El Alameinin toinen taistelu

El Alameinin toinen taistelu
	Osa läntisen aavikon taisteluita; toisessa maailmansodassa
	Montgomery tarkkailee tankkiensa liikkeitä.
Päivämäärä:	23. lokakuuta – 3. marraskuuta 1942
Paikka:	El Alamein, Egypti
Lopputulos:	Liittoutuneiden voitto
Osapuolet
Akselivallat:; Saksa; Italia	Liittoutuneet:; Yhdistynyt kuningaskunta; Australia; Uusi-Seelanti; Etelä-Afrikka; Intia; Vapaa Ranska; Kreikka
Komentajat
Erwin Rommel; Georg Stumme; Ettore Bastico	Harold Alexander; Bernard Montgomery
Vahvuudet
116 000 sotilasta; 547 panssarivaunua; 192 panssariautoa; 770–900 lentokonetta, joista 480 palveluskelpoisia; 552 tykistöasetta; 496 panssarintorjuntatykkiä	195 000 sotilasta; 1 029 panssarivaunua; 435 panssariautoa; 730–750 lentokonetta, joista 530 palveluskelpoisia; 892–908 tykistöasetta; 1 451 panssarintorjuntatykkiä
Tappiot
30 542 kaatunutta tai haavoittunutta; noin 500 panssarivaunua; 254 tykkiä; 84 lentokonetta	13 560 kaatunutta tai haavoittunutta; 332–500 panssarivaunua; 111 tykkiä; 97 lentokonetta
Läntisen aavikon taistelut
	Italian hyökkäys Egyptiin - Compass - Bardia - Kufra - Sonnenblume - Bardia - Tobruk - Brevity - Scorpion - Battleaxe - Flipper - Crusader - Gazala - Bir Hakeim - 1. El Alamein - Alam Halfa - Agreement - 2. El Alamein - El Agheila

El Alameinin toinen taistelu oli läntisen aavikon taistelu Pohjois-Afrikassa toisessa maailmansodassa liittoutuneiden ja akselivaltojen välillä 23. lokakuuta – 3. marraskuuta 1942. Erwin Rommelin panssariarmeija oli ollut menestyksekäs ja pyrki Egyptiin. El Alameinin ensimmäisessä taistelussa (1.–27. heinäkuuta) ei saavutettu ratkaisevaa käännettä Pohjois-Afrikan rintamalla. Akselivaltojen eteneminen kohti Aleksandriaa ja Kairoa kuitenkin pysäytettiin. Samoin hyökkäyksen jatkamisyritys elokuussa torjuttiin.

Ratkaisevaksi muodostui myöhemmin syksyllä (23. lokakuuta – 3. marraskuuta) käyty toinen El Alameinin taistelu, noin 65 kilometriä Egyptin Aleksandriasta. Brittiläinen 8. armeija, jonka päällikkönä toimi kenraali sir Bernard Montgomery, oli miesvahvuudeltaan kaksinkertainen verrattuna sotamarsalkka Rommelin johtamiin joukkoihin. Osapuolten vahvuus ennen toisen taistelun alkua oli briteillä 195 000 sotilasta, 1 029 panssarivaunua ja 2 311 tykkiä sekä akselivalloilla 116 000 sotilasta, 520 panssarivaunua ja 1 219 tykkiä.^[1]

Päivien taistelujen jälkeen Rommel kärsi tappion ja joutui vetäytymään lopulta Tunisiaan. El Alameinin taistelun jälkeen Rommel pyysi Adolf Hitleriltä lupaa siirtää Pohjois-Afrikan joukot Sisiliaan, mutta lupaa ei tullut. El Alameinin taisteluilla oli suurin merkitys akselivaltojen sotaonnen kääntymiselle Pohjois-Afrikan rintamalla. Tämän jälkeen aloite siirtyi liittoutuneille.

Britit menettivät 13 560 miestä, joista 4 610 kaatuneina ja kadonneina sekä 8 950 haavoittuneina. Akselivallat menettivät 25 000 kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina.^[2]^[3] Tämän lisäksi noin 25 000–30 000 miestä vangittiin. Suurin osa panssarivaunuista tuhottiin.

Lähteet

↑ The Timechart of Military History, 1999, s. 126, ISBN 1-903025-00-1
↑ Barnett, Correlli, Desert Generals, 1999, s. 286
↑ Bauer, E., The History of World War II, 2000, s. 372

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta El Alameinin toinen taistelu Wikimedia Commonsissa

[1] The Timechart of Military History, 1999, s. 126, ISBN 1-903025-00-1

[2] Barnett, Correlli, Desert Generals, 1999, s. 286

[3] Bauer, E., The History of World War II, 2000, s. 372

[1]

[2]

[3]