Wikipedia

Pihkatippiot

(Ohjattu sivulta Dacrydium)

Pihkatippiot (Dacrydium) on podokarpuskasvien (Podocarpaceae) heimoon kuuluva havupuusuku. Suvun yli kaksikymmentä lajia ovat Aasian ja Tyynenmeren saarten trooppisten ja subtrooppisten alueiden ainavihantia puita ja pensaita. Osa lajeista voi kasvaa hyvinkin suuriksi metsän latvuskerroksen yläpuolelle ulottuviksi ylispuiksi. Suvun ominaispiirteitä ovat monimuotoiset, pihkaiset lehdet ja epäsymmetriset mehevät kävyt.[2]

Pihkatippiot
Maorinpihkatippio (Dacrydium cupressinum)
Maorinpihkatippio (Dacrydium cupressinum)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Havupuut Pinophyta
Lahko: Cupressales[1]
Heimo: Podokarpuskasvit Podocarpaceae
Suku: Pihkatippiot Dacrydium
Sol. ex Lamb., 1807[2]
Synonyymit
  • Metadacrydium Baum.-Bod., 1989[2]
Katso myös

  Pihkatippiot Wikispeciesissä
  Pihkatippiot Commonsissa

Nimet muokkaa

Suvun tieteellinen nimi Dacrydium on johdettu kreikan kielen kyyneltä tarkoittavasta sanasta. Nimi viittaa kasvien erittämiin pihkapisaroihin.[2][3]

Kuvaus muokkaa

Pihkatippioiden edustajat ovat ainavihantia puuvartisia kasveja.[2] Osa lajeista on suurikokoisia, jopa yli 50 metrin korkeuteen kasvavia puita, kun taas toiset lajit jäävät yleensä pieniksi pensaiksi.[4][5] Suuremmat oksat haarautuvat rungosta lähes säteittäisinä valekiehkuroina. Pienet lehtevät oksanhaarat voivat olla siirottavia tai riippuvia. Rungon kovassa kuoressa on runsaasti korkkihuokosia. Vanhemmiten kaarna tulee uurteiseksi ja hilseilee suomumaisina liuskoina. Pihkatiehyitä on sekä kuoressa että lehdissä.[2]

Lehtien muoto vaihtelee suuresti lajin ja kasvin iän mukaan. Lehtiasento on kierteinen.[2] Nuorten kasvien varhaislehdet ovat usein muodoltaan neulasmaisia, joskus hieman sirppimäisiä, ja siirottavat kaikkiin suuntiin.[2][3][6] Myöhäislehdille on ominaista rangan myötäinen asento. Muodoltaan ne voivat lajista riippuen olla suomumaisia, äimämäisiä tai neulasmaisia.[2][3][6] Varhaislehdet vaihtuvat myöhäislehdiksi asteittain, jolloin lehdistä esiintyy monenlaisia välimuotoja.[2] Neulasmaisen lehden poikkileikkaus vaihtelee litteästä kolmi- tai nelisärmäiseen.[2] Suomumaiset lehdet ovat usein kölillisiä.[2][3] Lehdessä on tavallisesti yksi pihkatiehyt.[2][3] Ilmarakoja on kaikilla lehden pinnoilla.[2]

Suvun kasvit ovat yleensä kaksikotisia yksineuvoisten hede- ja emikukintojen kehittyessä eri kasviyksilöihin, mutta jotkin lajit voivat olla yksikotisiakin.[2]

Hedekävyiksi kutsutut hedekukinnot voivat kehittyä yksittäin tai ryppäissä oksanhaarojen kärki- tai hankasilmuista. Hedekävyt ovat muodoltaan lyhyen lieriömäisiä, ja voivat olla lyhytperäisiä tai lähes perättömiä. Hedekäpy koostuu kilpimäisistä, lavaltaan kolmiomaisista tai lyhytsuippuisista hedelehdistä. Jokaisen hedelehden tyvellä on kaksi siitepölyä tuottavaa pölylokeroa.[2]

Kävyiksi kutsutut emikukinnot kehittyvät yksittäin lyhyen oksanhaaran kärkeen. Pienet kävyt muuttuvat kypsyessään meheviksi.[2][3][6] Käpy koostuu useista kierteisesti asettuneista teräväkärkisistä käpysuomuista.[2] Suomuista tavallisesti vain yksi tai toisinaan kaksi ovat hedelmällisiä.[2] Hedelmällisen käpysuomun ranganpuoleisella pinnalla on yksi käänteinen siemenaihe.[2] Kävyn hedelmättömät suomut kasvavat tavallisesti yhteen muodostaen kävyn tyveen mehevän pohjuksen, joka on kypsänä yleensä kirkkaan punainen.[2] Monilla lajeilla muutoin yhteenkasvaneiden käpysuomujen terävät kärjet jäävät siirottamaan pohjuksesta.[2] Kävyn kärjessä sijaitseva siemen on yleensä vino pohjukseen nähden. Siemenen tyvenpuoleisinta kolmannesta ympäröi siemenen tuottaneesta emisuomusta kehittynyt epäsymmetrinen vaippa eli epimatium. Se on kypsänä väritykseltään tumman ruskea tai lähes musta.[2][3][6]

  •  
    Lajin D. cupressinum rungon kuori halkeilee liuskoina.
  •  
    Lajin D. beccarii varhaislehdet ovat neulasmaisia.
  •  
    Lajin D. balansae myöhäislehdet kasvavat rankaa väljästi myötäillen.
  •  
    D. cupressinumin kävyn punaisesta pohjuksesta erottuvat käpysuomujen terävät kärjet.

Luokittelu muokkaa

Pihkatippioiden edustajat ovat podokarpuskasvien heimoon kuuluvia havupuita. Niiden lähimmät sukulaiset ovat genetiikan perusteella suvun Falcatifolium kasvit. Näiden kahden suvun edustajilla on useita yhteisiä rakenteellisia piirteitä, joita muilla heimon kasveilla ei ole. Näihin piirteisiin kuuluvat pihkatiehyet, joita on varhaislehtien lisäksi myös myöhäislehdissä, ja sekundaarisessa puussa esiintyvät pitkittäistylppysolut.[3]

Suku kuvattiin vuonna 1807. 1800-luvun alkupuolella pihkatippioita ja podokarpuksia (Podocarpus) pidettiin yleisesti podokarpuskasvien heimon ainoina sukuina. Sittemmin lukuisia alun perin näihin sukuisin kuvattuja kasveja on siirretty omiin sukuihinsa. Pihkatippioista erotettuja sukuja ovat podorit (Parasitaxus), Acmopyle, Falcatifolium, Halocarpus, Lepidothamnus sekä Lagarostrobos, josta on sittemmin edelleen erotettu suku Manoao.[2]

Lajit muokkaa

Sukuun katsotaan yleensä kuuluvaksi noin kaksikymmentä lajia.[2][3] Havupuihin erikoistunut kasvitieteilijä Aljos Farjon määrittelee vuoden 2010 teoksessaan A Handbook of the World's Conifers sukuun kuuluvaksi seuraavat 22 lajia.[2]

Levinneisyys muokkaa

 
Dacrydium cupressinum kasvaa usein metsän latvuskerroksen yllä ylispuuna Uudessa-Seelanissa.

Suvun Dacrydium edustajia kasvaa luonnonvaraisena Kaakkois-Aasiassa ja Australaasiassa sekä useilla läntisen Tyynenmeren saarilla. Niitä esiintyy luonnonvaraisena eteläisessä Kiinassa, Thaimaassa, Laosissa, Kambodžassa, Vietnamissa, Malesiassa, Indonesiassa, Papuassa-Uudessa-Guineassa, Salomonsaarilla, Uudessa-Kaledoniassa, Fidžillä ja Uudessa-Seelannissa.[2][3]

Elinympäristö ja ekologia muokkaa

Suvun lajit ovat usein trooppisten vuoristosademetsien puita, mutta niitä kasvaa monenlaisissa metsissä trooppisella ja subtrooppisella ilmastoalueella.[4][8][5][9] Laji Dacrydium guillauminii on sopeutunut elämään vetisessä maassa järvien ja jokien tai purojen äärellä.[5] Jotkin lajit ovat erikoistuneet kasvamaan Uuden-Kaledonian voimakkaan emäksisten ja vähäravinteisten serpentiinialueiden pensastomailla.[5][10]

Lähteet muokkaa

  • Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 337–352. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Stevens, P. F.: Cupressales / Conifers II / Cupressophyta Angiosperm Phylogeny Website. 2001–. Missouri Botanical Garden. Viitattu 9.6.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa Farjon 2010, s. 337
  3. ↑ a b c d e f g h i j Earle, Cristopher J.: Dacrydium The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 21.5.2016. (englanniksi)
  4. ↑ a b Farjon 2010, s. 345
  5. ↑ a b c d Farjon 2010, s. 350
  6. ↑ a b c d Fu, Liguo; Li, Nan ja Mill, Robert R.: Dacrydium Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis. Viitattu 21.5.2016. (englanniksi)
  7. ↑ Maorinpihkatippio – Dacrydium cupressinum Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 13.12.2020.
  8. ↑ Farjon 2010, s. 347
  9. ↑ Farjon 2010, s. 352
  10. ↑ Farjon 2010, s. 340
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pihkatippiot&oldid=21433324”