Emil Louhikko

Emil Konstantin Louhikko, sukunimi vuoteen 1906 Eriksson, vuosina 1906–1920 Laiho (7. lokakuuta 1888 Viipuri – 30. toukokuuta 1961) oli suomalainen sosialidemokraattinen ammattiyhdistysliikkeen toimihenkilö.

Metallivalurina Suomessa ja Ruotsissa

Louhikko kävi kansakoulun Tampereella ja meni sitten valajan oppiin Tammelan konepajalle jossa hänen isänsä oli työssä. Hän kävi samalla myös iltaisin käsityöläiskoulua. Vuonna 1903 Louhikon perhe muutti Turkuun jossa hän oli sitten työssä Vulcanin konepajalla isänsä kanssa. Vuoden 1905 suurlakon aikana Louhikko oli mukana vapaaehtoisena järjestyskaartissa. Kesällä 1906 Louhikko lähti työhön Ruotsiin saatuaan houkuttelevan työpaikkatarjouksen. Hän oli aluksi yhdessä muutamien muiden suomalaisten metallimiesten kanssa työssä Smoolannissa Bruzaholmin rautaruukilla mutta kun työolot ja palkkaus olivat siellä vastoin lupauksia kehnoja Louhikko lähti työnhakuun Tukholmaan. Hän oli työssä Tukholmassa kahdella eri konepajalla aina kesään 1907 saakka jolloin hän palasi Suomeen ja meni takaisin Vulcanin konepajalle. Vuoden 1908 alussa hän siirtyi Tampereelle Tampereen Pellavatehtaan konepajaan. Keväällä 1908 Tampereella alkoi kuitenkin metallityöläisten lakko. Lakon pitkittyminen ja työantajien julistama työsulku johtivat siihen että Louhikko joutui lähtemään syksyllä 1908 työnhakuun Ruotsiin. Ruotsissakin oli alkanut huono aika mutta Louhikko onnistui lopulta pääsemään työhön Pohjois-Ruotsiin Sundsbrukiin lähelle Sundsvallia. Kesällä 1909 hän palasi takaisin Suomeen Vaasaan jonne myös hänen perheensä oli muuttanut työn perässä. Louhikko oli työssä aluksi Salinin konepajalla ja sitten Vaasan Puuvillatehtaan konepajalla ja Wickströmin moottoritehtaalla. Vaasassa asuessaan hän alkoi osallistua aktiivisesti paikallisen Palosaaren työväenyhdistyksen toimintaan ja hän kävi myös sosialidemokraattisen puolueen ja ammattijärjestön talvella 1911–1912 Helsingin työväentalolla järjestämän puolueopiston. Louhikko toimi Vaasan läänin eteläisen vaalipiirin sos. dem. nuorisojärjestön piirisihteerinä 1910–1914.

Ammattiyhdistystoimitsijaksi

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua elokuussa 1914 Louhikko oli jonkin aikaa työttömänä kunnes hän muutti Tampereelle työhön Tampereen Pellavatehtaan konepajalle joka oli alkanut saanut runsaasti tilauksia sodan vuoksi. Kesällä 1915 hänet valittiin Metalliteollisuustyöntekijäin liiton sihteeriksi ja hän muutti Helsinkiin elokuussa 1915. Venäjän sotatarviketilaukset synnyttivät näihin aikoihin Suomen metalliteollisuuteen korkeasuhdanteen. Ammattitaitoisesta työvoimasta oli kovaa kilpailua työnantajien kesken ja tämä johti palkkojen nousun ohella siihen että työoloja alettiin kohentaa muun muassa uusimalla tehdassaleja. Työvoimapula johti samalla kuitenkin siihen että alalle tuli paljon nuorta ammattitaidotonta työvoimaa ja tämä aiheutti useilla työpaikoilla kahnauksia vanhempien ammattityöntekijöiden kanssa.

Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen Venäjän valtion heikentynyt rahatalanne aikaansai sen että sotatarviketilauksia alettiin peruuttaa. Peruutuksien takia Suomen teollisuus alkoi vähentää keväällä 1917 työvoimaansa ja samalla myös venäläisten Suomessa teettämät linnoitustyöt vähenivät jolloin työttömyys lisääntyi ja yhteiskunnallinen levottomuus kasvoi. Huhtikuussa 1917 metallityöläiset järjestivät suuren työtaistelun 8-tuntisen työpäivän puolesta ja neuvottelujen tuloksena se otettiinkin käyttöön teollisuudessa suhteellisen kivuttomasti. Sen sijaan maatalouden piirissä syntyi työpäivän ptuudesta useita työtaisteluita vuoden 1917 aikana. Louhikko kuului ammattiyhdistysmiehenä sosialidemokraattien maltilliseen siipeen eikä hän hyväksynyt O. W. Kuusisen ja Kullervo Mannerin johtaman radikaalien ryhmän toimintaa vuodenvaihteessa 1917–1918.

Sisällissota ja pakolaisaika Venäjällä

Suomen sisällissodan alettua Louhikko lähti metallityöläisten pyynnöstä johtamaan töiden käyntiin saamista punaisten alueilla sijainneilla konepajoilla. Konepajojen valmistamia maatalouskoneita muun muassa separaattoreita alettiin viedä Venäjällä jotta sieltä saataisiin vastineena viljaa ja sokeria elintarvikepulaa kärsineeseen Etelä-Suomeen. Huhtikuun alussa Louhikko joutui lähtemään Helsingistä Viipuriin jossa hän sitten hoiti evakuointitoimia yhdessä Eyolf Mattssonin kanssa. Huhtikuun lopulla hän siirtyi saarroksiin joutumassa olevasta Viipurista laivalla Pietariin muiden punaisten johtoon kuuluneiden mukana. Venäjällä hän sai aluksi kesällä 1918 vastuudelleen huolehtia niistä 16 laivasta joilla punaiset olivat paenneet Suomesta. Louhikko kieltäytyi yhdessä 15 muun sosialidemokraatin kanssa elokuussa 1918 liittymästä vastaperustettuun Suomen Kommunistiseen puolueseen ja heidät leimattiin työväenluokan luopioiksi.

Louhikko onnistui kuitenkin syksyllä 1918 pääsemään mukaan taloudenhoitajaksi August Vastenin johtamaan 200 miehen suomalaiseen joukko-osastoon joka siirtyi junalla Karhumäkeen Muurmannin radan varrelle. Osasto muodosti puolustusrintaman Ontajoelle etelään päin tulossa olleita englantilaisia joukkoja vastaan. Vuoden 1919 alkupuolella osasto siirrettiin Petroskoihin ja siitä muodostettiin venäläisen eversti Petrovin komentama kolmen pataljoonan rykmentti jonka taloudenhoitajana Louhikko toimi. Rykmentti taisteli sitten keväällä ja kesällä 1919 viiden kuukauden ajan Aunukseen hyökänneitä suomalaisia vapaaehtoisjoukkoja vastaan. Vuoden lopulla rykmentti onnistui sitten karkottamaan Äänisjärven pohjoisosiin edenneet englantilais-ranskalais-serbialaiset joukot ja valtaamaan takaisin Suojun ja Karhumäen kaupungin. Louhikko sai joulukuussa 1919 tietää että hänen Suomeen jäänyt vaimonsa oli kuollut ja hän päätti tässä vaiheessa palata takaisin Suomeen.

Vankeudessa Suomessa

Louhikko hiihti salaa rajan yli Suomeen loppiaisena 1920. Hän palasi Helsinkiin ja onnistui aluksi välttämään Etsivän Keskuspoliisin huomion muuttamalla sukunimensä. Louhikko toimi sitten Metallityöntekijäin liitossa sihteerin apulaisena ja osallistui kesällä 1920 metallityöntekijäin kokouksiin Kööpenhaminassa ja Oslossa. Kesällä 1920 hänet valittiin Suomen Ammattijärjestön sihteeriksi. Louhikon todellinen henkilöllisyys paljastui kuitenkin lokakuussa 1920. Hän joutui Etsivän Keskuspoliisin kuulusteluihin ja sitten 10 kuukauden ajaksi tutkintovankeuteen Turun lääninvankilaan odottamaan juttunsa käsittelyä Turun hovioikeudessa. Louhikko tuomittiin kapinaan osallistumisesta 12 vuoden kuritushuonerangaistukseen, josta vähennettiin 4 vuotta joulukuun 1918 Svinhufvudin armahduslain nojalla. Hän suoritti tuomionsa Tammisaaren pakkotyölaitoksessa ja Turun lääninvankilassa ja pääsi ehdonalaiseen vapauteen 1924.

Paluu ammattiyhdistysliikkeeseen

Louhikko oli vapauduttuaan tammikuuhun 1926 saakka Suomen Ammattijärjestön sihteerinä mutta ristiriidat kommunistien kanssa saivat hänet eroamaan tehtävästä. Keväällä 1926 hän pääsi Suomen Kuljetustyöläisten Liiton sihteeriksi mutta menetti paikan kommunistien ehdokkaalle kesällä 1927 järjestyssä äänestyksessä. Louhikko oli tämän jälkeen viipurilaisen Kansan Työ-lehden toimittajana 1927–1929 ja oli mukana valtaamassa Viipurin Työväenteatteria kommunisteilta. Hän ryhtyi sosialidemokraattien pyynnöstä valtaamaan takaisin ammattiyhdistysliikettä kommunisteilta jotka olivat vahvistaneet asemiaan 1920-luvun lopulla. Louhikon johdolla perustettiin 1929 Suomen Työläisliitto johon tuli mukaan joukko ammattiosastoja Louhikon toimiessa liiton sihteerinä ja vuonna 1930 perustettiin Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK jonka sihteerinä Louhikko oli vuoteen 1939 saakka.

Louhikko oli viimeksi Kansan Matkatoimiston toimitusjohtajana 1939–1961 sekä Lomaliiton toiminnanjohtajana 1941–1959. Hänelle myönnettiin sosiaalineuvoksen arvonimi 1950. Louhikko julkaisi muistelmansa vuonna 1943 (Teimme vallankumousta, Suomen kirja 1943).

Julkaisuja

• Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton Helsingissä lokak. 19-21 p:nä 1930 pidetyn perustavan kokouksen pöytäkirja ; laatinut E. K. Louhikko. Suomen ammattiyhdistysten keskusliitto, Helsinki 1931
• Mitä tiedät ammattiyhdistysliikkeestä?. Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton julkaisusarja n:o 4. Tampere 1934
• Nuorisotoiminta ammattiyhdistysliikkeessä : lyhyt katsaus eri maiden ammatillisten järjestöjen nuorison keskuudessa suorittamaan herätys- ja kasvatustyöhön. Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton julkaisusarja n:o 3. Tampere 1934
• Ammattiyhdistysväen itseopiskelu. Työväen sivistysliitto, Mikkeli 1935
• Ammattiyhdistystiedon perusteet. Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton julkaisusarja n:o 7. Tampere 1937
• Ammattiyhdistystiedon opiskelu. Työväen sivistysliiton opintosuunnitelmia. Helsinki 1939
• Den finska fackföreningsrörelsen. Landsorganisationens skriftserie 55. Tidens förlag, Stockholm 1939
• SAK kymmenen vuotta : katsaus Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton syntyyn, toiminnan vaiheisiin ja työmuotoihin vuosina 1930-1940  ; koonn. E. K. Louhikko. Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton julkaisusarja n:o 8. Tampere 1940
• Loma-aika : pientä opastusta matkailusta ja retkeilystä lomankäytössä ; koonn. E. K. Louhikko. Työväen matkailuliitto, Helsinki 1941
• Teimme vallankumousta. Suomen kirja, Helsinki 1943 (Teos pdf-tiedostona Työväenliikkeen kirjasto, Digitaalinen arkisto)
• Tutustukaa Työväen matkailuliittoon : viisitoistavuotistaipaleelta. Työväen matkailuliitto, Helsinki 1953

Toimitustöitä

• Järjestötoimitsijain käsikirja ; toim. E. K. Louhikko, Arvi Hautamäki ja Emil Sallila. Kansanvalta, Helsinki 1931, 2. uud. ja tark. painos toim. Aleksi Aaltonen, E. K. Louhikko ja Arvi Hautamäki. Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton julkaisusarja n:o 6. Tampere 1937