Eyolf Mattsson

suomalainen prikaatinpäällikkö Puna-armeijassa

Eyolf Georg Mattsson (myös Mattsson-Ignaeus ja Igneus-Mattsson; 22. maaliskuuta 1897 Sauvo, Suomen suuriruhtinaskunta25. toukokuuta 1965 Krasnokamsk, Neuvostoliitto) oli suomenruotsalainen tekniikan opiskelija, joka Suomen sisällissodan jälkeen pakeni Venäjälle ja kohosi neuvostoarmeijassa kenraalimajuriksi.

Eyolf Mattsson.

Lapsuus ja nuoruusMuokkaa

Eyolf Mattsson syntyi varakkaaseen ahvenanmaalaisperheeseen. Hänen isänsä oli pankinjohtaja Mathias Georg Mattsson.[1]

Eyolf saapui Helsinkiin vuonna 1915 aloittaakseen opinnot Teknillisessä korkeakoulussa. Hän alkoi 8.9.1915 opiskella elektroniikkaa ja koneenrakennusta. Eyolf vietti tyypillistä teekkarin elämää, kunnes liittyi vappuna 1917 poliittiseen opiskelijaliikkeeseen.[1]

SotilasuraMuokkaa

Suomen sisällissodan alkaessa Mattsson ryhtyi Suomen kansanvaltuuskunnan palvelukseen ja joutui keväällä 1918 pakenemaan Viipurin kautta Venäjälle. Petrogradissa 21-vuotias Mattsson työskenteli aluksi apumiehenä hinaajalla ja teki muita satunnaisia töitä. Hän oli hyvin kielitaitoinen, hän puhui suomen ja ruotsin lisäksi venäjää, saksaa ja englantia.[1]

Mattsson suoritti Moskovassa venäläisen upseerikurssin vuonna 1918. Elokuussa hän liittyi bolševikkipuolueeseen. Moskovasta Mattsson siirtyi 9.12.1918 Pietarin kansainvälisen sotakoulun opetusupseeriksi. Hän sai komennuksen sotakoulusta Muurmannin ja Petroskoin rintamalle 25.4.1919 ja taisteli vuonna 1919 Itä-Karjalassa pataljoonankomentajana valkoisia vastaan. Taisteluissa Mattsson haavoittui ja joutui sairaalaan Petroskoihin. Hänelle myönnettiin sotilasansioistaan Punaisen lipun kunniamerkki. Loppuvuonna Mattsson osallistui uudelleen Venäjän sisällissodan taisteluihin, tällä kertaa kenraali Nikolai Judenitšin joukkoja vastaan Petrogradin edustalla 14.10.-10.11.1919.[1]

Tammikuussa 1920 Mattsson pääsi oppilaaksi Moskovan sota-akatemiaan. Hän suoritti 3-vuotisen koulutuksen syksyllä 1922. Valmistumisensa jälkeen Mattsson komennettiin ensin komppanianpäälliköksi rajajoukkoihin Karjalankannakselle ja vajaata vuotta myöhemmin rajajoukkojen esikuntapäällikön adjutantiksi Petroskoihin.[1]

Mattsson johti vuosina 1925–1928 Petroskoissa Karjalan jääkäripataljoonaa ja vuosina 1931–1934 Karjalan jääkäriprikaatia. Huhtikuussa 1934 hänet siirrettiin Volgan sotilaspiiriin Stalingradiin, missä hän palveli 2 vuotta jalkaväkidivisioonan komentajana ja varuskunnan päällikkönä. Mattsonista tuli 39-vuotiaana Frunzen sotilasakatemian yleisen taktiikan laitoksen johtaja vuonna 1936. Samalla hänet ylennettiin prikaatinkomentajaksi (kombrik).[1]

VankeusMuokkaa

Josif Stalinin puhdistusten aikana Mattsson vangittiin vuonna 1936 ja tuomittiin kuolemaan. Tuomio muutettiin kuitenkin 10 vuodeksi vankeutta, jonka jatkoksi tuli 5 vuoden sisäinen karkotus. Mattson selvisi työleireiltä hengissä, vaikka sairastuikin vankeusaikanaan tuberkuloosiin.

Vuonna 1957 Mattssonin maine palautettiin ja hän sai takaisin NKP:n jäsenkirjan ja everstin arvon.

InsinöörinäMuokkaa

Vapauduttuaan Mattsson työskenteli Norilskin kaupungin rakennustöissä napapiirin pohjoispuolella, kunnes asettui perheineen Krasnokamskiin Uralille. Siellä hän työskenteli öljyteollisuudessa Neftestroitrustin työnjohtajana.[1] Mattsson oli 1960-luvun alussa laajassa kirjeenvaihdossa Suomessa asuvien sukulaistensa kanssa ja olisi halunnut vierailla Suomessa, mutta molemminpuoliset viisumivaikeudet estivät matkan.

Mattson oli Erkki Kivalon isän serkku.[2]

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kivalo, Erkki & Mittler, Raoul: Ahvenanmaalaisen Eyolf Mattson-Ignaeuksen elämänura teekkarista puna-armeijan prikaatikenraaliksi. Omakustanne, 2000. ISBN 952-9848-11-0.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Salomaa, Markku: Punaupseerien nousu ja tuho, s. 467-471. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32381-5.
  2. Arno Forsius, Erkki Kivalo

Aiheesta muuallaMuokkaa