Bosnian sodan alku

 

Bosnian sota alkoi keväällä 1992. Useimpien serbien mukaan alkupäivä oli 1. maaliskuuta, muslimien mukaan 6. huhtikuuta.

Sanotaan että sota alkoi 4. huhtikuuta 1992 sen jälkeen kun maa oli ilmoittanut haluavansa itsenäiseksi 3. tammikuuta ja kansanäänestys tästä oli pidetty maaliskuussa. Itsenäisyysjulistus annettiin 6. huhtikuuta 1992. Sodan aloittivat Bosnia ja Hertsegovinan äärikansallismieliset serbit, jotka eivät halunneet erota Jugoslaviasta. He toimivat Serbiasta tulevien ohjeiden mukaan. Serbit pyrkivät huhtikuussa luomaan hyökkäyksillään Itä-Bosniaan ja Pohjois-Bosniaan tasavallan rajoille etnisesti puhtaita serbikäytäviä valtaamalla bosniakkien (muslimien) ja kroaattien asuttamia kaupunkeja, kuten Bijeljinan ja Zvornikin. Bosniakkeja ja kroaatteja tapettiin ja karkotettiin Jugoslavian liittoarmeijan tukemissa hyökkäyksissä. Vahvemmin puolustautuvat kaupungit jäivät saarroksiin.

Bosnia liukui kohti sotaa

Carrington-Cutileron rauhansiuunnitelma, joka vahvistettiin Lissabonin sopimuksessa.

Syksyllä ja talvella vuonna 1991 Bosnia ja Hertsegovinassa sattui kahakoita, joissa kuoli yksittäisiä muslimeja. Maahan oli syntynyt liittoarmeijan ja aluepuolustuksen lisäksi 9 aseellista ryhmää. Banja Lukan alue ja muut serbialueet oli julistettu "Bosnian Krajinaksi" eli "Bosnian serbimaaksi" joka harjoitti yhteistyötä Kroatian Krajinan kanssa. Kun Bosnia ja Hertsegovinan parlamentti äänesti maan vapaaksi muttei itsenäiseksi lokakuun 16. päivä, serbit marssivat ulos kokouksesta ja sanoivat äänestyksen olevan perustuslain vastainen. Serbijohtajat uhkasivat palauttaa laillisen järjestyksen liittoarmeijan tuella. Toisaalta muslimit ja kroaatit allekirjoittivat asiakirjoja, jotka valmistelivat Bosnia ja Hertsegovinan itsenäistymistä. Bosniakkihallituksen poliisia vahvennettiin huomattavasti noin 30000 mieheen ennen lokakuun puoltaväliä 1991. Lokakuun 1991 puolivälin jälkeen saapui Länsi-Bosniaan kroaattijoukkoja. Bosnian suvereenisuusjulistuksen takia mahdollisesti syttyvästä sodasta uumoiltiin tulevan jopa "kymmeniä vuosia kestävä Euroopan Libanon". Tammikuussa 1992 maahan siirrettiin monia siellä syntyneitä serbiupseereita, esimerkiksi Ratko Mladić. Toisaalta Slobodan Milošević puhdisti liittoarmeijasta helmikuussa 30 korkea-arvoista upseeria, mm. Blagoje Adžićin, joka olisi halunnut armeijalle suurempaa itsenäisyyttä. 8. toukokuuta tynkä-Jugoslavian liittoarmeijasta lähti eläkkeelle 40 upseeria. Bosnian sodassa Jugoslavian liittoarmeija oli käytännössä Serbian armeija, jolla ei ollut omaa valtaa. Näin Bosnia ja Hertsegovinan serbiarmeija loi Suur-Serbiaa. Izetbegovic hylkäsi vuoden 1992 alussa sodan uhalla ajatuksen Bosnian jakamisesta kolmeen kantoniin.

Bosnia itsenäistyi 3. maaliskuuta 1992, kansanäänestys tästä oli pidetty 29. helmikuuta, ja 90% äänestäneistä kannatti itsenäistymistä, mutta serbit olivat jääneet äänestyksestä pois. Äänestyksen loppuvaiheessa jotkut heiluttivat Serbian lippua hääseuruessa, jolloin tätä serbialaista hääseuruetta ammuttiin ja morsiamen isä Nikola Gardović kuoli Sarajevon vanhassa kaupungissa Baščaršijassa. Myös ortodoksipappi haavoittui. Tästä suuttuneena vahvasti aseistetut serbit ammuskelivat vuorokauden ajan jatkuvasti ilmaan ja pystyttivät katusulkuja joka puolelle Bosniaa. Serbian johtaja Milošević ei uskaltanut kuitenkaan aloittaa sotaa, ja serbit purkivat pian katusulkunsa.

Bosniakit kannattivat äänestyksessä tietysti itsenäisyyttä, samoin kroaatit, sillä Bosnian itsenäistyminen olisi ollut hyvä alku kroaattialueiden irrottamiseen Bosniasta. Serbit boikotoivat itsenäisyysajatusta. Bosniakkipuolueen johtaja Alija Izetbegović ei ollut varustautunut mahdolliseen sotaan serbien kanssa, mikä oli paha virhe. Bosnian hallituksella oli vain hieman rynnäkkökiväärejä ja muuta kevyttä aseistusta.

Kansallisuuksien edustajien yritykset sopia Bosnian jaosta etnisin perustein Lissabonissa 24. helmikuuta 1992 epäonnistuivat lopuksi. Hieman ennen sodan alkua Izetbegovic vetäytyi rauhansuunnitelmasta, ehkä Yhdysvaltain lähettiläs Zimmermanin neuvosta. Bosnia ja Hertsegovinassa oli sodan alkaessa noin 100 000:n miehen vahvuinen liittoarmeijan ryhmittymä. Sota alkoi näyttää Bosnian serbeistä hyvältä ratkaisulta, koska vastustaja vaikutti heikolta.

Bosanski Brod

Taistelut alkoivat itsenäistymisen jälkeen maaliskuussa 1992, kun serbien puolisotilaalliset joukot mm. Vojislav Šešeljin ja Arkanin johdolla aloittivat aseellisia välikohtauksia. Maaliskuun lopussa Bosanski Brodissa kroaatit estivät asein serbejä pystyttämästä barrikadejaan lähelle Kroatiaan johtavaa Savajoen siltaa. Tämä oli ensimmäinen suuri aseellinen välikohtaus. Arkanin "tiikerit" tekivät hyökkäyksiään maaliskuun lopussa Banja Lukassa. Vähitellen yksittäiset välikohtaukset voimistuivat. Varsinaisen sodan alkuhetkeä on mahdoton määritellä.

Bijeljina

1. huhtikuuta belgradilaisen mafiapomon Arkanin johtamat četnikkijoukot valtasivat Bijeljinan kaupungin.

Arkanin sotilaat sekä heihin liittyneet paikalliset serbit tappoivat muslimeja summittaisesti, hyökkäsivät moskeijoihin ja ryöstivät muslimien kodeista kaiken arvokkaan. Sähkö ja vesi katkaistiin, hengissä selvinneet pakenivat. Liittoarmeija tuli paikalle "rauhoittamaan tilannetta", mutta muslimit luulivat turhaan sen auttavan heitä: liittoarmeija ja četnikit puhdistivat yhdessä kaupunkia. Lähes kaikki kaupungin 30 000 bosniakista pakenivat ja noin sata kuoli. Massamurhaa ei tehty, vaan satunnainen tappaminen pelotti ihmiset tiehensä.

Bijeljinaan hyökättiin, koska se sijaitsi kulkureittien risteyksessä. Seuraavana päivänä sodan todettiin syttyneen. Hyökkäyskäsky Bijeljinaan tuli Jugoslavian johtajalta Slobodan Miloševićilta. Tätä Bosnian sodan ensimmäistä etnistä puhdistusta pidetään usein sodan alkuna.

Sodan laajeneminen ja vakiintuminen

Bosnia ja Hertsegovinassa toimivat liittoarmeijan lisäksi myös Arkanin "tiikerit", Vojislav Šešeljin "Valkoiset kotkat", Kapetan Draganin "punabaretit" ja monet muut puolisotilaalliset ryhmät eli četnikit. Paramilitäärit olivat kytköksissä Bosnian serbiarmeijaan. Sodan edetessä BSA ja puolisotilaalliset joukot sulautuivat yhteen.

4. huhtikuuta 1992 Bosnia ja Hertsegovinan aluepuolustus aktivoitiin, mikä oli serbien mielestä sodan alku. Muslimien mielestä ensimmäinen sodan uhri oli Suada Dilberović, joka kuoli kun Sarajevon suurta rauhanmarssia tulitettiin 5. huhtikuuta. Tulittajat olivat Karadzicin turvamiehiä, jotka ampuivat Karadzicin Sarajevon tukikohdasta Holiday Inniin katolta . Niinpä ensimmäinen sodassa kuollut oli lääketieteen opiskelija joka oli tullut Dubrovnikista. Yli 50000 rauhanmarssijaa oli purkanut serbien katusulkuja. Rauhanmarssijat vaativat hallituksen eroamista ja kansainvälisen suojelualueen luomista, tuhannet Zenivastam Tuzlasta ja kakanjista tulleet mielenosoittajat olivat kilpistyneet serbien ja muslimien pystyttämiin katusulkuihin. Tämän jälkeen serbit hyökkäsivät Sarajevon poliisikouluun, jossa oli asevarasto. Koulu vallattiin ja serbit tekivät siitä tukikohtansa. 5. huhtikuuta serbien sala-ampujat ampuivat sotaa vastaan suunnattua serbien, kroaattien ja muslimien mielenosoitusta.

6. huhtikuuta Ey-maat tunnustivat Bosnia-Hartsegovinan, joka hajosi virallisestikin, kun serbit jäyttäytyiovät pois parlamentista.

Huhtikuun seitsemännen päivän vastaisena yönä Radovan Karadžić perusti Bosnian serbitasavallan. Samana päivänä alkoi Sarajevon piiritys. Kaupungin jatkuva tulittaminen kranaatinheittimillä käynnistyi toukokuun alussa. Serbijoukot löivät nopeasti varustautumattoman bosniakkien muslimipoliisin. Serbien taktiikkana oli halkoa muslimialuetta viipaleiksi luoden "serbikäytäviä". Ajatus tällaisista käytävistä oli saanut alkunsa keväällä 1991. Toinen käytävä luotaisiin Bosnia ja Hertsegovinan itärajalle Drina-joen seuduille ja toinen Pohjois-Bosnian ja Kroatian rajalle.

Sarajevon jälkeen serbien pääkohde oli Zvornik Bijeljinan lähellä, sillä se oli alkuna molempiin serbien hamuamiin käytäviin. Serbit evakuoitiin kaupungista tavalliseen tapaan ennen četnikkien hyökkäystä. 10. huhtikuuta Yhdysvallat ja Euroopan yhteisö määrittelivät serbit hyökkääjäksi, mutta koska suurvaltojen politiikka oli avutonta, serbijoukot jylläsivät ja mylläsivät Bosniaa. Bosnian sodan alussa bosniakkien häviö näytti varmalta, kun serbit valtasivat muutamassa viikossa 70% Bosnia ja Hartsegovinasta. Huhtikuun puolivälissä pakolaisia oli 150 000, kuukautta myöhemmin yli miljoona.

Zvornik ja Foča

Serbien ensimmäinen hyökkäys Bosnia ja Hertsegovinassa pyrki valtaamaan Bosnia ja Hertsegovinan ja Serbian rajalle olevan Drina-joen laaksoa sen läntiseltä puolelta. Tarkoitus oli luoda yhtenäistä Serbiaan rajoittuvaa puhdasta serbialuetta. Pohjoisessa Drina-joen laaksossa sijaitsevaa Zvornikia tulitettiin tykeillä Serbiasta. Puolitoista kuukautta ennen hyökkäystä serbeille oli lähetetty paikallisen puoluejohtaja Branko Grujicin lähettämä kirje, ja vielä silloin ei ollut suuria vihamielisyyksiä siviilien kesken eri kansallisuuksien välillä. Mutta paikalliset poliisit olivat jakautuneet kolmeen kansallisuusryhmään. Muslimit olivat kaupungin sillan läntisellä puolella, serbipoliisin tukikohta kaupungin laidalla. Huhtikuun 7. päivänä hiljaisen kaupungin ulosmenotiet oli tukittu. Aamulla huhtikuun 8. päivänä kahakoitiin hajanaisesti. Keskipäivän aikoihin kaupungin moskeijasta alkoi kuulua turbofolkia, serbien suosimaa musiikkia, ja Arkanin tiedotuksia jotka kehottivat muslimeita antautumaan. Kahdelta iltapäivällä kaupunkia alettiin tulittaa etupäässä Serbian puolelta kranaatein. Muslimeilla oli aseinaan vain metsästyskivääreitä. Serbeillä oli käytössään liittoarmeijan autot, aseet jne. Joistain kuorma-autoista oli armeijan tunnukset maalattu pois. Neljältä 8. huhtikuuta Arkanin joukkojen kuorma-autoja saapui suurin määrin kaupunkiin. Mukana tuli myös liittoarmeijan joukkoja ja Serbian poliisin erikoisjoukot. Muslimeja alettiin ajaa kodeista ja koteja ryöstää. Ihmisiä murhattiin summittaisesti raa'asti viiltelemällä kauloja ja mahoja auki. Myös vääryyksiin puuttuvia serbejä tapettiin. Ruumiit raahattiin kuorma-autoihin kun veritöitä haluttiin peitellä. Kaupunkia ryöstettiin, taloja poltettiin ja pakolaiset talloivat toisiaan. Monet muslimit pakenivat kaupunkia ympäröiville kukkuloille. Kaupungista paenneita muslimeja asui metsissä kuukauden, jopa vuoden ajan. Noin 50 000 bosniakkia pakeni tai murhattiin. Zvornikista bosniakit pakenivat Kamenicaan, jossa serbit järjestivät verilöylyn. Henkiin jääneet pakenivat Cerskaan ja edelleen Srebrenicaan.

Serbit valloittivat Zvornikin valtauksen jälkeen Višegradin 16. huhtikuuta ja teloittivat kaikki kaupungin yli 12-vuotiaat miehet heittäen ruumiit sillalta Drina-jokeen. Višegradissa oli suuri vesivoimala. Hyökkääviä četnikkejä seurasi liittoarmeijan karavaani. Drina-joen silta saavutettiin serbien hyökätessä 13. huhtikuuta. Kun taistelu kaupungista alkoi, monet muslimit pakenivat lähistön kukkuloille. Kaupungin muslimien siviilipuolustuksen johtaja Murat Sabanović linnoittautui vesivoimallaan uhaten peittää Višegradin tulvan alle, jos lähestyvät serbit eivät perääntyisi. Serbien četnikit eivät piitanneet Sabanovićin uhkailuista, jolloin Sabanović avasi yhden sulkuportin. Hän onnistui kuitenkin saattamaan tulvan valtaan vain hyvin pienen alueen, niin että serbien hyökkäys kaupunkia vastaan ei ollut uhattu. Višegrad antautui kolmen päivän taistelun jälkeen, ja serbien puolisotilaallinen ryhmä Valkoiset kotkat kaappasi YK:n avustuskuorma-autot.

Pian Zvornikin ja Višegradin valtauksen jälkeen serbien Valkoiset kotkat siirtyivät Drina-jokea etelään Fočaan, joka pian puhdistettiin julmasti ja sen moskeijat räjäytettiin. Kun Foča, Hertsegovinan vanha pääkaupunki oli vallattu 17. huhtikuuta, serbeillä oli hallussaan Drina-joen laakso. Fočassa ruumiitten silpominen oli tavallista. Tavoitteena oli muslimien kulttuurin tukahduttaminen. 16. huhtikuuta Montenegrosta tuli pieni četnikkiryhmä joka tappoi, ryösti ja poltti muslimien taloja samaan aikaan kun liittoarmeija tulitti kaupunkia. Seuraavana päivänä Foča vallattiin ja kaupunkiin perustettiin sotilashallinto, joka alkoi jaella kuolemantuomioita. Fočaan perustettiin ensimmäiset keskitysleirit ja siellä aloitettiin naisten järjestelmällinen, suunnitelmallinen raiskaus. Saarretuiksi muslimikaupungeiksi jäivät Itä-Bosniassa mm. Cerska, Kamenica, Srebrenica, Žepa ja Goražde.

Sodan alku muualla kuin Itä-Bosniassa

Huhtikuun alkupuolella 1992 serbit hyökkäsivät Drina-joen ulkopuolella näkyvimmin Kupresissa, jota puolusti kroaattipoliisi. Kroaatit pakenivat kaupungista, kun Kupres luhistui taisteluissa kolmessa päivässä 8. huhtikuuta serbien tulitettua kaupunkia mm raketinheittimin. 13 kroaattia kuoli, 30 otettiin vangiksi. Mostarissa taisteltiin samoihin aikoihin, mutta serbit eivät kyennet valtaamaan kaupunkia, vaikka sitä vastaan hyökkäsivät ilmavoimat ja panssarit. Erästä serbien hyökkäystä Mostaria vastaan pidetään serbien vastauksena kroaattipoliisin hyökkäykseen läheiselle Jugoslavian ilmavoimien lentokentälle.

Serbit väittivät vallanneensa Neumin, Trebinjen ja Stolacin Mostarista etelään 12. huhtikuuta alkaneeseen lyhyeen tulitaukoon mennessä. Serbit hyökkäsivät myös Tuzlaan, jossa eräs serbiryhmä oli kaapannut TV-linkkiaseman, sekä Derventaan ja Bosanski Samaciin. 12. huhtikuuta pakolaisia oli Drina-joen laaksosta 8000, 14. huhtikuuta 50 000 ja muutaman päivän kuluttua jopa 170 000.

Huhtikuun keskivaiheilla taistelut laajenivat pohjoiseen Bosnia ja Hertsegovinaan. Tarkoitus oli luoda pohjoiseen Bosniaan serbien asuttama käytävä, joka yhdistäisi lännessä olevat serbialueet Serbiaan. Ensiksi sota iski Bosanska Krupaan, Kroatian rajan pinnassa olevaan serbien asuttamaan taskuun. Bosanski Brodin ympärillä oli kahakointia. Muslimeja ja kroaatteja alkoi virrata Sava-joen yli Kroatiaan. Näihin aikoihin serbit sulkivat monia Bosnia ja Hertsegovinan teitä barrikadein. Hyökkäys Itä-Bosniassa sijaitsevaan Srebrenicaan kilpistyi ja käytännössä saarretun Goražden ympärillä kahakoitiin jatkuvasti. Sarajevon piiritys alkoi 21. huhtikuuta 1992. Tyypillisenä taistelupäivänä 27. huhtikuuta 8 kuoli Mostarissa, 20 haavoittui.

Huhtikuun loppuessa taistelut jatkuivat Bihaćissa ja sen ympäristössä sekä Bosanska Krupassa, Dervantassa ja Modricassa, jotka kaikki liittyivät serbien "pohjoinen käytävä" -suunnitelmaan. 30. huhtikuuta 1992 räjäytettiin kaksi Sava-joen siltaa, jotka veivät Brcon kaupungista Gunjaan Kroatiassa. Mostarin taistelut serbien ja kroaatti-muslimiliiton kanssa jatkuivat toukokuun alussa 1992. 2. toukokuuta myös Brco ja Doboj vallattiin. Brcon piirikunta oli yhdyskäytävä Banja Lukan ympäristön serbien ja itäisen suuren serbialueen välillä. Itse kaupungissa oli serbejä vain 21%. Pohjois-Bosniassa Posavinassa serbien toimet kohdistuivat kroaatteihin, joita siellä asui 300 000. Serbit valtasivat Bosanski Šamacin ja Derventan kroaattikaupungit, bosniakkikaupunki Gradacac jäi saarretuksi.

Pohjois-Bosnian verityöt pulpahtivat julkisuuteen vasta kesällä 1992.

Lähteet

• Rutanen, Reijo: Serbia - Euroopan sairain mies. Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-869-9.
• Terttu Lensu, Marijan hiljainen sota, WSOY 2000, WS Bookwell Oy Juva 2000, ISBN 951-0-24361-2

Aiheesta muualla

• Chronology for Serbs in Bosnia Refworld