Direktiivi (Euroopan unioni)
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Direktiivi eli lainsäädäntöohje on Euroopan unionin säädös, joka velvoittaa jäsenmaita muuttamaan lainsäädäntöään.[1] Lainsäätäjän velvollisuus on toteuttaa direktiivin sisältö maansa lainsäädännössä, mutta kussakin jäsenvaltiossa voidaan valita toteuttamisen muoto ja keinot. Jos valtion lainsäädäntö ennestään täyttää direktiivin vaatimukset, mitään lainsäädäntötoimia ei tarvita.
Antajat muokkaa
Direktiivit antaa Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti yhdessä tai neuvosto yksin.
Erityisesti yhteismarkkinoiden luomisessa on käytetty direktiivejä yhdenmukaistamaan tuotteiden laatu- ja turvallisuusmääräyksiä. Päämääränsä osalta direktiivi sitoo jäsenvaltiota tiettynä siinä kerrottuna päivänä tai 20:ntenä päivänä sen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Kansallista täytäntöönpanoa valvoo Euroopan komissio, joka voi laiminlyönnin havaittuaan nostaa kanteen Euroopan unionin tuomioistuimessa.
Direktiivissä säädetään, että jäsenvaltion on toimitettava kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle. Tällaisen ilmoituksen eli notifioinnin laatii asianomainen ministeriö.
Täytäntöönpano muokkaa
Jäsenmaiden lainsäädännön yhdenmukaistamiseksi valtion tulee määräajassa antaa oman oikeusjärjestelmänsä mukainen säädös (Suomessa laki tai asetus), jolla direktiivin tavoitteista tulee osa kansallista lainsäädäntöä.
Inkorporoinniksi nimitetään sitä, jos direktiivin teksti säädetään sellaisenaan kansalliseksi laiksi. Jos direktiivi antaa jäsenvaltiolle liikkumavaraa, niin se voidaan uudelleenkirjoittaa. Sanamuotoja voidaan silloin selventää ja voidaan mennä kansallisessa sääntelyssä pidemmälle kuin direktiivi vaatii. Joskus voidaan kansallisissa säädöksissä viitata direktiiviin ja panna sen teksti säädöksen liitteeksi.
Erilaiset direktiivit muokkaa
Vähimmäisdirektiivi määrää kansallisen sääntelyn vähimmäistason, mutta sallii tiukemmankin sääntelyn. Kansallinen lainsäätäjä voi antaa lisäehtoja ja direktiivin ehtoja ankarampia määräyksiä.
Puitedirektiivi antaa yleiset suuntaviivat. Se edellyttää voimaan tullakseen tarkempia täytäntöönpanosäännöksiä, erityisdirektiivejä, joita myös tytärdirektiiveiksi kutsutaan. Tekniset yksityiskohdat voidaan myös jättää asiantuntijoiden ratkaistaviksi viittaamalla eurooppalaisiin standardeihin.
Perusdirektiivi on nimensä mukaisesti perusta, jota voidaan myöhemmin täydentää tai jonka soveltamisalaa voidaan myöhemmin laajentaa muutosdirektiivillä.
Tytärdirektiivi on jotakin direktiiviä (puite- tai perusdirektiiviä) tarkentava direktiivi. Esimerkiksi puitedirektiivillä voidaan määritellä yleiset periaatteet jollekin mittausvelvoitteelle, ja tytärdirektiivillä määritellään sitten yksityiskohtaisesti mittausmenetelmät ja laatutavoitteet.
Harmonisointidirektiivin tarkoituksena on samankaltaistaa kansallinen säännöstö muiden EU-maiden säännöstöjen kanssa. Jäsenmaat eivät voi omassa lainsäädännössään poiketa harmonisointidirektiivin säännöksistä.
Direktiivin nimike muokkaa
Direktiivin nimikkeen muoto on [direktiivin antaja] + direktiivi + [vuosi/numero/yhteisön lyhenne] + annettu + [päivämäärä] + [aihe].
Nimikkeenä voi esimerkiksi olla "Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/19/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta 2002, sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä".
Direktiivillä on usein myös kutsumanimike, jota käytetään pitkän nimikkeen sijaan. Esimerkin kutsumanimike on "käyttöoikeusdirektiivi".
Kritiikkiä ja urbaanilegendoja muokkaa
Euroopan unionia on kritisoitu liiasta direktiivientekoinnosta. Ajoittain maailmalle on myös levinnyt huhuja direktiiveistä, joita ei ole todellisuudessa koskaan ehdotettu. Suomessa on muun muassa huhuttu Euroopan unionin kieltävän makkaran grillauksen.lähde?
Ajoittain direktiivit kuitenkin epähuomiossa aiheuttavat tragikoomisia seurauksia. Esimerkiksi vaarallisten metallien käyttöä säätelevän direktiivin mukaan sähköllä toimivissa tuotteissa saa olla lyijyä lopputuotteesta korkeintaan 0,1 prosenttia. Tämä direktiivi on kieltämässä kirkkourkujen valmistuksen, koska urkujen pilleissä voi olla lyijyä yli 50 prosenttia. [2]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Satuli, Heli: EU-perusteos. 2. painos. Helsinki: Eurooppatiedotus, 2020. ISBN 978-952-281-621-4. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Saarikoski, Saska: EU:n direktiivi kieltämässä kirkkourkujen valmistuksen 22.3.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 26.8.2014. Viitattu 25.8.2013.