään paisuneen taiteilijayhteisön Ahvenanmaalla. Opetustyö Turussa ja hänen sisarensa Tytty, joka asui Tampereella vei häntä myös kohti Noormarkkua.

Suomessa Danielson maalasi useita kansallisromanttisesti värittyneitä teoksia, kuten Äidin huoli (1891), Tyttö metsässä (1893), Perunannostajat (1893) ja Äiti (1893). Monia näistä voi pitää hänen merkkiteoksinaan.

Vielä kerran hän matkusti Pariisiin, neljännelle ja viimeiselle opintomatkalleen. Matkaa ennen hänen mielessään oli myös lähtö Italiaan, mutta matka päättyi Pariisiin rahan puutteen takia.

Italia

Ensimmäiset matkat Italiaan

Pariisin asema taidemaailman keskuksena oli laskemassa 1800-luvun lopulla. Moni nuori, varsinkin symbolismiin suuntautunut taiteilija lähti Italiaan Pariisin sijaan. Danielson lähti Firenzeen 1895 matkastipendin turvin. Henkilökohtaisina syinä olivat todennäköisesti kiistat Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajuudesta Helsingissä ja hänen halunsa suuntautua symbolismiin. Neljän kuukauden Firenzessä oleskelun jälkeen hän matkusti takaisin Suomeen.

Hän palasi kuitenkin jo samana vuonna Italiaan ja asettui Antignanon rannikkokaupunkiin aloittaen merimaisemien maalauksen. Elin ihastui Välimereen ja ryhtyi ahkerasti kuvaamaan sitä maalauksissaan. Uudentyyppinen päivänvalo tuotti aluksi hänelle ongelmia. Pian Elin kuitenkin tottui Italian luonnon väreihin ja paahtavaan auringonvaloon. Italiassa valmistui useita kotimaan lehdissä kehuttuja maalauksia kuten Levolle, Rannikkomaisema välimereltä, Tiemaisema ja Välimeren kalastaja.

Danielson ei saanut enää matkastipendiä vuodelle 1896, mutta hän päätti silti jäädä Italiaan tekemään suurta tilaustyötä, Kemiön kirkon alttaritaulua. Hän vuokrasi ison ateljeen ja alkoi tehdä luonnoksia itse taulua sekä kehyksiä varten. Maalauksen valmistumisen jälkeen hän palasi Suomeen.

Syyskuussa Danielson lähti takaisin Italiaan. Hän ilmoitti kirjeitse sisarelleen avioitumisestaan italialaisen taidemaalarin Raffaello Gambogin kanssa. Raffaello oli 13 vuotta nuorempi kuin Elin. He asuivat Italiassa Torre del Lagon kylässä, pienessä neljän huoneen asunnossa, kunnes talon omistaja suostui rakennuttamaan heidän toiveidensa mukaan uuden kerroksen taloon kahden vuoden vuokrasopimusta vastaan.

Kiertelyä Italiassa ja lampunvaloaiheita

Omakuva, 1899.

Omakuva, 1900.

Omakuva, 1903

Vuosina 1899 ja 1900 Raffaello ja Elin osallistuivat italialaisiin taidenäyttelyihin ja myös Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn. Samana vuonna Gambogit vielä muuttivat takaisin Antignanoon, jossa Elin oli asunut aiemmin. Vuosia 1899 ja 1900 voikin pitää hänen töidensä läpimurtovuosina ulkomailla. Jopa kotimaan kriitikot olivat tavallista tyytyväisempiä töihin. Työt kiersivät Pariisissa, Firenzessä, Milanossa, Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Viipurissa. Erityisen suosittuja ja varsinkin Italiassa kehuttuja maalauksia olivat Viinitarhassa, Kesä ja vuoden 1900 Promotrice-näyttelyn kolme kehuttua työtä olivat Pesijätär, Omakuva ja Lago di Massaciuccoli.

Elin Danielson-Gambogi maalasi useita lampunvaloaiheita, kuten Päivällisen jälkeen (1900). Tämä oli ilmeisesti maalattu heidän Torre del Lagon kodissaan. Samantyyppinen maalaus oli Talvi-ilta (1901), jossa mies soittaa mandoliinia.

Aviokriisi

Jouluna 1900 Gambogit saivat vieraikseen Dora Wahlroosin, joka ihastui Antignanoon ja päätti jäädä sinne vähäksi aikaa maalaamaan. Elinille kuitenkin selvisi, että Raffaellolla ja Doralla oli suhde. Tämä masensi häntä ja latisti hänen työtahtiaan. Tästä huolimatta Turun näyttelyssä oli kolme hänen työtään vuonna 1901. Näistä ehkä merkittävin oli teos Poutapäivä. Teoksessa nainen ripustaa märkiä vaatteita kuivumaan narulle paahtavassa Välimeren auringossa. Tarkasti piirretyt heittovarjot, kasvillisuuden sekä vaatteiden kuulto ja kimallus luovat hienostuneen kuvan valosta.

Vuonna 1901 Gambogit matkustivat Suomeen. He maalasivat maalaistalossa Ahvenanmaalla. He osallistuivat myös suomalaisten taiteilijoitten syysnäyttelyyn, joka oli Gambogeille suuri menestys. Esillä oli Italiassa tehtyjä töitä ja vanhoja, Suomessa ennen myymättä jääneitä töitä. Näissä maalauksissa Elin oli siirtynyt tyyliltään lähemmäksi miehensä koloristisempaa ilmaisua.

He palasivat Pietarin kautta takaisin Italiaan vuonna 1902. Elin kuitenkin lähti Suomeen aviokriisiään pakoon saman vuoden joulukuussa. Hänen oli kuitenkin palattava takaisin Italiaan, koska Raffaello oli sairastunut, eikä olisi selvinnyt ilman vaimonsa päivittäistä apua.

Taloudellisia huolia

Vuosina 1904 Raffaellon ja 1903 Elinin maalaamista omakuvista heijastuu heidän parisuhteensa tila. Elinin ylpeä harmahtava kasvokuva kertoo hänen päättäväisyydestään huolehtia miehestään ja heidän taloudellisesta selviytymisestään. Raffaello näyttää taas murtuneelta ja kärsivältä. Elinin kirjeistä käy ilmi, ettei Raffaello juuri piitannut maalaustensa myynnistä. Italiassa oli tähän aikaan hyvin vaikea saada töitä kaupaksi, vaikka olisikin myynyt hyvällä käsityötaidolla tehtyjä töitä halvalla. Raffaello ei myöskään huolehtinut arkiaskareista, kuten hän oli avioliiton alkuaikoina tehnyt.

Vuoden 1905 Gambogit viettivät heikosta rahatilanteestaan huolimatta kesän Volterran kaupungissa Italiassa. Heille kunnostettiin jälleen kerran talon yläkerrasta oma ateljee. Elin joutui käyttämään rahojaan Suomessa tähän, koska rahaa ei ollut Italiassa. Heidän oli hyvin vaikea tulla toimeen. Saadakseen rahaa elämiseen Elin toivoi myyvänsä jotain Turun ja Helsingin näyttelyissä ja Tampereen taideyhdistyksen näyttelyssä. Näinä aikoina valmistui hänen maalauksensa Lukuhetki, joka on näkymä Mauritz Gesterin, Elinin enon, vierashuoneesta.

Viimeiset vuodet

Antonio Vinciguerra, Muistomerkki Livornossa, 2004.

Anja Karkku-Hohti: Elin Danielsson-Gambogin muistomerkki. Noormarkku, 2011.

Elinin äiti kuoli Suomessa 1908. Elin pääsi Suomeen vasta 1911 kootakseen laajan näyttelyn omista ja Raffaellon töistä. Koko Suomessa olonsa ajan Elin sairasteli. Tämä jäi hänen viimeiseksi Suomen vierailukseen. Italiaan hän palasi vuoden 1913 lokakuussa. Hän jatkoi maalaamista, järjesti yhteisnäyttelyn Raffaellon kanssa omassa ateljeessaan ja osallistui Venetsian biennaaliin. Hän lähetti töitä myös Turun taideyhdistyksen näyttelyyn. Töiden menestystä esti kuitenkin nuorten taiteilijoiden arvostuksen puute Suomessa. Loppuaikoina hän ei ollut enää tekemisissä Suomen taidemaailman kanssa eikä juuri osallistunut tai pitänyt näyttelyitä. Suurimpana syynä tähän oli ensimmäisen maailmansodan ja Suomen sisällissodan aiheuttama yhteydenpidon ja matkustamisen vaikeus ja Suomen muuttuneet taidepiirit..

Elin Danielson-Gamobogi kuoli Antignanossa 31.12.1919 keuhkokuumeeseen ja hänet haudattiin Livornon Misericordia-hautausmaalle. Hauta poistettiin vuonna 1984. Hauta kuitenkin palautettiin 14. joulukuuta 2004, ja hautausmaalla järjestettiin Elin Danielson-Gambogin ja hänen puolisonsa Raffaello Gambogin maallisten jäännösten uusi siunaustilaisuus ja samassa yhteydessä paljastettiin haudalle pystytetty uusi muistomerkki.

Tekniikka ja tyyli

Elin Danielson-Gambogin piirustustekniikka on hyvin lähellä ranskalaista 1800-luvun akateemista tapaa piirtää. Piirustus perustuu tarkkaan kaksiulotteiseen muotojen näkemiseen ja sitä tukee kolmiulotteisen muodon tajuaminen. Hänen akateemiset harjoitelmansa Academie Colarossin ajoilta kertovat kyvystä havaita täsmällisiä mittasuhteita ja asettaa valoisuusasteita niin, että muoto tulee parhaiten esille. Tätä samaa perusteellista havaitsemista hän jatkoi maalauksissaan.

Elin Danielson-Gambogin maalaukset suuntautuvat eniten naturalismiin. Naturalismi oli vielä Danielson-Gambogin aloittaessa uraansa aivan uusi aate ja maalaustapa. Elin ja muut naturalistit pyrkivät yleensä ulkoilmamaalaukseen, jossa mallia ei ollut ateljeessa vaan kaikki maalattiin ulkoilmassa ja luonnon valossa naturalismin keulakuvan Bastien Lepagen tapaan. Toisaalta Elin oli hyvin kiinnostunut myös lämpimästä lampun valosta. Hän ei kuitenkaan omaksunut harmahtavaa väriasteikkoa niin kuin Lepage, vaan käytti kirkkaita värejä maalauksissaan. Naturalismia voidaan pitää suuntauksena impressionismin ja akateemisen maalauksen välillä, mutta hänen töistään vain muutama on suoranaisesti impressionistinen.

Idealismi ja kapina

Danielson-Gambogi kapinoi perinteisiä sukupuolirooleja vastaan ja vastusti naisten aliarviointia ammatinharjoittajina. Hänen työnsä provosoivat usein aikansa vanhoillisia suomalaisia taidekriitikkoja ja kulttuurihenkilöitä.

Erityisesti naisen kuvaaminen epäsovinnaisella tavalla herätti kriitikkojen huomion. Näistä kohutuimpia olivat kolme makuuhuoneinteriöörin sijoittuvaa maalausta Levolle, Aamuvaatetus ja Siivooja. Erityisesti Siivooja-maalaus, johon oli kuvattu korsetti, ja Aamuvaatetuksen sijaamaton parivuode nostattivat kohua. Tähän aikaan alastomuutta pidettiin usein luonnon kauneutena, ja intiimiä vaatekappaletta pidettiin paljon sopimattomampana.

Postuumit näyttelyt ja muistomerkit

Vuonna 1995 Hämeenlinnan taidemuseossa oli Elin Danielson-Gambogin näyttely. Samana vuonna ilmestyi Riitta Konttisen ja Ulla Savojärven kirjoittama kirja Elin Danielson-Gambogi.

Hauta Livornossa

Vuonna 2002 Suomen suurlähetystön pyynnöstä Suomen Livornon kunniakonsulaatti ryhtyi selvittämään Elin Danielson-Gambogin haudan sijaintipaikkaa. Alkuperäinen hautamuistomerkki oli poistettu hautausmaalta hautojen uudelleenkäyttöä koskevan lain mukaisesti. Konsulaatti onnistui löytämään alkuperäisen hautapaikan hautakiven poistamisesta huolimatta ja saamaan talteen puolisoiden maalliset jäännökset erillisiin sinkkilaatikoihin. Tämän lisäksi konsulaatti pyrki toiminnallaan vahvistamaan paikallisen yleisön kiinnostusta kahden taiteilijan elämäntyötä kohtaan. Tätä tarkoitusta varten tukemaan järjestettiin Elin Danielsonille omistettu näyttely Livornon kaupungin taidemuseossa Museo Civico Giovanni Fattorissa vuonna 2002. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös asianmukainen näyttelyluettelo.

Vuonna 2004 valmistui Elin Danielson-Gambogin ja hänen miehensä muistomerkki Livornon Misericordian hautausmaalle. Teoksen suunnitteli ja toteutti livornolainen kuvanveistäjä Antonio Vinciguerra yhdessä arkkitehti Fernando Bernaccan kanssa. Siihen on kaiverrettu Raffaello Gambogin vaimolleen Elinille osoittama runollinen omistuskirjoitus, joka oli myös alkuperäisessä hautakivessä. Luultavasti runo on peräisin livornolaisen kirjailijan Giovanni Targioni Tozzettin kynästä. Kirjoitus on ollut taiteilija Vinciguerran innoittajana hänen suunnitellessaan hautamuistomerkkiä.

Vuonna 2007 Didrichsenin taidemuseossa oli Elin ja Raffaello Gambogin taideteosten näyttely ja vuonna 2011 Retretin taiteilijapareja-näyttelyssä oli esillä Elinin ja hänen puolisonsa maalauksia.

Muistomerkki Noormarkussa

Società Dante Alighieri di Pori (Porin Italiaseura) pystytti vuonna 2011 Noormarkkuun Elin-Danielson-Gambogin syntymän 150-vuotismuistomerkin. Taiteilija Anja Karkku-Hohdin tekemä muistomerkki paljastettiin Noormarkun Klubin puutarhassa 22. lokakuuta 2011. Kaksi metriä korkean teoksen jalusta on Kurun harmaata graniittia ja maalattua teräsputkea. Yläosa koostuu maalatuista, laserleikatuista teräslevyistä, joita on viisi kerrosta. Teos kuvaa Elinin uraa Suomessa ja Italiassa. Hillitty väriasteikko ilmentää lämpimiä välimerellisiä ja viileitä pohjoisia sävyjä. Veistos muistuttaa maalaustelinettä. Teräslevyjen leikkauksissa on muistumia Antignanon ja Toscanan maisemasta sekä Noormarkusta.

Teoksia

• 
  Balda-tädin ajanviete, 1886, yksi hänen paheksutuista töistään
• 
  Talvikalastajia, 1887
• 
  Muotokuva Victor Westerholmin Hilma-vaimosta, 1888
• 
  Päättynyt aamiainen, 1890, josta hän totesi itsekin, että olisi saanut jäädä maalaamatta
• 
  Walborg Jacobsson-Eager, 1890
• 
  Sisarukset, 1891
• 
  Äidin huoli, 1891, jonka aihe äidistä etsimässä täitä lapsensa hiuksista herätti kauhistusta Päivälehden kriitikossa
• 
  Tyttö ja kissat kesäisessä maisemassa, 1892
• 
  Perunannostajat, 1893
• 
  Viinitarhassa, 1898
• 
  Viinitarhassa II, 1898
• 
  Antignano, 1900
• 
  Poutapäivä, 1900
• 
  Italialainen perhe, 1900
• 
  Iltahetki (Päivällisen jälkeen), 1900, jossa Raffaello soittaa kitaraa vieraalle
• 
  Kotiinpaluu iltavalossa, 1901
• 
  Muusikko, tuntematon tekovuosi
• 
  La Merenda, 1904, Antignanon rannalla
• 
  Kihlapari, 1906
• 
  Pianonsoittaja, 1907
• 
  Auringon laskiessa, 1915
• 
  Antignano, 1917

Muita töitä:

• 1887 Talvikalastus
• 1890 Kesäyö
• 1891 Ruissalon silta

Lisäksi Danielson-Gambogi teki alttaritaulut Ahlaisten kirkkoon (1888), Kemiön kirkkoon (1897) ja Noormarkun vanhaan kirkkoon (1899). Noormarkun alttaritaulu tuhoutui sisällissodan aikana 1918.

Taidekauppa

Bukowski-Hörhammerin huutokaupassa myytiin joulukuussa 2000 interiöörimaalus Sisarukset (1891) 1,4 miljoonan markan hinnalla lähtöhinnan oltua 250 000 markkaa. Bukowskin huutokaupasta joulukuussa 2008 myytiin maalaus Balda-tädin ajanviete (1886) 150 000 euron lähtöhinnalla. Tätä muotokuvaa pidettiin aikoinaan moraalittomana. Naisten tupakointi ja kortinpeluu ei ollut sopivaa.

Lähteet

• Ekström, Kjell – Skogsjö, Håkan (2003): Konst på Åland: en guide. Skogsjömedia. ISBN 951-98576-7-2.
• Ekström, Kjell: Önningebykolonin - en bortglömd konstnärsgemenskap från landskapsmåleriets guldålder. Tidskriften Skärgård 4/2001.
• Heininen, Virve (2007): Elin Danielson-Gambogi – Italian valossa. Didrichsen. ISBN 952-5567-11-7.
• Konttinen, Riitta (1991): Taiteilijapareja. Otava. ISBN 951-1-10964-2.
• Konttinen, Riitta – Savojärvi, Ulla (1995): Elin Danielson-Gambogi. Otava. ISBN 952-9556-26-8.
• 800artstudio.com (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta

• Konttinen, Riitta: ”Danielson-Gambogi, Elin (1861–1919)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 336–338. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 Teoksen verkkoversio.
• Leponiemi, Salla: Niin kauan kuin tunnen eläväni: Taidemaalari Elin Danielson-Gambogi. Helsinki: Gummerus, 2021. ISBN 978-951-24-2156-5

Aiheesta muualla

• Elin Danielson-Gambogi Valtion taidemuseon kokoelmissa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Elin Danielson-Gambogi taiteilijamatrikkelissa
• Lea Keskitalo, Elin Danielson-Gamborgi, Ylen Sininen laulu, YLE
• Omakuvat Turun taidemuseon kokoelmissa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Elin Danielson-Gambogi, Italian valossa, Italian kulttuuri-instituutti Helsingissä (Arkistoitu – Internet Archive)
• Elin Danielson-Gambogin muistomerkki Noormarkussa.
• Danielson-Gambogi, Elin hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)