Avaa päävalikko

Tausta ja tavoitteetMuokkaa

Luontodirektiivi on Rio de Janeiron ympäristökokouksen vuodelta 1992. Sen liitteitä on kuitenkin täydennetty kun yhteisöön on liittynyt uusia jäsenmaita. Esimerkiksi vuonna 1995 Suomen ja Ruotsin myötä suojeluun lisättiin monia pohjoisia ja itäisiä lajeja ja luontotyyppejä. Liitteeseen I esitettiin lisättävän yhteensä 19 boreaalisen vyöhykkeen luontotyyppiä. Liitteeseen II esitettiin lisättävän kaksi nisäkästä (metsäpeura ja itämerennorppa), 18 hyönteistä, 24 putkilokasvia sekä kahdeksan sammallajia.[2] Toistaiseksi direktiivin ulkopuolelle ovat jääneet kaikki sienet, jäkälät sekä suurin osa selkärangattomien eläinten ryhmistä.

Luontodirektiivin tavoite on lajien ja luontotyyppien suotuisa suojelun taso, niiden määrällisen ja alueellisen vähenemisen pysäyttäminen. Keskeisin keino on Natura 2000 -niminen luonnonsuojelualueiden verkosto. Tätä varten direktiivin liitteessä I on luontotyyppejä (esimerkiksi puustoiset suot) ja liitteessä II lajeja (kuten saukko, kirjoverkkoperhonen ja laaksoarho), joiden perusteella jäsenmaiden tulee esittää komissiolle alueita Naturaan.

Direktiivissä määritellään myös erilaisten poikkeuslupien ehdot sekä luvataan Natura-alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmia varten EU-rahaa.

LiitteetMuokkaa

Euroopan unionin luontodirektiivi sisältää kuusi luettelomuotoista liitettä.

  • Liitteessä I luetellaan yhteisön erityisen tärkeinä pitämät luontotyypit eli sellaiset ympäristöt, joiden suojelemiseksi on perustettava erillinen suojelualue. Näitä ovat esimerkiksi runsaskalkkiset nevat sekä eräät välimeren alueen pensasmaatot.
  • Liitteessä II(a) luetellaan ne yhteisön tärkeinä pitämät eläinlajit ja liitteessä II(b) ne kasvilajit, joiden esiintymispaikoille perustettava erityinen suojelualue.
  • Liitteessä III luetellaan perusteet, joilla jokin alue tunnistetaan luontoarvoltaan erityisen tärkeäksi sekä perusteet liitteissä I ja II edellytettävien suojelualueiden määrittelemiseksi.
  • Liitteessä IV(a) on puolestaan eläin- ja IV(b) kasvilajeja, jotka ovat tiukasti suojeltuja myös luonnonsuojelualueiden ulkopuolella. Näitä ovat esimerkiksi liito-orava, kaikki lepakot ja jokihelmisimpukka. Liitteen lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty automaattisesti, ilman erillistä suojelupäätöstäkin. Käytännössä jäsenmaat ovat velvoitettuja rauhoittamaan omalla alueellaan elävät IV-liitteen lajit kansallisessa luonnonsuojelulainsäädännössään.
  • Liitteessä V luetellaan yhteisön tärkeinä pitämät eläin- ja kasvilajit, joiden ottaminen luonnosta ja hyväksikäyttö voi vaatia hyödyntämisen sääntelyä. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi ruokakalat siika, muikku, harjus ja rapu, turkiseläimet näätä ja hilleri ja koristekäyttöön kerätyt rahkasammalet ja poronjäkälät.[3]
  • Liitteessä VI luetellaan menetelmät, joita ei saa käyttää eliöiden pyydystämiseen eikä tappamiseen. Näitä ovat esimerkiksi räjähteet tai vammautettujen eläinten käyttäminen houkuttimina.

Luontodirektiivin liitteiden II ja IV Suomessa esiintyvät putkilokasvilajitMuokkaa

Luontodirektiivin liitteiden II ja IV Suomessa esiintyvät putkilokasvilajit:[4]

Luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainitut Suomessa esiintyvät eläinlajitMuokkaa

Luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainitut Suomessa esiintyvät eläinlajit:[5]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä lakiin tai oikeuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.