DOS
DOS (Disk Operating System[1], ’levynkäyttöjärjestelmä’) on IBM-yhteensopivien tietokoneiden käyttöjärjestelmäperhe, jonka ensimmäinen versio PC-DOS 1.0 julkaistiin 1981 IBM PC:lle.
Myös useat muut käyttöjärjestelmät ovat käyttäneet nimeä DOS, esimerkiksi DOS/360[2], Apple DOS[3] ja TRSDOS[4]. Myös CP/M on levykäyttöjärjestelmä, vaikka sitä ei nimessä sanotakaan.[5]
Historia
muokkaa1980-luvulla Microsoft hankki oikeudet CP/M:n kaltaiseen QDOS-käyttöjärjestelmään, jonka nimi muuttui 86-DOS:ksi. Tästä tuli MS-DOS, jota myytiin IBM:n lisenssillä nimellä PC-DOS ja nimellä MS-DOS erikseen myytynä.[6][7]
Erilaiset DOS-versiot eri toimittajilta olivat IBM-yhteensopivien laitteistojen yleisin käyttöjärjestelmä aina 1990-luvun alkuun asti. DOSin käytettävyyden parantamiseksi oli tarjolla useita graafisia käyttöliittymiä, kuten GEM, Windows tai PC-GEOS. Toiset olivat pikemminkin ohjelmankäynnistysvalikoita, kuten DESQview tai DOS Shell, joka toimitettiin DOS:n mukana versiosta 4 alkaen. Windows 95:ssä DOS ja käyttöliittymä toimitettiin ensi kertaa yhdessä. MS-DOSin viimeinen versio 6.22 julkaistiin 1994. IBM:n Y2K-yhteensopiva päivitysversio PC-DOS 7.01 (PC-DOS 2000) julkaistiin 1998.
DOS on jäänyt pois käytöstä, mutta Windows NT-pohjaisissa käyttöjärjestelmissä on 16-bittisten ohjelmien tuki NTVDM-komponentin (NT Virtual DOS Machine) kautta 32-bittisillä IA-32-suorittimilla.[8] NTVDM:n tuki on päättynyt eikä sitä voi käyttää 64-bittisillä x86-64 tai ARM-suorittimilla, vaan käytössä on oltava 32-bittinen versio käyttöjärjestelmästä.[8]
DOSBox on emulaattori, jolla voi ajaa vanhoja DOS-ohjelmia moderneissa käyttöjärjestelmissä. DOS:n viimeisten versioiden tuki päättyi kokonaan heinäkuussa 2006. Sitä näkee kuitenkin edelleen esim. teollisuuskäytössä.[9]
Ominaisuudet
muokkaaDOS on yhden käyttäjän ei-moniajava käyttöjärjestelmä, jonka käyttöliittymä on komentorivipohjainen ja arkkitehtuuri on 16-bittinen. DOS toimii x86-yhteensopivan suorittimen vapaassa tilassa, joten sen muistiavaruus on 1 024 kilotavua, josta ohjelmille on varattu 640 kB (perusmuisti). Loput 384 kB (UMB, ylämuisti) on ohjelmien kannalta tyhjää, sillä se on varattu koneen laajennuskorteille ja BIOSille. Erityisellä laiteohjaimella (himem) on MS-DOS 5:stä alkaen mahdollista siirtää käyttöjärjestelmän osia tai laiteajureita 64 kB kokoiselle HMA-alueelle, jolloin perusmuistia vapautuu sovellusten käyttöön. 640 kilotavun muistirajoituksen kiertämiseksi esiteltiin useita vaihtoehtoisia DOS-laajentimia, kuten 386|DOS-Extender ja DOS/4GW tai Microsoftin oma DPMI, joka tuli Windowsin mukana. Nämä laajennukset toimivat suojatun tilan sovelluksen ja vapaassa tilassa toimivan DOSin välisenä sovittimena.[10] Muistinlaajennus on mahdollista kuitenkin vain 80286 ja 80386 -suorittimilla tai paremmilla. Alkuperäinen 8086 tai 8088 eivät voi mitenkään tunnistaa tai käyttää 1 024 kB ylittävää muistialuetta.
DOS tarjoaa sovellusohjelmille useita palveluita, kuten tulostaa merkkejä näyttölaitteelle, lukee syötteitä näppäimistöltä ja huolehtii tiedostojen kirjanpidosta ja luku- ja kirjoitusoperaatioista. DOSiin ei aluksi kuitenkaan kuulunut rutiineja kiintolevyjä varten, vaan se oli suunniteltu levykeasemille. DOSin tiedostojärjestelmää kutsutaan nimellä FAT (File Allocation Table), jossa tiedostonimelle ja tarkenninosalle on varattu 8+3 merkkiä (tiedosto.txt).
Vaihtoehtoiset DOS-yhteensopivat käyttöjärjestelmät
muokkaaPC-DOSin ja MS-DOSin kanssa yhteensopivia käyttöjärjestelmiä on julkaistu useita, kuten Digital Researchin DR-DOS (myöhemmin NovellDOS), josta Caldera kehitti OpenDOSin. FreeDOS on maksuton avoimen lähdekoodin DOS. FreeDOSin ohella venäläisen Phystech Softin PTS-DOS on harvoja edelleen tuettuja ja saatavilla olevia DOS-käyttöjärjestelmiä, jonka viimeisin versio tukee FAT32:ta.
PC/MS-DOS-epäyhteensopivat DOSit
muokkaaDOS-liitettä on käytetty myös useiden muiden käyttöjärjestelmien nimessä jo ennen PC-DOS:in ja MS-DOS:in julkaisua:
- DOS/360[2], yksi IBM:n System/360-perheen alkuperäisistä käyttöjärjestelmistä
- DOS-11 (BATCH-11/DOS-11), DEC:n PDP-11-minitietokoneiden käyttöjärjestelmä
- Apple DOS[3], Apple II:n levykäyttöjärjestelmä
- Atari DOS[11], Atarin 8-bittisten tietokoneiden käyttöjärjestelmä
- Commodore DOS, Commodoren 8-bittisten koneiden levykeasemien ROM-käyttöjärjestelmä
- MSX-DOS, MSX-tietokoneiden levykäyttöjärjestelmä
- TRSDOS[4], TRS-80-tietokoneelle
Lähteet
muokkaa- ↑ Lyhenneluettelo, Kotus
- ↑ a b G. Bender, D. N. Freeman, J. D. Smith: Function and design of DOS/360 and TOS/360 dl.acm.org. maaliskuu 1967. doi:10.1147/sj.61.0002. Viitattu 24.10.2022. (englanniksi)
- ↑ a b 14-DOS apple2history.org. Viitattu 24.10.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Matthew Reed: Model I TRSDOS Commands trs-80.org. Viitattu 24.10.2022. (englanniksi)
- ↑ CP/M Plus: The new disk operating system is faster and more efficient than CP/M, Byte Magazine 1983-07, pg 360 [1]
- ↑ Jimmy Maher: The complete history of the IBM PC, part two: The DOS empire strikes 31.7.2017. Ars Technica. Viitattu 23.6.2019. (englanniksi)
- ↑ Tony Smith: Microsoft's MS-DOS is 30 today (sivu 2) 27.7.2011. The Register. Viitattu 23.6.2019. (englanniksi)
- ↑ a b NTVDM and 16-bit app support learn.microsoft.com. 17.11.2021. Viitattu 24.10.2022. (englanniksi)
- ↑ What is MS-DOS (Microsoft Disk Operating System)? Enterprise Desktop. Viitattu 11.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Phar Lap Software: DOS Extenders, haettu 23.6.2008 "A DOS Extender is a software tool that enables developers to access extended memory beyond the 640K DOS limit. The DOS extender functions as a layer between DOS in real mode and an application in protected mode. It is embedded into the program and is invisible to the end-user."
- ↑ Atari DOS atariarchives.org. Viitattu 24.10.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta DOS Wikimedia Commonsissa