Bruce Timm
Bruce Walter Timm (s. 8. helmikuuta 1961 Oklahoma, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen Emmy-palkittu televisioanimaatioiden tuottaja, animaattori ja käsikirjoittaja. Hän tuli tunnetuksi vuoden 1992 Batman-animaatiosarjan luojana. Siitä sai alkunsa DC-animaatiouniversumi, joka kesti vuoteen 2006 asti.
Bruce W. Timm | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 8. helmikuuta 1961 Oklahoma, Yhdysvallat |
Ammatti |
tuottaja animaattori käsikirjoittaja |
Siviilisääty | Naimisissa |
Ura
muokkaaUran alku
muokkaaTimmin ensimmäiset vuodet animoinnin alalla olivat vaihtelevia, kun hän teki useille eri animaatiosarjoille storyboardeja työskennellessään pääasiassa Filmationille 1980-luvulla. Tuolloin Timm teki pääasiassa pohjapiirroksia ja sommittelua Blackstar ja He-Man-animaatioille, sekä myöhemmin vastasi hahmojen suunnittelusta animaatioissa She-Ra: Mahdin prinsessa ja The Real Ghost Busters.
Filmationin lakkauttaessa toimintansa Timm joutui etsimään töitä muualta ja yritti aluksi päästä töihin Marvelille ja DC Comicsille, mutta tuloksetta. Myöhemmin vuonna 1989 hän sai töitä animaation parista Warner Bros. Animationilta.
Ura Warner Brothersissa
muokkaaPäästyään töihin Warmerin animaatiopuolelle Timm pääsi ensimmäisenä suunnittelemaan hahmoja ja taustoja Tiny Toonsiin vuosien 1990–1992 aikana. Tämän jälkeen hän sai tilaisuuden luoda ja tuottaa Eric Radomskin kanssa suosikki sarjakuvasankarinsa Batmanin omaa animaatiosarjaa, kun hänen silloinen pomo Jean McCurdy halusi kaksikon luovan lyhytanimaation esittelyksi siitä millainen heidän sarjansa tulisi olemaan.[1] Kaksikon saatua animaation valmiiksi vuonna 1991 he esittelivät sen McCurdylle, joka puolestaan piti näkemästään ja meni itse henkilökohtaisesti Warnerin johtokunnan luokse kertomaan haluavansa Timmin ja Radomskin tekevän uuden Batmanin animaatiosarjan. Tämän myötä sarjan tuotanto sai alkunsa, jossa tuli esille erityisesti hänen piirtämistyylinsä 1950- ja 1960-luvun sarjakuviin pohjautuvaa art deco -tyylisiä rakennuksia. Timm suunnitteli myös kaikki sarjan hahmot lukuun ottamatta Pakkasherraa, Ihmislepakkoa ja Hullua Hatuntekijää. Lisäksi hän loi yhdessä Paul Dinin kanssa Harley Quinn hahmon samaan animaatiosarjaan ja myöhemmin hahmo sai myös oman nimikko sarjakuvalehtensä. Timm ylisti myös näyttelijä Kevin Conroyta Batmanin ääniroolista, jonka ansiosta hän löysi sarjaan juuri haluamansa äänen Batmanille.
Sarjan jälkeen syntyi myös DC-animaatiouniversumi, kun hän oli mukana tekemässä useita DC-sarjoja, kuten Teräsmiestä ja Justice Leagueta. Mukaan mahtui myös muutama elokuva, kuten Batman – Mustan kostajan paluu. Timm osallistui myös muutaman kerran äänirooleihin muun muassa Batmanissa ja Batman of the Futuressa. Tämän ohella hän osallistui Warner-yhtiön muihin tuotoksiin toimiessaan mallien suunnittelijana Animaanisissa ja luomalla idean Bittipää-sarjalle. Sittemmin Steven Spielbergin ehdotuksesta Timm muutti sarjan kokonaisuutta ja teki siitä 1990-luvulla Warnerin muiden sarjojen tavoin hullunkuriseksi komeadiaksi.
DC-Universumi elokuvat
muokkaaDC-animaatiouniversumin jälkeen Timm alkoi työskennellä suoraan DVD:lle julkaistujen DC Comics -animaatioelokuvien parissa vuonna 2006, joista ensimmäinen tuotos Superman: Doomsday julkaistiin vuonna 2007. Elokuvassa Teräsmiestä ääninäytellyt Adam Baldwin oli elokuvan virallisensivuston haastattelun mukaan Timmin pitkään etsimä ääni Teräsmiehelle, jonka kaltaista hän yritti ensi kerran saada jo 1990-luvun Teräsmiehen animaatiosarjaan. Tuolloin hän päätyi valitsemaan Tim Dalyn rooliin. Elokuvan jälkeen seuraavissa tuotannoissa Timm toimi tuottajana, kun elokuvat Oikeuden Puolustajat: Uusi rintama ja Batman: Gothamin ritari saivat ensi-iltansa vuonna 2008. Vuotta myöhemmin Timmin neljäs tuottama elokuva Wonder Woman valmistui lopulliseen muotoonsa, jonka ohjasi Lauren Montgomery. Timm jatkoi elokuvien tuottamista aina vuoteen 2013 saakka, jolloin julkaistiin Batman: The Dark Knight Returns, Part 2.
Sittemmin maaliskuussa Timm luopui Warnes Bros. Animationissa valvovan tuottajan roolistaan ottaakseen enemmän aikaa itselleen. Samalla hän suunnitteli uutta Oikeuden Puolustajat -sarjaa[2], joka olisi saanut vaikutteita José Luis García-Lópezin 1970-luvun sarjakuvista.[3] Sarjan tuottaminen kuitenkin peruttiin.
Sarjakuvat
muokkaaAlun perin Timm halusi tulla sarjakuvan piirtäjäksi, mutta hän ei käynyt mitään taidekoulua tai kurssia, vaan opetteli itse piirtämään. Lapsena Timm oli aluksi enemmän Marvel Comics -fani ja hänen suosikkihahmonsa oli tuolloin Hämähäkkimies, mutta myöhemmin Timmin suosikki sarjakuvasankariksi tuli Batman. Unelma sarjakuvan piirtäjästä ei kuitenkaan käynyt aivan toteen, vaikka hän pääsi tekemään muutaman suositun minisarjakuva sarjan, jotka pohjautuivat hänen tuottamiin Batmanin ja Teräsmiehen animaatiosarjoihin. Vaikka pääasiassa Timmin sarjakuvat oli DC Comicsiin kuuluvia, hän oli mukana tekemässä muutaman Marvelin Kostajat-sarjakuvia.
Filmografia
muokkaaElokuvat
muokkaaVuosi | Elokuva | Rooli |
---|---|---|
2012 | Justice League: Doom | vastaava tuottaja |
2011 | Batman: Year One | vastaava tuottaja |
Green Lantern: Emerald Knights | vastaava tuottaja | |
All-Star Superman | tuottaja | |
2010 | Superman/Batman: Apocalypse | vastaava tuottaja |
DC Showcase: Jonah Hex | vastaava tuottaja | |
Batman: Under the Red Hood | tuottaja | |
DC Showcase: The Spectre | vastaava tuottaja | |
Justice League: Crisis on Two Earths | tuottaja | |
2009 | Superman/Batman: Public Enemies | vastaava tuottaja |
Green Lantern: First Flight | tuottaja | |
Wonder Woman | tuottaja | |
2008 | Batman: Gothamin ritari | vastaava tuottaja |
Oikeuden Puolustajat: Uusi rintama | tuottaja | |
2007 | Superman: Doomsday | ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, taiteellinen ohjaaja |
2000 | Batman of the Future: Return of the Joker | tuottaja, käsikirjoittaja, hahmojen suunnittelija, kuvakäsikirjoittaja |
1993 | Batman – Mustan kostajan paluu | tuottaja, ohjaaja, hahmojen suunnittelija, kuvakäsikirjoittaja |
Televisiosarjat
muokkaaVuosi | Televisiosarja | Rooli |
---|---|---|
2011–2013 | Green Lantern: The Animated Series | vastaava tuottaja |
2004–2006 | Justice League Unlimited | tuottaja, hahmojen suunnittelija |
2003–2004 | Teen Titans | vastaava tuottaja |
2001–2004 | Justice League | tuottaja, hahmojen suunnittelija, kuvakäsikirjoittaja, käsikirjoittaja |
1999–2001 | Batman of the Future | tuottaja, hahmojen suunnittelija |
1997–1999 | The New Batman Adventures | tuottaja, hahmojen suunnittelija, käsikirjoittaja |
1996–2000 | Teräsmies | tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, hahmojen suunnittelija |
1995 | Animaaniset | mallisuunnittelija |
1995–1997 | Bittipää | konseptin luoja |
1992–1995 | Batman | tuottaja, hahmojen suunnittelija, kuvakäsikirjoittaja, ohjaaja, käsikirjoittaja |
1990–1992 | Tiny Toons | mallisuunnittelija, kuvakäsikirjoittaja, käsikirjoittaja, taustojen suunnittelija |
1988 | Haamujengi | hahmojen suunnittelija |
Beany and Cecil | sommittelija, kuvakäsikirjoittaja, ohjaaja | |
1987 | Mighty Mouse, the New Adventures | sommittelija |
1985 | Action Force | mallisuunnittelija |
She-Ra: Mahdin prinsessa | hahmojen suunnittelija | |
1984 | Action Force: The Revenge of Cobra | suunnittelija |
1983 | He-Man | sommittelija |
1982 | NIMH – rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa | apulaisanimaattori |
1981 | The Kid Super Power Hour with Shazam! | sommittelija |
Blackstar | sommittelija |
Palkinnot
muokkaa- Winsor McCay
- 2010: Elämäntyöstään animaation parissa.
- DVD Exclusive[4]
- 2001: Paras animaatiohahmon suoritus; hahmon suunnittelu
- Daytime Emmy[4]
- 2001: Erinomainen animaatiosarja; tuottaja
- 1998: Erinomainen animaatiosarja; tuottaja
- Eisner
- 2004: Paras sarjakuva-albumi: uudelleenjulkaisu
- 1995: Paras yksittäinen numero tai tarina
- 1994: Paras yksittäinen numero tai tarina
- Primetime Emmy[4]
- 1993: Erinomainen animaatio-ohjelma; tuottaja
Lähteet
muokkaa- ↑ Batman animaatiosarja, osa 1 DVD:n kommenttiraita, viitattu 4.1.2008 (englanniksi)
- ↑ Bruce Timm Taking Break....But Returning With More JUSTICE LEAGUE comicbookmovie.com 30.3.2013 Viitattu 2.9.2013 (englanniksi)
- ↑ Bruce Timm Briefly Planned JUSTICE LEAGUE Inspired By José Luis García-López comicbookmovie.com 13.6.2013 Viitattu 2.9.2013 (englanniksi)
- ↑ a b c imdb imdb.com. Viitattu 28.12.2008. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Bruce Timm Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Bruce Timmin taideteoksia
- Bruce Timm TV.comissa (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Cartoonnetwork.com (Arkistoitu – Internet Archive)