Charlotta (Ruotsin kuningatar)

Hedvig Elisabet Charlotta, Holstein-Gottorpin prinsessa (kuningattarena Charlotta); (22. maaliskuuta 1759 Eutin, Lyypekin ruhtinaspiispakunta, [Hochstift Lübeck] – 20. kesäkuuta 1818 Tukholma, Ruotsin kuningaskunta) oli saksalainen prinsessa ja Södermanlandin herttuatar, josta tuli Kaarle XIII:n puolisona Ruotsin kuningatar vuosina 1809–1818 ja Norjan kuningatar vuosina 1814–1818. Hänet tunnetaan merkittävistä päiväkirjoistaan, muistelmistaan, nokkelana sanankäyttäjänä sekä poliittisesti aktiivisena.

Kuningatar Charlotta, Carl Fredric von Breda 1809-1814

Charlotta oli yksi kaikkien aikojen nuorimmista kuninkaallisista morsiamista Ruotsissa. Hän oli 15-vuotias mennessään naimisiin vuonna 1774 kymmenen vuotta vanhemman serkkunsa Kaarle-herttuan kanssa. Sulhanen oli kuningas Kustaa III:n veli. Kustaa III oli pitkään lapseton, joten hän rohkaisi Kaarlea avioitumaan pian ja huolehtimaan kruununperillisen tuottamisesta.

Charlotta piti ahkerasti päiväkirjaa ja kirjoitti yli 7 000 sivua elämästään ensin teini-ikäisenä herttuattarena ja myöhemmin kuningattarena. Hän määräsi, ettei kukaan saisi lukea päiväkirjoja 50 vuoteen, ja ne julkaistiin vasta 1900-luvulla.

Holstein-Gottorpin prinsessa Hedvig Elisabet Charlotta, Alexander Roslin 1775

Suku ja koulutus

Hedvig Elisabet Charlotta syntyi pienessä saksalaisessa ruhtinashovissa Eutinissa. Hän oli prinsessa Ulrike Friedrike Vilhelmine Hessen-Kasselin (1722–1787) ja ruhtinaspiispa Friedrich August I:n, Oldenburgin herttuan (1711–1785) kahdesta tyttärestä ainoa, joka selvisi aikuisikään asti. Vanhempi veli, Peter Friedrich Wilhelm (1754–1823), joka kärsi aikuisiällä puhjenneesta mielisairaudesta peri herttuakunnan isän kuoltua. Serkku Peter Friedrich Ludvig von Holstein-Gottorp toimi hänen sijaishallitsijanaan vuosina 1785–1823.

Hedvig Elisabet Charlotta sai koulutuksen sosiaalisen asemansa ja sukupuolensa vaatimusten mukaisesti tavoitteena käyttäytyä hyvin muodikkaissa piireissä ja sopivan avioliiton solmiminen. Opetusta johti ranskalainen kasvatusneuvoja, mikä teki hänestä kaksikielisen nuoresta pitäen. Aiheina olivat uskonto, ranskalainen kirjallisuus ja oikeinkirjoitus, italia, historia, piirustus, musiikki ja luultavasti myös tanssi. Hän opiskeli ruotsia teini-iässä.

Kustaa III oli valinnut Hedvig Elisabet Charlottan Kaarlen morsiameksi toiveena ratkaista valtaistuimen perimys, sillä hänellä itsellään ei ollut lapsia eikä hän ollut pannut avioliittoaan käytäntöön yhdeksän vuoden aikana. Ensimmäisellä tapaamisellaan prinsessan kanssa (hän ​​oli tuolloin 22-vuotias, prinsessa 11-vuotias) Eutinissa vuonna 1770 Kaarle oli huomauttanut, että Hedvig Elisabet Charlotta oli kaunis, ja avioliitosta sovittiin vuonna 1772.

Hänet kihlattiin 14-vuotiaana vuonna 1774 serkkunsa Södermanlandin herttua Kaarlen, Kustaa III:n nuoremman veljen, kanssa. Tämä ruotsalaisesta näkökulmasta vaatimaton avioliitto heijasti luultavasti Kustaa III:n halua olla vaarantamatta voimatasapainoa Ruotsin kuninkaallisen perheen sisällä. Saksan ja Tukholman välisellä matkalla Hedvig Elisabet Charlotta tutustui Sophie von Ferseniin (1757–1816, naim. Piper). Suhde Sophie von Fersenin ja hänen perheensä kanssa leimaa Hedvig Elisabet Charlottan henkilökohtaista ja poliittista elämää.

Herttuatar

Hedvig Elisabet Charlottan saapuminen Tukholmaan 7. heinäkuuta 1774, Pehr Hilleström

Häät ja saapuminen Ruotsiin

Ensimmäinen vihkimistilaisuus pidettiin Ruotsille kuuluvassa Wismarissa 22. kesäkuuta 1774. Ennen häitä hänet toivotti tervetulleeksi Wismariin ruotsalainen valtuuskunta, joka koostui hänelle valituista neljästä hovirouvasta: Magdalena Ekeblad, Magdalena Strokirch, Hedvig Catharina von Fersen ja Sophie von Fersen; hovimestarinna Ulrika Charlotta Sprengtporten ei ollut läsnä; mukana olivat muun muassa kamariherrat Adolf Ludvig Piper ja Adolf Ludvig Hamilton. Poissaolevaa sulhasta edusti häissä Wismarin Tribunaalin presidentti, paroni Carl Otto von Höpken. Hääillallisen jälkeen pidettiin vastaanotto paikallisille arvohenkilöille, jota seurasi illallinen. Hedvig Elisabet Charlotta teki erittäin hyvän vaikutuksen Wismarissa, koska hän ei ollut hermostunut tai ujo, vaan käyttäytyi ennen tapaamiensa ihmisten kanssa niin välittömästi kuin olisi tuntenut heidät koko elämänsä, ja jopa antoi ohjeita spontaaniin tanssi- ja musiikki-iltaan.

Prinsessa Sofia Albertina (1753-1829), Alexander Roslin 1775

Hän saapui Dalarö'hön 1. heinäkuuta 1774 sota-alus Sofia Albertinalla, astui maihin Erstavikissa 3. heinäkuuta ja kuningasperheen naisjäsenet toivottivat hänet tervetulleeksi raatimies Drejerin maatilalla Nyckelvikenissä. Hän tapasi kuningas Kustaa III:n Stubbsundetin niityllä Duvnäsissä Burmannia juhlavaunussa. Sen jälkeen hän saapui 7. heinäkuuta Tukholmaan vasaorden gondolilla, jossa hänet esiteltiin virallisesti kuningatar Sofia Magdalenalle ja leskikuningatar Lovisa Ulrikalle, valtakunnanneuvoston jäsenille, heidän vaimoilleen ja suurlähettiläille. Toinen avioliittoon vihkiminen pidettiin samana iltana Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa, jota seurasivat naamiaiset Kungsträdgårdenissa.

Sopeutuminen hoviin

Herttuatar Hedvig Elisabeth Charlotte von Holstein-Gottorp, miniatyyrimuotokuva n. 1774-1800

Hedvig Elisabet Charlottaa kuvataan kauniiksi, eläväiseksi ja sanavalmiiksi. Hän menestyi sosiaalisessa elämässä ja häntä kutsuttiin "pikkuherttuattareksi" ja "herttuatar Lotaksi". Valtioneuvos Fredrik Sparre sanoi hänestä: "Et voi kuvitella mitään iloisempaa ja eloisampaa. Hän on itse ilo. Hänen suurin huvinsa on vitsailu ja hullutuksien keksiminen. Olisin iloinen, jos hän ottaisi käyttöön tuon tavan, koska me olemme luonteeltaan jonkin verran synkkä kansakunta, joka tarvitsi luultavasti piristystä." Häntä kuitenkin kritisoitiin kevytmielisyydestä ja arvokkuuden puutteesta.

Tutustuessaan Sophie von Ferseniin ja tämän äitiin hän pystyi muodostamaan tuttavapiirin hovin ulkopuolella. Hän kuuluisi edelleen von Fersenin perheen piiriin ja työskenteli heidän kanssaan myös poliittisesti. Koska hänen kälynsä kuningatar ei ollut kiinnostunut hovielämästä, hänestä tuli hovin keskeinen naishahmo. Käytännössä hän ja hänen lähes samanikäinen kälynsä, Kaarlen ja Kustaan sisar prinsessa Sofia Albertina (1753–1829) hoitivat hovin sosiaalista elämää sen emäntinä, sillä kuningatar Sofia Magdalena osallistui sosiaaliseen elämään vain kun oli aivan pakko. Nokkeluudellaan, viehätysvoimallaan, iloisuudellaan ja suorapuheisuudellaan hän vastasi 1700-luvun naisihannetta, ja häntä kuvataan henkilöksi, joka pystyi keventämään tunnelmaa. Hän osallistui hovin amatööriteatteriin, jossa hän myös tanssi, mitä pidettiin kuitenkin skandaalina, sillä tanssijattaria pidettiin tuona aikana prostituoituina, ja jouduttaan alttiiksi huhuille, että hän yhdessä Sofia Albertinan kanssa harhautti kuninkaan pois politiikasta huvitusten pariin, hän vetäytyi näyttämöltä vuonna 1783. Toukokuussa 1776 Kaarle, joka oli Ruotsin vapaamuurarien johtaja, aloitti hänen vihkimyksensä vapaamuurariksi. Hänestä tuli Ruotsin naisvapaamuurarien johtaja. Sen muita jäseniä olivat Sophie von Fersen, Hedvig Eleonora von Fersen, Ulrica Catharina Koskull ja luultavasti myös Christina Charlotta Gyldenstolpe.

Kreivitär Eva Sophia von Fersen Piper (1757-1816), miniatyyrimuotokuva Le Chevalier de Chateaubourg

Herttuaparin ensimmäisiä yhteisiä vuosia Ruotsissa värittivät vilkas hovielämä ja toteutumaton halu saada lapsia. Samaan aikaan Hedvig Elisabet Charlotta alkoi kirjoittaa kuuluisaa poliittista päiväkirjaansa kuukausittain Sophie von Fersenille lähetettävinä kirjeinä, jotka julkaistiin yhdeksänä niteenä vuosina 1902–1942 Hedvig Elisabeth Charlottan päiväkirjana. 1800-luvun vaihteen jälkeen, kun suhde Sophien kanssa koki suuren kriisin, Hedvig Elisabet Charlotta jätti pois kirjeistä ystävälleen osoitetun puhuttelumuodon ja korvasi sen spontaaneilla ja itsetutkiskeluisemmilla päiväkirjamaisilla muistiinpanoilla. Päiväkirja kehittyi sisällöltään nuorten kevyistä huomioista poliittisista tapahtumista, hovielämästä ja henkilökuvista syvällisiksi analyyseiksi poliittisista tapahtumista Ruotsissa ja ulkomailla.

Avioliitto ja suhteet

Hänen suhteensa puoliso Kaarleen oli hieman etäinen, ja he elivät enemmän tai vähemmän erillään monta vuotta. Herttuatar Hedvig Elisabet Charlottan julistettiin olevan raskaana heinäkuun 1775 lopussa ja kirkoissa pidettiin esirukouksia. Axel von Fersen vanhemman mukaan hovimestarinna Sprengtporten tunnisti raskauden väärin. Mitään merkkejä raskaudesta ei kuitenkaan näkynyt, vaikka hän itse väitti tuntevansa sikiön liikkeitä. Syyskuun 14. päivänä kätilö Båld ilmoitti tutkimuksen jälkeen, että herttuatar oli raskaana. Sen jälkeen valmisteltiin kuninkaallisen syntymän rituaaleja: tykkitervehdyksiä, protokollaa piti johtaa salaneuvosten Höpken ja Falkenberg ja salaneuvoksettaret Bielke, Hiärne, Fersen ja Törnflycht kutsuttiin todistajiksi. Synnytyksen laskettu aika oli 24. lokakuuta 1775. Päivämäärän tultua kaikki seremoniat kuitenkin peruttiin yhtäkkiä. Ei tiedetä, mikä tämän kaiken takana oli, koska Hedvig Elisabet Charlottalla ei koskaan ollut raskauden oireita.

Södermanlandin herttuatar Hedvig Elisabet Charlotta, Holstein-Gottorpin prinsessa, rintakuva Johan Tobias Sergel n. 1791

Samaan aikaan Kustaa III pisti täytäntöön oman avioliittonsa kuningatar Sofia Magdalenan kanssa päättäessään hankkia itselleen perillisen, hän muutti aikomustaan jättää tämä tehtävä Kaarlelle ja halusi totuttaa hänet muihin kumppaneihin. Pian tämän jälkeen Kaarlen aikaisempi rakastajatar Augusta Löwenhielm sai Kustaa III:lta luvan palata Ruotsiin.

Vuonna 1792 tapahtui keskenmeno: Hedvig Elisabet Charlotta itse kutsui tätä ensimmäiseksi todelliseksi raskaudekseen. Vuonna 1797 hän synnytti kuolleen tyttären, ja vuotta myöhemmin syntyi poika, Karl Adolf Värmlannin herttua, joka kuoli alle viikon ikäisenä.

Suurimman osan avioliittonsa ajasta Karl kiinnitti enemmän huomiota muihin rakkaussuhteisiin kuin aviovaimoonsa, ja huhuja hänen omista väitetyistä avioliiton ulkopuolisista suhteistaan ​​havaittiin jo hänen raskautensa aikana vuonna 1797. Hän otti Kaarlen rakkaussuhteet tyynesti sillä ehdolla, että tämä jätti hänelle vapauden elää omaa elämäänsä kuten itse haluaa, ja ilmaisi vuonna 1781 turhautuneisuutensa siitä, kuinka aviomiehen väliaikainen kumppaneiden puute toi Kaarlen lähemmäksi häntä ja altisti hänet tämän epäilyksille ja moitteille.

Hedvig Elisabet Charlottalla oli suhde kreivi Axel von Fersen nuorempaan, kreivi Fabian Reinhold von Ferseniin ja ystävänsä Sophie von Fersenin lankoon kreivi Carl Piperiin. Suhteita ei mainita hänen päiväkirjoissa, mutta ne voidaan jäljittää hänen yksityisestä kirjeenvaihdostaan ​​läheisen ystävän Sophie von Fersenin ja käly prinsesssa Sofia Albertinan kanssa, jossa hän kesästä 1783 lähtien avoimesti viittaa Carl Piperiin rakastajanaan. Tämä suhde näkyi avoimesti Rosersbergin linnassa, ja Piperiä kuvattiin hänen pitkäaikaiseksi rakastajakseen.

Hedvig Elisabet Charlottan ja kreivi Axel von Fersenin suhteen ajankohtaa ei tiedetä. Yksi oletus on, että kyseessä oli tilapäinen suhde hovin oleskellessa Gripsholmin linnassa vuonna 1784. Kun Fersen palasi Ruotsiin Marie Antoinetten kuoleman jälkeen vuonna 1793, Hedvig Elisabet Charlotta halusi aloittaa uudelleen suhteen, joka heillä oli ollut, mutta Fersen kieltäytyi. Samaan aikaan hänellä oli suhde Axel von Fersenin veljeen Fabian Reinhold von Ferseniin, jonka aviopuoliso, herttua Kaarlen sanotaan hyväksyneen. Suhde Fabian von Fersenin kanssa alkoi luultavasti 1780-luvun lopulla. ja sen on vahvistettu olleen olemassa 1790-luvulla, jolloin Sophie von Fersen aloitti suhteen Evert Vilhelm Taubeen ja kirjeenvaihdossaan he kutsuvat toisiaan etunimien ensimmäisillä kirjaimilla: "Hälsa F.! T. hälsar." Suhteen Fabian von Fersenin uskotaan päättyneen tämän avioliittoon vuonna 1797. Fabian von Fersenin huhuttiin olleen lapsen isä, jonka Hedvig Elisabet Charlotta menetti keskenmenossa vuonna 1792.

Poliittinen toiminta

1780-luvulla poliittiset vastakkainasettelut Kustaa III:n ja ruotsalaisen aateliston välillä kiihtyivät Sophie von Fersenin isä, Axel von Fersen vanhempi eturivissä. Venäjän sodan ja vuosien 1786 ja 1789 parlamenttien aikana Hedvig Elisabet Charlotta asettui von Fersenin perheen puolelle lankoaan vastaan. Hän ja käly Sofia Albertina johtivat aatelistoa Kustaa III:ta vastaan ​​vuosina 1789–1792 kostoksi tämän julmista toimista valtiopäivien aikana vuonna 1789. Samaan aikaan Hedvig Elisabet Charlotta suunnitteli salaliiton yhdessä Gustaf Adolf Reuterholmin kanssa kumotakseen vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjan käytännössä Kustaa III:n arvovallan heikentämiseksi. Vallankaappaus ei koskaan toteutunut, koska heiltä puuttui herttua Kaarlen tuki.

Kustaa III:n kuoleman jälkeen vuonna 1792 Hedvig Elisabet Charlottasta tuli valtakunnan ensimmäinen nainen, puolisonsa Kaarlen toimiessa alaikäisen Kustaa IV Aadolfin holhoojana. Varsinainen valta oli Kaarlen suosikin, kreivi Gustaf Adolf Reuterholmin käsissä, eikä hänellä ollut vaikutusta hallitsijaan. Hedvig Elisabet Charlotta oli alun perin Kaarlen ja Reuterholmin poliittinen kaikupohja, mutta vastusti heidän kasvavaa despoottista hallitusvaltaansa Gustaf Mauritz Armfeltin salaliiton jälkeen vuonna 1794. Mielipide-erot johtivat puolisoiden ja myös Sophie von Fersenin ja Hedvig Elisabet Charlottan välien katkeamiseen, jotka olivat päätyneet erillisiin poliittisiin leireihin. Herttuaparin suhde kuitenkin parani holhoojahallituksen loppuvaiheessa, heitä liittivät yhteen kahden lapsen syntymä ja menettäminen. Hedvig Elisabet Charlotta synnytti 2. heinäkuuta 1797 kuolleena syntyneen tyttären ja 3. heinäkuuta 1798 pojan, joka eli alle viikon. Pian sen jälkeen he lähtivät matkalle Hampurin, Berliinin ja Carlsbadin kautta Wieniin, jossa he viettivät talven. Suunnitelmat jatkaa Italiaan peruttiin Napoleonin sotaretken vuoksi.

He palasivat Ruotsiin syksyllä 1799. Matka tyydytti herttuaparin suuren tiedonjanon ja loi heille kontakteja Keski-Euroopan muodikkaisiin piireihin Kotiin palattuaan he sijoittivat taide- ja kulttuurihankintansa uudistettuun Rosersbergin linnaan, jossa he viettivät yhä enemmän aikaa. Syynä saattoi olla suhde Kustaa IV Aadolfin. Vuonna 1803 kuningas Kustaa IV Aadolf hajotti Gustaf Mauritz Armfeltin varoittamana herttuaparin ja mystikko, kuninkaallinen sihteeri Carl Adolf Andersson Bohemanin (1764–1831) vuonna 1802 perustaman vapaamuurariaatteeseen vihkivän salaseura Gula Rosenin, joka Armfeltin mukaan oli Illuminatin peitejärjestö ja tarkoitettu kuninkaan syrjäyttämiseen. Hän kuulusteli tätiään Hedvigiä valtioneuvoston edessä ja setäänsä Kaarlea salaliitosta epäiltynä. Tämä niin kutsuttu Bohemanska tapaus johti siihen, että Carl Boheman pidätettin ja karkotettiin ja Hedvig Elisabet Charlotta poltti suuren osan arkistostaan.

Kaarle XVIII:n ja kuningatar Charlottan kruunajaisten 29. kesäkuuta 1809 mitali, kaivertaja Mauritz Frumerie

Kuningatar Hedvig Elisabet Charlotta, miniatyyrimuotokuva Anders Gustaf Anderson 1809 jälkeen

Kuningatar

Kun Kustaa IV Aadolf syrjäytettiin vuonna 1809, herttuapari toimi hänen puolustajinaan poliittista liittoutumaa vastaan, joka halusi estää kuninkaan absoluuttisen vallan perustuslakiuudistuksen avulla. Herttua Kaarle sai nousta valtaistuimelle Kaarle XIII:na vastoin lupaustaan omaksua uusi hallitusmuoto, jonka hän lupasi muodollisesti, mutta yritti samalla peruuttaa vallankaappauksen kautta syksyllä 1809. Suunnitelmat eivät toteutuneet, koska hän sairastui.

Kuningaspari halusi yhdessä muun muassa sisarusten Axel von Fersen nuoremman ja Sophie von Fersenin kanssa saada kustavilaisen dynastian uudelleen esille antamalla Kaarlen ja Hedvig Elisabet Charlottan adoptoida Kustaa IV Aadolfin vanhimman pojan Gustafin. Tämä tinkivä sitoutuminen vaikutti vihakampanjaan von Fersenin sisaruksia vastaan ​​ja Axel von Fersenin nuoremman julmaan murhaan kesäkuussa 1810. Hedvig Elisabet Charlotta tunsi olevansa osittain vastuussa, koska hänen suhteensa Axel von Ferseniin oli ollut von Fersenin sisarusten vihan motiivi. Murha näyttää tulleen naulaksi arkkuun hänen kauaskantoisten poliittisten vakaumustensa vuoksi.

Hänen suhteensa seuraajaansa, kuningatar Desideriaan ei ollut helppo. Kuningatar kuvaili päiväkirjassaan vuosilta 1807-1811 Désirée Claryta hyväsydämiseksi, anteliaaksi ja miellyttäväksi, kun tämä päätti olla sellainen. Tämä ei ollut juonittelija, mutta kypsymätön ja "hemmoteltu lapsi", joka vihasi kaikkia tälle asetettuja vaatimuksia eikä kyennyt selviytymään minkäänlaisesta edustustehtävästä. Hän kuvaili Désiréetä "ranskattareksi joka tuumaltaan", joka ei pitänyt mistään, mikä ei ollut ranskalaista, ja valitti kaikesta, ja "tämän seurauksena hänestä ei pidetä."

Perintö

Hedvig Elisabet Charlottan poliittinen merkitys herttuattarena ja kuningattarena voidaan ymmärtää monella tapaa. Pitkäaikaisena ja kaunopuheisena poliittisena kirjailijana hän toimi poliittisten tapahtumien ja persoonallisuuksien tulkkina. Omana aikanaan hän täytti aktiivisen emäntäroolin, jolla oli poliittisia vaikutuksia. Hänellä oli muun muassa suojelijarooli, joka jakoi virkoja ja tehtäviä hovissa sekä järjesteli korkeimman aateliston avioliittoja. Hedvig Elisabet Charlottalla oli myös keskeinen rooli tiedonkulussa, joka valmisteli poliittisia aloitteita, jotka yhdistivät Ruotsin hovin ulkomaihin. Hän oli muodollisen vallan mentori ja neuvonantaja. Hän valmisteli jatkuvasti poliittisia toimia, jotka eivät kuitenkaan toteutuneet tai tulleet jälkipolvien tietoon koska merkinnät niistä on poistettu.

Hedvig Elisabet Charlotta puolusti hoviyhteiskunnan perinteisiä arvoja, eli vahvaa kuningasvaltaa, heikkoja poliittisia instituutioita ja selkeitä yhteiskunnallisia eroja. Hänen mukaansa kuninkaan ja tämän perheen tulisi olla patriarkaalinen roolimalli ja vain toissijainen ​​aateliston harvainvallan, oligarkian hallinnossa. Tämä poliittinen näkemys oli yleinen yläluokan parissa 1700-luvun jälkipuoliskolla, mutta valtaistuimelle noustessaan vuonna 1809 Hedvig Eisabet Charlotta tuli yhä konservatiivisemmaksi, joidenkin poliittisten ryhmien mielestä jopa vanhanaikaiseksi. Ranskalaisen aatelittoman marsalkka Jean-Baptiste Bernadotten valinta oli vastoin hänen poliittista näkemystään, jolle oli ominaista voimakas viha Napoleonia kohtaan. Lisäksi se tuhosi hänen toivonsa saada toteuttaa poliittisia ideoitaan miehensä veljenpojan prinssi Gustafin kautta. Hedvig Elisabet Charlotta muutti lopulta suhtautumistaan ​​adoptiopoikaansa Karl Johaniin. Johtuiko se henkilökohtaisesta sympatiasta vai laskelmoinnista, on vaikea määritellä. Hän jäi leskeksi helmikuussa 1818 ja kuoli saman vuoden kesäkuussa.

Hedvig Elisabet Charlottan jäämistönä on erittäin suuri arkisto, joka nykyisin on jaettu Ruotsin Riksarkivetin eri kokoelmiin, joka on kirjoitettu pääosin ranskaksi. Päiväkirjat olivat se osa hänen tuotannostaan, jota hän itse korosti arvokkaimpana panoksenaan jälkipolville. Hän halusi välittää itsestään kuvan aikalaistapahtumien tarkkailijana, samalla kun hänen omaa osallistumistaan ​​poliittiseen peliin vähäteltiin. Nämä voidaan sen sijaan lukea hänen kirjeidensä kautta. Hänen omistamiensa kirjojen luetteloiden ja kirjanpitomateriaalien avulla voidaan luoda uudelleen hänen arkielämänsä ja suhteet palvelijoihin. Sophie von Fersenille osoitettuja kirjeitä on erittäin suuri kokoelma 1800-luvun vaihteeseen saakka, jolloin kirjeiden määrä pienenee. Myrskyisiltä ja poliittisesti ratkaisevilta vuosilta 1807–1814 Hedvig Elisabet Charlottan kirjoittamia kirjeitä ei ole juurikaan säilynyt. Päälähde ajalta kuningattarena on mittava kokoelma kirjeitä kälylle, prinsessa Sofia Albertinalle vuosina 1814–1817.

Kuningatar Charlotta oli pitkään kärsinyt tilapäisistä kovista vatsakivuista. Kesäkuun 19. päivänä 1818 hän oli illallisella adoptiopoikansa Karl Johanin luona Rosendalin linnassa. Myöhään illalla hän kärsi rajuista vatsakrampeista ja kuoli muutaman tunnin sisällä.

Lapset

• Lovisa Hedvig (2. heinäkuuta 1797 Tukholma), kuolleena syntynyt; haudattu Riddarholmskyrkaniin
• Carl Adolf, Värmlannin herttua (4. heinäkuuta 1798 – 10. heinäkuuta 1798 Tukholma). Eli kuusi päivää; haudattu Riddarholmskyrkaniin

Päiväkirjat

Kuningatar Charlotta tunnetaan päiväkirjoistaan, jotka koostuvat kuvitteellisista kirjeistä hänen ja hänen ystävänsä Sophie von Fersen Piperin välillä. Hänen päiväkirjansa sisältävät poliittista kommentointia ja yksityiskohtaisia ​​kuvauksia elämästä kuninkaallisessa hovissa. Se säilytettiin jälkipolville, ja julkaistiin vuonna 1902. Hänen päiväkirjansa on osoittautunut arvokkaaksi lähteeksi historiantutkimuksessa.

Kirjeitä ei koskaan lähetetty, vaan ne kirjoitettiin kunnianosoituksena Sophie von Fersenille. Päiväkirjat kirjoitettiin aikomuksena julkaista, kuten kuningatar määräsi, viisikymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Ne käännettiin ruotsiksi ja julkaistiin yhdeksässä osassa vuosina 1902-1942: kolme ensimmäistä osaa käänsi Carl Carlsson Bonde ja loput Cecilia af Klercker.

Hedvig Elisabet Charlotten päiväkirja kuvaa tapahtumia sekä kansallisesti että kansainvälisesti, käsittelee erilaisia ​​aiheita, kuten juoruja, juonia ja yhteiskunnallisia tapahtumia Ruotsin kuninkaallisen hovin ja aristokratian sisällä sekä poliittisia aiheita sekä tarjoaa henkilökohtaisia ​​henkilökuvia aikalaisistaan. Siinä kuvataan tapahtumia, kuten Ranskan vallankumous 1789, Kustaa III:n murha vuonna 1792, Napoleonin sodat ja Kustaa IV Aadolfin kuolemantuomio vuonna 1809. Hedvig Elisabet Charlotten kokoelmaan kuuluu myös hänen kirjeenvaihtonsa sekä useita muita asiakirjoja, joista osaa lainataan julkaistussa päiväkirjassa.

Hänen päiväkirjaansa on pidetty myös osittain epäluotettavana sen ilmeisen henkilökohtaisen puolueellisuuden vuoksi, joka herttuattarella oli lankoaan, kuningas Kustaa III:ta kohtaan.

Lähteet

• Hellsing, My: Hovpolitik: Hedvig Elisabeth Charlotte som politisk aktör vid det gustavianska hovet, Örebro universitet 2013. Tohtorinväitöskirja.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charlotta (Ruotsin kuningatar) Wikimedia Commonsissa