Edustus on omatahtoisen toimijan eli edustajan toimintaa toisen henkilön eli päämiehen nimissä tämän lukuun. Edustajalla tulee olla tarvittava kelpuutus eli edustusvalta, jotta hänen antamansa tahdonilmaisu sitoo päämiestä. Edustajan oman harkintansa mukaan tekemän oikeustoimen vaikutukset kohdistuvat välittömästi edustettuun ja edustaja pysyy koko ajan niiden ulkopuolella.[1]

Oikeustoimen tekemisen yhteydessä edustuksella on kolme tunnusmerkkiä. Se on omatahtoista toimintaa toisen nimissä. Siksi asiapoikaa tai lähettiä ei pidetä edustajana, vaikka he toimivatkin toisen nimissä välittäessään toisen henkilön tahdonilmaisun. Toiseksi oikeustoimen vaikutusten kohteena on päämies. Esimerkiksi sopimuksessa päämiehestä tulee osapuoli, jonka velvollisuus on täyttää sopimus. Kolmanneksi edustaja pysyy oikeustoimen vaikutusten ulkopuolella, sillä vain edustettu tulee sidotuksi oikeustoimeen. Välittäjää ei pidetä edustajana, koska hän ei täytä tunnusmerkistöä. Hän ei tee oikeustointa kummankaan sopijapuolen puolesta, vaan saattaa osapuolet vain yhteen. Välittäjälle voidaan tietenkin antaa myös valtuutus toimia edustajana.[1]

Oikeushenkilö tarvitsee aina ihmisen edustajakseen voidakseen tehdä oikeustoimia. Ihminen puolestaan tarvitsee edustajaa, jos hän ei voi tai halua saapua sopimuksentekotilaisuuteen tai hän on alaikäisenä vailla oikeustoimikelpoisuutta tai hän haluaa asiantuntijan toimivan puolestaan. Aina edustajan käyttö ei ole sallittua. Tällainen tapaus on vaikkapa avioliiton solmiminen.[1]

Lakimääräisessä edustuksessa edustajan toiminta perustuu lakiin. Hänen asemansa voi syntyä tuomioistuimen lain nojalla antamalla määräyksellä, jollaisen tarvitsee esimerkiksi täysi-ikäisen henkilön holhooja. Tai asema voi muodostua suoraan lain nojalla, kuten silloin kun vanhemmat toimivat alaikäisen lapsensa holhoojana. Toisinaan edustajan asema ilmenee oikeushenkilön säännöistä. Oikeushenkilön edustajaa nimitetään lailliseksi edustajaksi. Edustus voi perustua myös ihmisen tai oikeushenkilön tekemään oikeustoimeen, jota kutsutaan valtuutukseksi. Tällöin on kyseessa tahdonvaltainen edustus.[1]

Kun edustaja antaa päämiehensä puolesta tahdonilmaisun, nimitetään sitä aktiiviseksi edustukseksi. Passiivisesta edustuksesta puhutaan silloin, kun edustaja ottaa vain vastaan tahdonilmaisuja. Esimerkiksi kauppaedustaja on passiivinen edustaja ottaessaan vastaan osto- tai myyntitarjouksia. Päämiehen nimissä tapahtuva edustus on varsinaista eli välitöntä edustamista. Välillinen edustaja toimii omissa nimissään, vaikka tekeekin sen päämiehen lukuun. Esimerkiksi komissio ja huolinta ovat välillistä edustusta.[1]

Edustusoikeuden saaminen ei velvoita edustajaa toimimaan päämiehen puolesta, vaan tarvitaan lisäksi toimeksianto tai asiaa koskeva sopimus. Jotta päämies tulisi sidotuksi edustajan tekemiin oikeustoimiin, edellytetään että edustus on luvallista, edustaja toimii päämiehen nimissä ja edustus on syntynyt oikein. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vastapuoli saa tietää kenen kanssa hän tekee oikeustoimen.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palstat 84–87.