Valtuutus

Valtuutus on henkilön edustajalleen antama lupa erilaisten oikeustoimien tekemiseen valtuuttajan puolesta.[1]

Valtuutettu voi tehdä valtuuttajan puolesta varallisuusoikeudellisia sopimuksia ja muita oikeustoimia. Hän toimii valtuutetun edustajana ja voi antaa tahdonilmaisuja toisen puolesta harkintansa mukaan.[1] Valtuutettu toimii päämiehensä puolesta niin, että jää itse sopimussuhteen ulkopuolelle. Valtuutetun tekemän sopimuksen vaikutukset kohdistuvat välittömästi valtuuttajaan. Valtuuttajan tulee olla oikeustoimikelpoinen, joten alaikäinen tai vajaavaltainen ei voi valtuuttaa toista toimimaan puolestaan silloin, kun ei itse olisi toimeen oikeutettu.

Yksilöidystä valtuutuksesta ilmenevät valtuutuksen rajat. Esimerkiksi valtuutettu voi olla kelpoinen tekemään valtuuttajan puolesta kiinteistökaupan, kunhan se tapahtuu määräajassa ja valtuuttajan ilmoittamalla hinnalla. Kiinteän omaisuuden panttaamiseen ja luovuttamiseen toisen puolesta tarvitaan yksilöity valtakirja. Sen vastakohta on yleisvaltakirja, joka suo valtuutetulle melko laajan kelpoisuuden. [1]Oikeudenkäynnissä käy myös niin sanottu avoin asianajovaltakirja.

Henkilön asemaan toisen palveluksessa liittyy usein niin sanottu asemavaltuutus. Niinpä kaupassa myyjänä olevan henkilön kanssa voidaan tehdä kauppiasta sitovia oikeustoimia niissä puitteissa, jotka voidaan katsoa myyjällä tavanomaisesti olevan.

Jos valtuutettu ylittää valtuutensa, jotka päämies on hänelle antanut, sitoo valtuutetun tekemä sopimus kuitenkin valtuuttajaa, jos sopimuskumppani on toiminut vilpittömässä mielessä.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 7666–7667, art. Valtuutus. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.